Uimonen Seija

Seniorityöntekijä
P. 040 516 1505
seija.uimonen@gmail.com
Alue: Koko Suomi, erityisesti Itä-ja Etelä-Suomi, kotipaikka Hyvinkää.

Olen ollut Sansan palveluksessa perustamisvuodesta 1973. Koulutukseltani olen teologian maisteri ja merkonomi, joten olen voinut palvella sekä taloussihteerinä että puhujana tilaisuuksissa.

Lähes kolmekymmentä vuotta olin Sansan lähetystyöntekijänä entisen Jugoslavian alueella. Sain mahdollisuuden olla mukana Kroatian evankelisen kirkon elämässä Titon sosialismin, Jugoslavian hajaantumiseen liittyvän sodan ja Kroatian itsenäisyyden aikana. Palvelin kirkkoa seurakunnan eri työmuodoissa, sota-ajan avustustyössä ja kirkon johtajana.

Vuodesta 2009 eli eläkkeelle jäämiseni jälkeen olen ollut Sansan seniorityöntekijänä. Kerron seurakunnissa medialähetystyöstä ja erityisesti lähetyksen Herrasta. Haluan edelleen olla jakamassa kokemuksia ja siunauksia, joita itse olen saanut, niin kauan kuin Jumala suo voimia ja terveyttä. Olen tallentanut niitä myös kirjoihini Jumalan kulkukoira (Uusi Tie, 2000) ja Hän nostaa tomusta (Perussanoma, 2015). Seniorityöntekijänä voin vierailla missä päin Suomea tahansa ja erityisesti Itä-Suomessa.

Yhteystietoni: P. 040 516 1505, sähköposti: seija.uimonen@gmail.com. Minuun saa yhteyden myös Sansan palvelukoordinaattorin kautta, p. 050 437 2151, sähköposti merja.vuohela@sansa.fi.

Pin It on Pinterest

Haku