R4M-juoksuhaaste

Medialähetys Sanansaattajat esitti seurakunnille ja lähetysjärjestöille Run for Missions -juoksuhaasteen vuonna 2017. Vuonna 2021 mukana olivat jo kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt. Juoksemme lähetystyölle myös vuonna 2024! Järjestöjen yhteyshenkilöt löydät sivun alalaidasta.

Kirkon lähetysjärjestöt haastavat juoksemaan

Vuonna 2023 Tampere Maraton juostiin 10.9.2023. Lisätietoja maratonista Tampere Maratonin sivuilta.

Jos et ole vielä liittynyt Facebookin R4M-ryhmään, niin nyt se kannattaa tehdä!

R4M-yleisesittelyvideo aikaisemmilta vuosilta:

Tapahtumia, joihin voit ilmoittautua R4M-juoksijana löydät Juoksija-lehden listasta.

Juostaan lähetystyön hyväksi! Samalla oma kunto kasvaa.

Olen kiinnostunut juoksemaan lähetyksen hyväksi vuonna 2024

Minua kiinnostaa juosta lähetystyön hyväksi R4M [**] -lähetyshaasteen muodossa esimerkiksi Tampere Maratonin tai jonkin muun juoksutapahtuman yhteydessä. 

Osallistuja juoksee jossakin tapahtumassa haluamansa matkan ja hoitaa ilmoittautumisensa ja ilmoittautumismaksunsa tapahtumaan itse. Sansa tai muu valittu lähetysjärjestö tekee juoksijalle haaste-esitteen jaettavaksi ystäville.

Vuoden 2023 yhteiskuva

Vuoden 2023 Tampere Maratonin R4M väkeä: Kylväjä ja Suomen Lähetysseuralle juosseet Harjun seurakunnan kaksi viestijoukkuetta. Harjun 1. joukkue voitti oman sarjansa ja 2. joukkuekin oli kuudes. Kuvan otti Tuija-Riitta Heiskanen.

Vuoden 2021 kokemuksia

Vuonna 2021 seurakuntien ja järjestöjen juoksijat keräsivät koronapandemiasta huolimatta 9342 euroa lähetystyölle. Vuoden 2019 keräys tuotti yli 10000 euroa. Kiitokset lahjoittajille!

R4M-materiaalit

Flyer: tulostettava skaalattuna tulostimen marginaaleihin
R4M-juoksuhaaste-flyer-2022-tupla

Tulosta kannustusviiri (pdf)

Tässä kaksi A3-kokoon tehtyä R4M-kannustusviiriä. Voit tulostaa sen myös pienempänä ja laittaa tikun nokkaan, joko taiteltuna kaksipuoliseksi tai yksipuolisena.

Tehdään lähetysjuoksu näkyväksi.
R4M-viirituloste-A3-2-puolinen [pitkästä reunasta kiinni keppiin]
R4M-viirituloste-A3-1-puolinen
2-puolinen jpg – lyhyestä reunasta kiinni

R4M-järjestäjät ja yhteystiedot

Yhteinen Facebook-ryhmä  #R4Mjuoksu

Medialähetys Sanansaattajat (Run for Missions -koordinaatio)
Erkki Salo, p. 050 327 3900
Marja Soikkeli, p. 050 551 6130
Sansan R4M-lahjoituskohteet 2022

Lähetysyhdistys Kylväjä  netti: www.kylvaja.fi/r4m
Ilmoittautumiset ja lisätietoja

Suomen Ev.lut. Kansanlähetys  netti: kansanlahetys.fi
Hanna-Mari Vuorinen, p.044-4477 813
Kansanlähetyksen R4M-sivu

Suomen Lähetysseura

Suvimarja Rannankari-Norjanen

p. 040 1947 118

Jouni Heiskanen, , p. 040 804 8507

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Ville Auvinen, , p. 044 045 6778Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland rf  Magnus Dahlbacka, Motionera för missionen Mobil: 050 5438804

Krik
Mirka Suutari, mirka.@krik.fi

Radio Dei on mukana R4M-juoksuhaasteessa

Muita linkkejä

Liikkuva seurakunta
Tampere Maraton

Treenivinkkejä

Helsinki City Run – treenivinkit
Midnatssloppet: Treeniohjelma
TriathlonSuomi: Aloittelijan juoksuharjoittelu
Me Naiset: Kuukaudessa juoksukuntoon
Me Naiset: Näin löydän juoksijan flow’n 

R4M-videoita:

Juoksija Mervi Viuhkon tunnelmia R4M-juoksusta 2017.