Kroatiassa on luovuttu lähes kaikista koronarajoituksista. Monet ovatkin jo palanneet mukaan seurakunnan toimintaan. Pääsiäinen oli valopilkku, ja kirkko täyttyi pitkästä aikaa.
Kroatialaisilla on suuri tarve puhua Ukrainan sodasta. Mieleen nousevat myös omat sotamuistot. Muistellaan omia kokemuksia, vääryyksiä ja hätää, mutta myös sitä, kuinka apua lopulta saatiin. Auttamishalu on Kroatiassakin suuri.
Lähetystyö on aina työtä poikkeusoloissa. Ei pelkästään tänä vuonna tai tänä jouluna. Usein elämä ja palvelu lähetyskentällä tuntuu joko poikkeuksellisen ihanalta tai poikkeuksellisen kamalalta.
Maskit ovat jokapäiväistä elämää Kroatiassakin. Ei tule mieleenkään lähteä kotoa ilman maskia. Välillä maskin taakse on turvallista piiloutua, mutta samalla kaipaamme paikkaa, jossa maskin voi riisua.
Usein oletetaan, että suomalaiset ovat niin tottuneita kylmään ja pimeyteen, ettei meille koskaan tule liian kylmä tai liian pimeä. Minulla ei kuitenkaan ole ikinä ollut Suomessa niin kylmä tai pimeä kuin välillä Kroatiassa.
Yksi tämän hetken suosikkileluista perheessämme on Toy Story – leluelämää -elokuvan Herra Perunapää. Me kristityt olemme kuin Herra Perunan ruumiinosat, kaikki Kristuksen ruumiin jäseniä.
Usein kuulee, että jokin asia on ollut viimeinen pisara. Olen miettinyt, mikä voisi olla vastaavasti se ensimmäinen pisara. Meidän kodissamme Kroatiassa ensimmäinen pisara – kirjaimellisesti – tuli eräänä syksyisenä yönä.
Hääjuhlia on varmasti yhtä monen näköisiä kuin on avioliittojakin. Kroatilaisissa häissä on omat piirteensä. Joskus tulee verrattua häitä ja hautajaisia.
Sanotaan että odottavan aika on pitkä. Kroatiassa aika voi käydä pitkäksi lääkärin odotushuoneessa tai työmiehiä odotellessa. Toisaalta aikamme täällä on todella lyhyt.
Ensimmäisenä adventtina aloitetaan jouluun valmistautuminen Kutinan seurakunnassa. Samoihin aikoihin alkaa kaupungilla näkyä jouluvaloja ja koristeita. Ensimmäisen joululaulun kuulin radiosta ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Joulukuusi tulee kirkkoon vasta aattona, joskus jonkun seurakuntalaisen pihasta.
Länsimainen ihminen on jatkuvasti tietoisempi ajankäytöstään. Sitä opetellaan ja sitä hallitaan. Kuitenkin maiden ja kulttuurien väleillä on eroja. Kroatialaisessa arkipäivässä on myös oma aikansa.
Jalkapallo muutti kroaattien arkea. Maajoukkueen kannatuslaulut soivat jatkuvasti, ja kaupoista myytiin loppuun kaikki mahdollinen kannatuskrääsä. Myös pukeutumisessa oli värivalikoima supistunut punaiseen, valkoiseen ja siniseen. Pastorikin meni niin pitkälle, että muutti finaaliottelun sunnuntaina jumalanpalvelusajan!
Suomalaislapset ovat kautta aikojen nukkuneet päiväunensa ulkona vaunuissa. Tapa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus lapsiperheissä. Eri kulttuureissa lasten ulkona nukkuminen ei kuitenkaan ole tavallista tai edes suotavaa.
Kroatiassa hautajaiset pyritään järjestämään päivä tai kaksi kuoleman jälkeen. Hautajaisiin osallistuu paljon enemmän väkeä kuin Suomessa, ja ne ovat pätevä syy perua mitä tahansa – yleensä jäädä pois töistä. Minulla on hyvänpäiväntuttu, joka on laskujeni mukaan haudannut vähintään pikkubussillisen isovanhempia.
Yksivuotias Joy kulkee paljon mukana työssäni. Viime viikolla olimme kotikäynnillä sairaan seurakuntalaisen luona. Istuimme lattialla, ja siinä helmitaulun ja pehmolelujen välissä kuuntelin sairauskertomukset. Oli kevyempi ilmapiiri kaiken vaikean keskellä, kun Joy leikitti rouvaa samalla iloisesti.