Hyppää sisältöön

Perheradio Wind FM lähettää hyviä raportteja Mongoliasta

Wind FM:n evankelioivan ohjelman yhteydessä toimii vapaaehtoisten tiimi. Syyskuussa se aloittaa kuuntelijatapaamisten järjestämisen viikoittain. Kuva: FEBC-Mongolia.

Sansan ulkomaisen työn sidosryhmäpäällikkö Erja Tillgren kehuu Wind FM:n henkilökunnan satsauksia jälkihoitotyössä ja intoa tarvittavien välineiden käytössä. Tuoreimmat raportit Mongoliasta – vuosikertomus 2016 ja alkuvuoden 2017 osavuotiskatsaukset – ovat monipuolisia.

− Sansan panostus ja tutkija Eila Murphyn ponnistukset laajemminkin FEBC Internationalin työyhteydessä näkyvät tuloksissa. Perheradio Wind FM kuuluu niihin tahoihin, joiden henkilökunta on saanut tukea ja koulutusta, Erja Tillgren jatkaa.

Syksyllä alkavat kuuntelijatapaamiset

Sansa on tehnyt Wind FM:n ja FEBC-Mongolian kanssa yhteistyötä vuodesta 2005. Sansan kautta voi kannattaa Windin ohjelmista nykyisin evankelioivaa radio-ohjelmaa, varhaisnuorille suunnattua psykologista ja kasvua tukevaa ohjelmaa sekä kaikenikäisille suunnattua, lähinnä terveydenhuoltoon liittyvää ohjelmaa.

Wind FM:n työssä toimii monia vapaaehtoisia. Evankelioivan ohjelman yhteyteen on koulutettu vapaaehtoisten tiimi, jonka jäsenet rukoilevat ohjelmien puolesta, auttavat keräämään tarpeellista tietoa ja vieraita ohjelmaan sekä pitävät yhteyttä kuuntelijoihin. Syyskuussa aloitetaan viikoittaiset kuuntelijatapaamiset.

Varhaisnuorten ohjelman puitteissa Wind FM järjesti helmi-maaliskuussa 2017 ryhmälle 11−12-vuotiaita terveys- ja psykologista kasvatusta. Se kesti yhteensä kahdeksan viikkoa. Esillä oli sellaisia perusasioita, jotka Suomessa opitaan jo tavallisessa kasvuympäristössä, kuten kotona ja koulussa. Esimerkiksi tunteiden tunnistamista.

Mongolian olosuhteista johtuen Wind FM pyrkii Erja Tillgrenin mukaan evankelioinnin lisäksi holistiseen eli kokonaisvaltaiseen kasvatukseen ja kaikenlaisen arjen ymmärryksen lisäämiseen.

Kristittyjä on nyt noin 100 000

FEBC-Mongolia ryhtyi lähettämään hengellisiä radio-ohjelmia maan pääkaupungista Ulaanbaatarista virallisesti vuonna 2001, testilähetyksiä lokakuussa 2000. Mongoliassa oli kristittyjä tuolloin tuskin lainkaan. Sittemmin radiointi on aloitettu Murunissa (vuonna 2010), Baganuurissa ja Bayanhongorissa (2011), Darhanissa ja Hovdissa (2014), Nalaihissa, Erdenetissa ja Bulganissa (2015) sekä Sainshandissa (2016). Nyt maassa on noin 100 000 kristittyä.

Pinta-alaltaan isossa Mongoliassa on 3,2 miljoonaa asukasta, joista lähes kolmasosa Ulaanbaatarissa. Maan ulkopuolella, kuten Kiinassa ja Venäjällä, mongoleja asuu noin 6,5 miljoonaa. Vuoden 2016 vuosiraportin mukaan Wind FM sai ulkomailta jo pelkästään iPhone-sovellusten kautta 423 palautetta: eniten Yhdysvalloista ja Kiinasta, seuraavaksi eniten Etelä-Koreasta ja Japanista.

Sansan tukemille radio-ohjelmille kertyi palautteita Mongoliasta viime vuonna 58−130 kappaletta. Jokaista kolmea ohjelmaa radioitiin vähintään 150 tuntia.

Uskonnoltaan Mongolian asukkaista on nykyisin noin 50 prosenttia buddhalaisia, neljä prosenttia muslimeja ja kolme prosenttia sekä šamanisteja että kristittyjä. Noin 40 prosenttia heistä ei tunnusta mitään uskontoa.

Leena Punkari