skip to Main Content
Ezzineiden Matkassa Tapahtuu

Ezzineiden matkassa tapahtuu

Olemme matkalla poikki Suomen, lännestä itään, Kauhajoelta Imatralle, 490 km ja noin 8 tuntia ajoa.  Suomen poikkimatkalla on tie monin paikoin huono. Lunta on runsaasti, mikä hidastaa matkantekoa. Ja yllätys, yllätys, auton ohjauspyörän viereen ilmestyy kaunis, punertava valo, joka muistuttaa jotenkin moottorin kuvaa. Pelästyneinä katselemme yhdessä uutta ilmestystä.

Huomenaamuna meillä on tapaaminen viisihenkisen irakilaisperheen kanssa oikeudessa Kouvolassa klo 9. Ajatuksemme on tukea heitä tässä tulikokeessa, jossa tutkitaan perheen vanhempien uskoa. Yö ympärillämme kietoo meidät hyvin negatiiviseen tulevaisuudennäkymään.

Selviämme Imatralle. Hotellia etsiessämme ajelemme riemukkaasti myös kävelykaduilla, koska lumelta emme erota kadun tai jalkakäytävän rajoja. Jotenkin se ei kuitenkaan paina mieltä muiden huolien lisäksi. Hotellissa ymmärrämme, että ystäviemme kumppaneiksi Kouvolaan ei meistä ole. Sydäntä puristava tunne ja pettymys nujertavat mielen.

Puhelinsoittoja ja odottamista

Aamulla kerromme tilanteestamme Imatran lähetyssihteerille. David jää soittamaan kaupungin huoltoasemille -21:n asteen pakkasessa. Minä rynnistän lähetyssihteerin kanssa miesten piiriin kertomaan Sansan työstä. Miehet piirissä suosittelevat Imatran eri autokorjaamoja ja minä välitän tiedot Davidille.

Tovin kuluttua David ilmoittaa kaikkien korjaamojen olevan täynnä ainakin muutaman päivän. Onko Lappeenrannan autokorjaamoissa tilaa? Ei, tilaa ei tunnu olevan missään. Henkiseksi tueksi on Lappeenrannasta jo kiitänyt seurakunnan kansainvälisen vastuun sihteeri. Liekö hänen tuomansa kansainvälisyyden myötä, David keksii soittaa ranskalaiselle vakuutusyhtiöllemme, ja sieltä luvataan nopeaa apua. Istumme odottamassa matkalaukkujemme keskellä lämpimässä ravintolassa. Vakuutusyhtiöltä menee muutama kellonviisareiden pyörähdys ennen hinaajan tuloa.

Hinausauton kyydissä juttelemme hieman arabiaa, koska kuljettaja oli palvellut sotilaallisissa tehtävissä Libanonissa ja Israelissa. Tuntuu ihan kotoisalta.

Korjaamossa ei tiedetä huollon kestoaikaa, joten saamme käyttöömme vanhahkon pakettiauton, jolla köröttelemme Lappeenrannan seurakunnan leirikeskukseen. Kansainvälinen ystävämme oli sen varannut meille. Se on lähempänä korjaamoa kuin Imatran seurakunnan leirikeskus. Jopa ystävämme poika osallistuu pelastusoperaatioomme ohjaamalla meidät perille.

Eikä tässä vielä kaikki

Onnellisina kannamme tavaramme lämpimään huoneeseen ja suuntaamme keittiöön, jossa odotti luvattu iltapala. Iloisina paukautamme huoneen oven kiinni. Hetken kuluttua tulee oivallus – avaimet! Huoneen avaimet! Vauhdilla takaisin huoneen ovelle, joka pysyy kiinni.

Minun kännykkäni ovat huoneessa, joten niistä ei ole apua. Kyllä yön nukkuu vaikka käytävällä. Kesken suunnitelmiamme David laittaa käden taskuun ja hupsis, sieltä löytyy kännykkä. Kenelle soitetaan? Kiiruhdamme etsimään jotakin tietoa. Löydämme leirikeskuksen johtajan nimen ja puhelinnumeron, mutta en voi iltamyöhään soitella johtajalle! Hätä on kuitenkin suuri, joten soitan. Puhelimeen vastaa mitä ystävällisin rouva, joka järjestää asiat kuntoon muutamassa minuutissa. Talonmies asuu aivan keskuksen vieressä olevassa talossa.

Seuraavana päivänä puolenpäivän tienoolla saamme auton takaisin korjattuna. Emme onnistu ymmärtämään siinä ollutta vikaa, mutta auto kulkee ilman pelottavia valoja ja huolto on halpa. Irakilainen ystäväperhe oli käynyt Kouvolassa perheen kummitädin kanssa. Me emme olisi voineet seurata perhettä oikeuden eteen. Kummitädille se sallittiin, sillä hän huolehti perheen parin kuukauden ikäisestä vauvasta.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku