skip to Main Content
Kristityn Erilainen Elämä Kambodžassa

Kristityn erilainen elämä Kambodžassa

Tervehdys jälleen! Toivottavasti olette saaneet nauttia kevään etenemisestä.

Jos synnyt kambodžalaiseksi, synnyt buddhalaiseksi ja uskonto vaikuttaa läpi koko elämäsi, esikoulusta yliopistoon ja aina kuolemaan asti. Buddhalaisia alttareita löytyy jokaisesta yksityisestä ja julkisesta toimistosta, etkä voi välttyä näkemästä alttareita tai temppeleitä kävellessäsi kadulla.

Monet kambodžalaiset mieltävät kristinuskon eurooppalaiseksi uskonnoksi ja Jumalan ranskalaisten jumalaksi, koska Ranska hallitsi Kambodžaa melkein yhden vuosisadan ajan 1863–1953. Ranskalaiset eivät kohdelleet meitä hyvin, ja se luo ennakkoluuloja kristinuskoa kohtaan.

Vanhemmat ihmiset eivät juurikaan ole kuulleet Jeesuksesta, mutta nykyisin Hänestä voi kuulla useampaakin kautta. Radio on tärkeä evankeliumin julistamisessa, sillä monet kuuntelevat radiota mieluummin kuin lukevat. Eivätkä läheskään kaikki meistä osaa vieläkään lukea, ainakaan hyvin.

Radio on itse asiassa yksi parhaimmista tavoista kertoa Jeesuksesta, opettaa Raamattua ja antaa perheneuvontaa. Perheohjelmia ei ole muissa medioissa, eikä meidän kulttuurissamme ole muutenkaan ollut tapana käsitellä perhe- ja ihmissuhteisiin liittyviä asioita.

Kambodžalainen kristitty erottuu joukosta

Maamme nuoret ovat kiinnostuneempia evankeliumista kuin vanhemmat ihmiset. Pääkaupungissamme Phnom Penhissä on eniten kristittyjä, koska monet nuoret aikuiset muuttavat sinne opiskelun ja työn vuoksi.

Kambodžan kristityt ovat oppineet auttamaan köyhiä, huolehtimaan päivittäisestä hygieniasta, kasvattamaan lapsensa kunnolla ja pitämään huolta perheistään. Tällaiseen ei ole totuttu maassamme, joten he erottuvat käyttäytymisellään.

Myös heidän asenteensa ja käytöksensä muita kohtaan on kohteliaampaa ja ystävällisempää. He lopettavat alkoholin juomisen ja tupakan polttamisen sekä työskentelevät ahkerammin voidakseen auttaa muita.

Kambodžalainen kristitty tuntee usein olonsa vieraaksi ja erilaiseksi omassa yhteisössään.

Hänen ajatellaan pettäneen kambodžalaisuuden, koska hän ei enää osallistu kulttuuriin kuuluviin perinteisiin juhliin. Kristityillä on tulevaisuuden toivo, eivätkä he palvo epäjumalia eivätkä uhraa perinteisillä alttareilla. Näiden kieltäytymisten takia he saavat kuulla epäystävällisiä kommentteja ystäviltä, opiskelu- ja työkavereilta ja jopa perheenjäseniltään.

Kambodžan väkiluku on yli 15 miljoonaa ja heistä vain 2,5 % on kristittyjä.

Siunattua paastonaikaa ja kuulumisiin piakkoin!

Ps. Lue lisää työstämme ja voit tukeakin meitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku