skip to Main Content
Muistoa Kunnioittaen

Muistoa kunnioittaen

Minulla oli kunnia ja etuoikeus olla joulukuisena lauantaina saattamassa elämän ehtoopuolelle ehtinyttä haudan lepoon. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, mutta Sansan edustajana sain olla paikalla.

Viimeiset vuodet hän oli asunut palvelutalossa, jonka ohitse kuljen joka aamu töihin lähtiessäni. Tietämättäni tiemme ristesivät näin läheltä mutta kuitenkin kohtaamatta.

Siunaustilaisuus oli kaunis ja vainajan toiveiden mukainen. Kanttori oli nähnyt paljon vaivaa etsiessään erästä musiikkikappaletta. Lopulta hän oli löytänyt sen antikvariaatista, joka suosiollisesti oli luovuttanut sen aukioloajan ulkopuolella.

Arkun ääressä hiljennyimme ja jätimme hyvästit Raamatun sanoin: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa.”

Siunauskappelista siirryimme pienen saattojoukon kanssa haudalle. Työtoverini heitti kolme valkoista neilikkaa arkun päälle vainajan toiveen mukaisesti. Yhden ihmisen maallinen vaellus oli tullut päätepisteeseen.

Omastaan jakamalla toivoa maailmaan

Haudalta siirryimme muistotilaisuuteen. Olen ollut sekä työn puolesta että henkilökohtaisesti lukuisissa muistotilaisuuksissa. Harvoin on ollut näin lämminhenkistä ja avointa tilaisuutta. Puheensorina täytti tilan ruokailun ja kahvin aikana.

Paikalla olijoista suuri osa halusi kertoa muistoja myös yhteisesti. Olin valmistanut puheen etukäteen, mutta tilaisuudessa se meni uusiksi. Tiivistin sanottavani, jotta toisillekin jäi aikaa puhua.

Vainajalle radio oli ollut tärkeä. Yksin eläneelle se oli ollut kumppani ja seuralainen. Eläessään hän oli tukenut radiolähetystyötä Sansan kautta. Jälkisäädöksessään hän halusi vielä muistaa medialähetystyötä.

Nöyrin ja kiitollisin mielin otamme tuen vastaan. Vielä ajasta iäisyyteen siirtyneenä hänen avullaan välitetään evankeliumia ihmisille, jotka eivät ole sitä kuulleet tai jotka elävät vaikeissa oloissa. Yhden ihmisen tuella voidaan saada paljon aikaan. Kun on tahtoa jakaa omastaan, niin se koituu lähellä tai kaukana olevien lähimmäisten hyväksi.

Monet ihmiset elävät pimeydessä. Joulun Herra, Jeesus Kristus, voi tuoda valon heidän elämäänsä. Tätä kestävää toivoa ja tulevaisuutta Hänessä me julistamme yhteistyökumppaneidemme kanssa eri puolilla maailmaa. Jeesuksen varassa voimme turvallisesti kerran ylittää myös ajan rajan.

Kuva: Marjaana Kotilainen

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku