skip to Main Content
Olemmeko Samassa Veneessä?

Olemmeko samassa veneessä?

Koronapandemia on eristänyt ihmiset toisistaan. Arki on yksinäistä päivästä toiseen selviytymistä. Vanhuksilla ja perheettömillä on erityisen raskasta. Poikkeusoloissa heikoimmassa asemassa ovat ne, joilla on henkisesti muutenkin raskasta. On yksinäisyyden tunteita tai muuten vähäisiä suhteita ulkopuoliseen maailmaan. Kirkkojen, kirjastojen, ostoskeskusten ja kahviloiden sulkeminen rajoittaa heitä entisestään.

Yksinäisyyttä on paljon tutkittu. Suomessa noin joka viides kokee yksinäisyyttä jossakin elämänsä vaiheessa, ja erityisesti sitä kokevat vanhukset ja nuoret. Miltä tuntuu, kun kukaan ei näe, kuule ja kosketa? Miltä tuntuu olla olemassa, kun kukaan ei välitä? Silloin kyseenalaistuu koko olemassaolomme. Saattaa tuntua, ettei ole paikkaa, sijaa, tehtävää eikä merkitystä yhteiskunnassa, maailmassa eikä ylipäätään tässä elämässä.

Päivittäiset rutiinit helpottavat usein arkea. Silloin selviää jotenkin päivästä toiseen, mutta se ei poista yksinäisyyden tunteita. Ennakoimaton koronapandemia on tuonut meidät tilanteeseen, jota emme ymmärrä; tämä on täysin poikkeuksellista. Monelle yksinäiselle pandemia-aika on erityisen vaikeaa. Olla yksin ja eristyksessä, sitä on vaikea kestää.

Pieni ihminen kuin pisara meressä

Kansainvälisten tutkimusten mukaan vie 2–12 päivää, että koronavirustartunta aiheuttaa oireita. Koronalle tyypilliset hengitystieoireet alkavat yleensä 5–8 päivän kuluttua altistumisesta.

Oireiden alkamisen jälkeen kestää yleensä noin viikon, ennen kuin vakavasti koronavirukseen sairastunut potilas hakeutuu sairaalaan. Monen terveydentila heikkenee nopeasti juuri tässä vaiheessa. Silloin yksinäinen voi kokea ensimmäisen kerran pitkään aikaan toisen ihmisen kosketuksen. Silloin, kun hänet kytketään hengityskoneeseen ja taistelu elämästä alkaa.

Samaistun tähän tunteeseen, koska se voi olla edessä meistä kenellä tahansa. Miltä se tuntuu, voiko sitä edes kuvitella tai käsittää? Kun on täysin riippuvainen toisista ihmisistä, hoitajista ja lääkäreistä. On luotettava siihen, että hoitohenkilökunta osaa pelastaa ihmishenkiä. Kristittyinä olemme lisäksi suuren Jumalamme hoidossa.

Ehkä kytkettynä hengityskoneeseen voi kuvitella kuulevansa satakielen tai mustarastaan laulun, kun on täysin hiljaista. Mustarastaan laulu on varma kevään merkki. Valo loistaa pimeään, laulun aika on tullut. Kaikki ihmiset eivät pimeästä pandemiasta selviä, ja Jumala yksin tietää, miksi.

Hämärän keskellä emme helposti erota mustaa lintua, jolla on keltainen nokka. Se voi tulla kohti tai vain vähän hipaista, mutta se laulaa niin kauniisti, että sydän soi.

Kaikki päivämme ovat Suuren Jumalamme käsissä. Raamatussa sanotaan, ettei hiuskarvakaan päästämme putoa Isän sitä sallimatta (Luuk. 21:18).

Minulla on sinulle haaste. Voisimmeko sopia, että soitamme kukin yhdelle yksinäiselle – vanhukselle, nuorelle, naapurille, läheiselle – tai muuten syvässä ahdingossa olevalle ja lähettäisimme kortin tai veisimme vaikkapa tuoretta pullaa? Se on pieni ele mutta merkitsee yksinäiselle paljon.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku