skip to Main Content
Suomalainen Keidas Mongolian Autiomaassa

Suomalainen keidas Mongolian autiomaassa

Hei! Olen Dulguun ja asun perheeni kanssa Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. Olemme siis kaupunkilaisia, emme paimentolaisia. Maamme väkiluku on yli 3,1 miljoonaa, ja Ulaanbaatarissa meitä asuu noin 1,3 miljoonaa. Jurtissa asuvia on maassamme noin 200 000.

Kasvoin ei-kristityssä perheessä ja kuulin ensimmäistä kertaa Jeesuksesta nuorena aikuisena. Minusta tuli kristitty ja pääsin töihin FEBC-Mongolian radioasemalle, joka tunnetaan myös nimellä Wind FM. Tapasin siellä mieheni, ja työskentelimme yhdessä kuusi vuotta. Mieheni ei ollut kristitty, mutta hänelle annettiin tehtäväksi juontaa suoraa lähetystä nimeltä Pelastusrengas (Life Belt). Ja Jumalan armosta hänestä tuli kristitty ohjelmaa tehdessään! Nykyisin mieheni on töissä toisella radioasemalla, mutta minä jatkan Wind FM:llä tiedottajana.

Menimme naimisiin vuonna 2010 ja nyt meillä on kaksi lasta. Olemme tyypillinen mongolialainen perhe, useimmissa perheissä on 1–2 lasta. Usein ensimmäinen lapsi hankitaan pian avioitumisen jälkeen ja toinen myöhemmin. Lapset asuvat kotona niin pitkään, kunnes muuttavat muualle opiskelemaan tai menevät naimisiin.

Haasteita ja muutoksia

Valuuttamme on tugrik ja 1000 tugrikia on noin 0,44 euroa. Keskipalkka maassamme on hieman alle 300 euroa, mutta 30 prosenttia palkansaajista elää alle 134 euron kuukausituloilla. Suurimmat haasteet maassamme liittyvät köyhyyteen, työttömyyteen, alkoholismiin, kotiväkivaltaan ja avioeroihin. Myös sukupolvien erot aiheuttavat hankaluuksia, sillä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ovat kasvaneet sosialistisessa maassa ja heidän lapsensa demokraattisessa. Sukupolvet eivät ymmärrä toisiaan.

Paimentolaistenkin elämä on muuttumassa. He ovat tottuneet asumaan jurtassa ja vaihtamaan asuinpaikkaa aina sen mukaan, mistä löytyy karjalle ruokaa. Kaupunkien rakentaminen on pienentänyt paimentolaisten liikkuma-aluetta. On kuitenkin helpompaa rakentaa kaupunkeja, jonne paimentolaiset voivat muuttaa kuin yrittää saada heidän mieltään muuttumaan.

Paimentolaisvanhemmat ovat alkaneet lähettää tyttäriään kaupunkeihin opiskelemaan. Perheen pojista toivotaan paimentolaiselämän jatkajia.

Nokia-puhelin on keidas

Maassamme on buddhalaisia 53 prosenttia, uskonnottomia 39 %, samanisteja 3 %, muslimeja 3 % ja kristittyjä 2 %. Meillä on siis paljon työtä.

Yritämme tavoittaa ihmisiä kaikilla mahdollisilla tavoilla: radiolla, kännyköillä, podcasteilla, sosiaalisella medialla ja nettisivuilla. Kaupungissa asuvilla on usein älykännykät, mutta paimentolaisilla ja maalla asuvilla on monella ”vain tavallinen Nokia-puhelin”.

Keskustelin hiljattain Sammy-papin kanssa. Hän tekee evankeliointiohjelmia radioasemallamme ja vierailee maakunnissa tapaamassa kuuntelijoita. Hän kertoi Bayankongor-rouvasta (kuvassa hattu päässä), joka surullisena sanoi, ettei voi kuunnella ohjelmia, koska hänellä on vain vanha nokialainen eikä varaa ostaa radiota. Radio maksaa noin 13,5 euroa.

Sammy antoi rouvalle kuulokkeet, kytki ne kännykkään ja opetti, kuinka löytää kännykästä radion. Rouvan silmät täyttyivät kyynelistä, kun hän pääsi raamatunopetusohjelmien äärelle.

Sammy kertoi myös, että meidän täytyy hankkia edullisia kuulokkeita, joita voimme jakaa maaseudun ihmisille. Näin pienellä asialla saadaan ihmisiä radio-ohjelmien ja evankeliumin piiriin. Meillä on sanonta, että laitamme heidän jalkansa heidän kenkiinsä ja tässä kohden tuo sanonta pitää hyvin paikkansa.

Kirjoitan pian lisää, mutta sillä välin voitte lukea ja tukea työtämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku