skip to Main Content
Intiaan On Syntynyt Radio-ohjelmien Siivittämänä Satoja Seurakuntia
Gamitinkielisen ohjelman radiointia ei lopeteta, vaikka Sansa luopui sen tukemisesta. Ohjelmatiimiä vetää Manilol (vas.) apunaan Vinod ja Vivay, jonka vanhemmat olivat ensimmäisiä kuuntelijoita noin 30 vuotta sitten. Kuva: Timo Reuhkala.

Intiaan on syntynyt radio-ohjelmien siivittämänä satoja seurakuntia

Sansa tukee Intiassa 15 kielellä tehtäviä kristillisiä radio-ohjelmia. Näistä radio-ohjelmakielistä niin sanottuja suuria kieliä ovat maithili sekä Hanna-työn kielet gujarati, hindi, orija ja tamil. Muut ovat vähemmistökieliä.

Sansan kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtajan Timo Reuhkalan mukaan intialaisittain pieniä kieliä ovat dhodia, kharia, kukna, kurukh, kutchi, mauchi, mundari ja vasavi. Hän pitää pienuuden ylärajana viittä miljoonaa puhujaa.

Kuuntelijoiden enemmistö on jo kristittyjä

Sansan Intian ohjelmakielistä poistuivat vuoden 2015 lopussa gamit, bhilin murre kotwalia ja varli. Tuen lopettamiseen päädyttiin muun muassa sen vuoksi, että ohjelmien kuuntelijat ovat pääasiassa jo kristittyjä ja keskimääräistä koulutetumpia.

Näistä Sansa tuki pisimpään eli 25 vuotta gamitinkielistä ohjelmaa, lähes ohjelman syntyajoista. Tuona aikana gamitien keskuuteen kasvoi vahva kristillisyys ja satoja pieniä seurakuntia.

Tuhatpaikkainen kirkko valmistumassa

Gamit-ohjelman tuotanto on tiimityötä. Timo Reuhkala tapasi kolme ryhmän jäsentä Ukai-nimisessä kylässä Etelä-Gujaratissa, lähellä Maharashtran osavaltion rajaa.

Yksi tuottajista, Vijay Gamit, on ensimmäisen gamitinkielisen ohjelman kuuntelijoiden lapsi. Hän elättää itsensä ja perheensä tekemällä tietokoneella painotuotteita, esimerkiksi hääkutsuja, julisteita ja esitteitä.

Vijay kertoi, että kun hänen vanhempansa kuuntelivat ensimmäistä Sansan tukemaa gamit-ohjelmaa, he eivät tunteneet heimostaan yhtään kristittyä. Tällä hetkellä he arvioivat, että ehkä puolet heimosta käy kirkossa.

Vyaran pikkukaupungin lähelle Etelä-Gujaratiin rakennettiin ensimmäinen kirkko kymmeniä vuosia sitten. Jokin aika sitten se tuhottiin ja rakennettiin uusi, suurempi kirkko, johon sopii satoja ihmisiä. Maaliskuussa valmistuu jälleen uusi kirkko, johon mahtuu lähes tuhat seurakuntalaista.

Tämä kertoo vahvasta kristinuskon kasvusta koko sen ajan, jolloin gamit-heimon alueella on julistettu evankeliumia radiolla.

Gamit-alueella vain vähän vainoja

Gamit-heimon alueella kristittyjä vainotaan hyvin vähän, koska kristittyjen määrä on niin suuri. Muiden heimojen alueilla vainoja on enemmän.

Kyläläiset eivät vainoa kristittyjä, vaan uhkaa aiheuttavat kylään tulevat ulkopuoliset. Nämä ulkopuoliset tosin kutsuu kylään joku kyläläinen. Pääosin heimon keskuudessa vallitsee kuitenkin rauha.

Hindulaisuus sijoittaa kaikki gamitit yhteen dalitien alakastiin. Ympäröivillä alueilla asuvat varlit, vasavit ja choudharit ovat alempaa kastia. Kasti tulee ilmi henkilön kolmannesta nimestä, joka merkitään henkilöpapereihin. Esimerkiksi gamiteilla kolmas nimi on Gamit. Kirkoissa kastijärjestelmä ei näy, vaan kaikki syövät yhdessä, eikä toisia syrjitä.

Vähemmän salaisia viinatehtaita

Radio-ohjelmat ja niitä seurannut kirkkojen rakentaminen on muuttanut yhteiskuntaa merkittävästi. Toki seurakunnilla riittää vielä paljon työtä seurakuntalaisten opettamisessa.

Alueen kirkkokunnat tai muut kristilliset organisaatiot ovat anglikaanitraditiosta nouseva Pohjois-Intian kirkko (Church of North India), amerikkalainen lähetysliike Friends Mission sekä Vishwa Vani, joka oli aikaisemmin TWR-Intian tärkeä yhteistyökumppani.

Gamit on mielenkiintoinen ohjelmakieli, koska sen vaikutukset ovat olleet suuret, ja kristinusko on levinnyt vahvasti juuri radion avulla. Ohjelma on saanut yhteisössä aikaan myös sosiaalisia muutoksia. Salaisia viinatehtaita on aiempaa vähemmän, minkä ansiosta ihmiset ovat työteliäämpiä. He voisivat myös rahoittaa itse ohjelmansa.

Harvoja ohjelmia heimokielillä

Kurukh-ohjelma on pitkään toiminut luterilaisia yhdistävänä asiana, ja sen kuuntelulla on luterilaisissa perheissä pitkät perinteet. Kaupalliset radioasemat tai valtion radio käyttävät heimokieliä hyvin vähän, jos ollenkaan.

Kurukhinkielinen ohjelma on ainoa säännöllinen radio-ohjelma kyseisellä kielellä, joten sitä kuunnellaan kielen takia uskonnosta riippumatta.

Sansalla on yhteistyösopimus Evankelis-luterilaisen Gossner-kirkon (Gossner Evangelical Lutheran Church in Chotanagpur and Assam) kanssa. Kirkko tekee khariankielistä radio-ohjelmaa.

Pidempään Sansa on ollut yhteistyössä Luoteisen evankelis-luterilaisen Gossner-kirkon (North Western Gossner Evangelical Lutheran Church) kanssa. Tämä kirkko tekee kurukhinkielistä radio-ohjelmaa.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku