skip to Main Content
Jukka Norvanto: Lähetystyön Ydin On Evankeliumi
Jukka Norvannon raamatunopetukset ovat jatkuneet radiossa jo 25 vuotta. Ensimmäinen Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuultiin 3.3.1997. Kuva: Sari Savela.

Jukka Norvanto: Lähetystyön ydin on evankeliumi

Pastori Jukka Norvannon radioääni on monille suomalaisille tuttuakin tutumpi. Kun Raamattu kannesta kanteen -ohjelma alkoi 25 vuotta sitten, kukaan ei voinut aavistaa, millainen kestosuosikki ja raamatunopetusohjelmien ykkönen siitä tulisi.

Myös Norvannolle, ohjelman tekijälle, suosio on ollut yllätys.

– Usein ihmiset kertovat, miten ohjelma on puhutellut, se on vähän kuin kuuntelisi ulkopuolista. Monet asiat alkoivat kehittyä minusta riippumatta. Jumala oli varmaan laskenut, että nyt olisi aika tällaiselle ohjelmalle.

– Alkuun olimme iloisia, jos kymmenkunta ihmistä sattui kuuntelemaan ohjelman. Sittemmin ohjelman kuuluvuusalue laajeni, myöhemmin aina Viroon ja Ruotsiin saakka.

Tuottelias kirjailija

Ohjelmasarjan käynnistyessä uusi ohjelma piti tehdä joka päivä, sillä se lähetettiin päivittäin samoihin aikoihin perustetun Radio Dein taajuudella. Edelleen ohjelma pyörii Deissä joka arkipäivä.

Jukka Norvanto on vastikään jäänyt eläkkeelle Lähetysyhdistys Kylväjästä. Ennen työvuosia Kylväjässä hän oli Medialähetys Sanansaattajien palveluksessa. Työvuosiin mahtuu myös parin vuoden ajanjakso turistipappina Kyproksella.

Keväälle on suunnitelmissa kirjan kirjoittamista ja muutamia puhujakeikkoja, myös Israelin matkaa olisi tarkoitus lähteä luotsaamaan maaliskuussa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Jukka Norvanto on yksi Suomen tuotteliaimpia kristillisiä kirjailijoita, jolta on ilmestynyt lukuisia raamatunopetusteoksia ja hartauskirjoja. Tänä vuonnakin pitäisi ilmestyä ainakin kaksi teosta.

Lähetystyö kiinnostaa myös nuoria

Lähetystyöhön Norvannolla on ollut näköalapaikka jo monen vuosikymmenen ajan. Hän itse ei ole käynyt lähetyskurssia, mutta on työllään palvellut lähettejä muun muassa kouluttamalla heitä.

– 1980-luvulla puhuttiin vielä lähetystyöntekijöiden määrän kasvattamisesta. Sen jälkeen lähettien määrä on vähentynyt.

Norvannon mukaan monet lähetysjärjestöt keskittyvät tekemään työtä maissa, joissa kristinuskolla on jo jonkinlainen jalansija, sen sijaan että työtä suunnattaisiin kohteisiin, joissa ei ole kristittyjä eikä kirkkoja.

– Sansan työ tavoittaa ihmisiä myös näissä maissa, Norvanto toteaa.

Mutta myönteisiäkin asioita on.

– Lähetyskurssille tulee ihan uusia ihmisiä, joita lähetystyö kiinnostaa. Se on positiivista, kun on nuoria ihmisiä, jotka haluavat lähteä turvallisista oloista epävarmuuteen.

Julistustyö vai diakonia?

– Nykyään puhutaan paljon, pitääkö painopisteenä olla julistustyö vai diakoniatyö. Vastauksena tähän Norvanto kehottaa katsomaan, miten ensimmäiset kristityt toimivat. Heille julistustyö oli tärkeintä, sillä evankeliumi meni eteenpäin, kun sitä kerrottiin, mutta se ei sulkenut pois lähimmäisen rinnalle menemistä.

– Ensimmäisten kristittyjen elämä teki vaikutuksen sen ajan ihmisiin. He eivät jättäneet lapsia heitteille ja he kävivät katsomassa vankeja.

– Koska ihminen elää luonnostaan erossa Jumalasta, hän tarvitsee sanan Jumalalta, jotta yhteys voi syntyä. Sitä sanaa ei ole, ellei sitä kerrota.

Lähetystyötä perustellaan yleensä Jeesuksen antamalla lähetyskäskyllä, mutta Norvanto muistuttaa, että ajatus lähetystyöstä oli jo Vanhassa testamentissa, vaikka se onkin Uudessa testamentissa konkreettisempi.

– On mielenkiintoista, että Vanhassa testamentissa Salomon vihkiessä temppeliä hän rukoilee, että myös muut kansat oppisivat tuntemaan Jumalan.

Sari Savela

Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 1/22.

Oletko jo ladannut uuden Raamattu kannesta kanteen -sovelluksen puhelimeesi?

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku