skip to Main Content
Kamerunissa Toimiva Radio Sawtu Linjiila Tavoittaa Fulaneja
Fulanit ovat keskisessä ja läntisessä Afrikassa asuva paimentolaisheimo, mutta nykyään heitä asuu paljon myös kaupungeissa. Kuva: Sawtu Linjiila.

Kamerunissa toimiva Radio Sawtu Linjiila tavoittaa fulaneja

Radio Sawtu Linjiilan fulfuldenkieliset radio-ohjelmat ovat arviolta 18 miljoonan fulanin ulottuvilla. Sansan tukema Sawtu Linjiila on Kamerunin evankelis-luterilaisen kirkon omistama kristillinen radiostudio ja multimediakeskus. Se sijaitsee maan pohjoisosassa, Ngaoundérén kaupungissa.

Radio Sawtu Linjiila perustettiin vuonna 1966 alueen eri kirkkojen yhteisenä hankkeena tavoittamaan fulfuldea puhuvia fulanipaimentolaisia. Heitä on keskisessä ja läntisessä Afrikassa noin 22 miljoonaa, muun muassa Burkina-Fason, Kamerunin, Malin, Nigerian ja Tšadin alueella.

Fulanit ovat paimentolaiselämää viettäviä karjankasvattajia, joilla on vahva etninen ja kulttuurinen identiteetti. Nykyään fulaneita asuu myös kaupungeissa. Lisääntynyt kuivuus on pakottanut yhä useammat hankkimaan elantonsa maanviljelystä tai pienyrittäjinä.

Suosituskolehti fulfuldenkielisille radio-ohjelmille

Fulfuldenkieliset ohjelmat pyrkivät vahvistamaan kristittyjen fulanien uskoa, mutta samalla ne kertovat Jeesuksesta myös toisin uskoville. Osa ohjelmista on sosio-ekonomisia eli liittyvät esimerkiksi terveyteen, koulutukseen ja toimeentuloon. Lyhytaalloilla ja FM-taajuuksilla lähetettävät ohjelmat edistävät myös fulfulden kielen asemaa.

Radio Sawtu Linjiilan suurin rahoittaja on Luterilainen maailmanliitto (LML). Myös Sansan tuki fulfuldenkieliseen radiotyöhön ohjautuu LML:n kautta.

Kirkkohallitus suosittaa seurakuntia keräämään kolehdin fulfuldenkielisille radio-ohjelmille Kamerunissa (Radio Sawtu Linjiila) vapaavalintaisena ajankohtana. Sansan varsinainen kolehtipyhä on 5.5.2019, jolloin kolehti kannetaan Toivoa naisille -mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa.

Katso video fulfuldenkielisestä radiotyöstä!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku