skip to Main Content
Kirkkojen Polttaja Kärsii Nyt Jeesuksen Vuoksi
Kohti toivoa -teemavuoden aikana olemme kannustaneet rukoilemaan vaikeissa oloissa elävien puolesta ja keränneet varoja ohjelmille, jotka kertovat Jeesuksesta ja toivosta. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Kirkkojen polttaja kärsii nyt Jeesuksen vuoksi

Sansan yhteistyökumppanit tekevät medialähetystyötä myös kristinuskoon varautuneesti suhtautuvien muslimiyhteisöjen parissa. Eräässä Aasian maassa asuva entinen muslimi todistaa uskostaan:

”Ylistän Jumalaa Hänen hyvyydestään ja armostaan perhettäni ja minua kohtaan. Kolme kuukautta sitten minä, vaimo ja kaksi lastamme tulimme uskoon muslimiopettajani opetuksen kautta.

Olen hadži eli olen käynyt pyhiinvaelluksella Mekassa joitain vuosia sitten. Ennen halveksin kristittyjä ja pidin Jeesusta vain Israelin kansan profeettana. Kerran pyysin moskeijayhteisöäni polttamaan alueellamme olevan kirkon. Siihen aikaan olin iloinen aina, kun kuulin poltetusta kirkosta tai muslimialueelta häädetystä kristitystä.

Sittemmin olen saanut tietää, että Jeesus rakasti vihamiehiään ja jopa antoi heille anteeksi ja rukoili heidän puolestaan. Nyt kiitän Häntä siitä, että Hän kutsui minut ja perheeni opetuslapsikseen. Pyysin Jeesukselta anteeksi pahoja tekojani ja häpesin niitä.

Olen valmis kuolemaan Jeesuksen vuoksi

Kun olin tullut uskoon ja lukenut Raamattua, pystyin ymmärtämään Jumalan todellisen luonteen ja todellisen uskon. Sain elämän! Koko perheestäni tuli osa taivaan perhettä.

Nyt ymmärrän, että Jeesus on ovi taivaaseen, ei kukaan muu. Olen valmis kertomaan muslimiystävilleni ja -naapureilleni taivaan salaisuudesta, Jeesuksesta. He rukoilevat ahkerasti, mutta eivät tunne tietä taivaaseen. Olen valmis kuolemaan Jeesuksen vuoksi, jotta Hänen nimensä kaikuisi kaikkialla.

Pyydän, että rukoilette minun ja perheeni, erityisesti lasten, puolesta. Lapsiani pilkataan, koska heidän ystävänsä saivat tietää, että heillä on Uudet testamentit koulurepuissaan.

Jumalan siunausta teille kaikille. Aamen.”

Pian päättyvä vuosi 2016 on ollut Sansan Kohti toivoa -teemavuosi. Olemme rukoilleet vaikeissa oloissa elävien puolesta ja keränneet varoja ohjelmille, jotka kertovat Jeesuksesta ja toivosta. Vielä ehdit osallistua teemavuoden keräykseen!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku