skip to Main Content
Kirkkopäivät Korvaa Medialähetyspäivät 2017
Kirkkopäivät on yksi reformaation merkkivuoden päätapahtumista ja myös Sansan päätapahtuma. Medialähetyspäivät on vuonna 2017 tauolla, mutta Medialähetyksen elopäiviä vietetään Vivamossa elokuussa.

Kirkkopäivät korvaa Medialähetyspäivät 2017

Kirkkopäivät Turussa 19.–21.5.2017 on yksi Reformaation merkkivuoden päätapahtumista. Myös Sansa on mukana Kirkkopäivillä yhdessä monien muiden järjestöjen kanssa. Sansan perinteinen kesätapahtuma, Medialähetyspäivät, on vuonna 2017 tauolla.

– Kirkkopäivät on kristittyjä laajasti yhdistävä ekumeeninen tapahtuma. Ensi vuonna keskitämme voimamme Kirkkopäiville emmekä järjestä erikseen Medialähetyspäiviä. Mutta elokuussa 2017 järjestämme Vivamossa, Lohjalla Medialähetyksen elopäivät, kertoo Medialähetyspäivien johtaja, henkilöstöjohtaja Marko Pihlajamaa.

Ohjelmassa mm. vapaaehtoistoimintaa ja raamattutyöskentelyä

Sansa järjestää Kirkkopäivillä vapaaehtoistoiminnan seminaarin teemalla Vapaaehtoisuus – Reformaatio 2.0? Mukana ovat muun muassa anglikaanipastori Dick Lewis, Kirkkopalveluista Ilkka Kalmanlehto ja Sansasta Mervi Viuhko.

Kirkkopäivien Raamattu2020-työskentelyssä opetetaan koko Raamattu läpi kahdessa neljän tunnin opetuskokonaisuudessa. Jeremian kirjasta opettaa Sansan yhteyspäällikkö, pastori Anitta Vuorela.

Sansan kansallinen työntekijä, SAT-7 Parsin ohjelmapäällikkö Nikoo Ordodary kertoo Kirkkopäivillä iranilaisnuorten tulevaisuuden näkymistä. Lisäksi Sansan mediatiimi tuottaa sosiaaliseen mediaan juttuja päiviltä.

Lisätietoa Sansan Kirkkopäivä-ohjelmasta päivitetään tapahtumakalenteriin talven ja kevään aikana. Kirkkopäivien koko ohjelma julkistetaan vuoden 2016 loppuun mennessä osoitteessa www.kirkkopaivat.fi.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku