skip to Main Content
Kriisiradio Auttaa Indonesian Maanjäristys- Ja Tsunamialueella
Indonesian kriisiradiotiimi valmistautuu lähtemään Sulawesille. Matkalaukkuradio oli viimeksi avustuskäytössä Lombokissa elo-syyskuussa. Kuva: First Response Radio.

Kriisiradio auttaa Indonesian maanjäristys- ja tsunamialueella

Indonesian Sulawesin saarella oli voimakas maanjäristys ja sen nostattama tsunami perjantaina 28. syyskuuta. Tuhoissa on tähän mennessä saanut surmansa yli 1200 ihmistä, mutta uhrimäärän pelätään edelleen nousevan.

Sansan yhteistyökumppani First Response Radio (FRR) on alkuviikosta kartoittanut tilannetta ja koonnut avustustiimiä. Huomenna torstaina nelihenkinen tiimi on lähdössä kohti katastrofialuetta ja Palun kaupunkia. Siellä infrastruktuuri on kärsinyt pahoin, rakennuksia on sortunut ja sähköt ovat poikki. YK arvioi, että lähes 200 000 ihmistä tarvitsee kiireellistä apua.

Pahimmalla katastrofialueella lähes kaikki radioasemat ovat poissa toiminnasta. Mobiilidata ei toimi ja äänipuhelutkin vain paikoitellen.

− Kriisiradiotiimi joko avustaa jotakin olemassa olevaa radioasemaa tai käynnistää omat lähetykset. He ottavat mukaansa oman ns. matkalaukkuradion, generaattorin ja vähintään 500 radiovastaanotinta, joita he jakavat paikallisille, kertoo FRR:n kansainvälinen koordinaattori Mike Adams.

Tieto on tärkeää, mutta myös musiikki auttaa

Kun kaikki on tuhoutunut, on tärkeää saada apua – katto pään päälle, ruokaa ja vettä. Yhtä lailla tärkeää on ajantasainen tieto: Mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Mistä voi kysyä, ovatko läheiset kunnossa?

First Response Radio on sitoutumaton humanitäärisen avun verkosto, johon kuuluu muun muassa radioasemia, kansalaisjärjestöjä ja viranomaisia. Indonesiaan on hankittu Sansan tuella kaksi kriisiradiopakettia eli kahteen matkalaukkuun mahtuvaa radiostudiota ja lähetintä. Lisäksi Sansa tukee tiimien kouluttamista.

Luonnonkatastrofin sattuessa matkalaukkuihin mahtuvat studio ja lähetin sekä antennikassi on helppo kuljettaa kriisialueelle, pystyttää radioasema ja aloittaa elintärkeän tiedon radiointi. Koulutetut tiimit jakavat ohjelmissa rohkaisevia viestejä sekä tietoa esimerkiksi kulkuyhteyksistä, vedensaannista ja hygieniasta. Myös paikallisen musiikin on todettu auttavan katastrofialueen asukkaita rauhoittumaan.

Presidentti pyysi kriisiradiota avuksi

Indonesian presidentti Joko Widodo vieraili sunnuntaina Palussa ja esitti toiveen kriisiradion saamisesta paikan päälle. Viimeksi Indonesian kriisiradiotiimi auttoi elo-syyskuussa maanjäristysalueella Lombokin saarella.

Indonesia kuuluu sekä seismologiselta että vulkaaniselta toiminnaltaan maailman aktiivisimpiin alueisiin. Se sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla, ja vyöhykkeellä on 70 prosenttia maailman tulivuorista. Indonesiassa on 150 toimivaa tulivuorta, ja maanjäristyksiä tapahtuu runsaasti.

Myös esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Punainen Risti lähettävät apua Sulawesin saarelle.

Katso lyhyt video kriisiradiosta:

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku