skip to Main Content
Medialähetyspäivien Viestikapula Siirtyi Seinäjoelta Porvooseen
Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Pontus Salmi vastaanotti Medialähetyspäivien viestikapulan Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salolta. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Medialähetyspäivien viestikapula siirtyi Seinäjoelta Porvooseen

Medialähetyspäivien jälkimmäistä päivää vietettiin Seinäjoella kesäisessä auringonpaisteessa. Aurinkoa ja iloa Herran haltuun -ilojuhlaan Lakeuden Ristissä toi Suvi Lehtimäen johtama Solina-lauluryhmä bändeineen.

Medialähetyspäivistä yli vuosikymmenen vastannut Sansan henkilöstöjohtaja Marko Pihlajamaa kiitteli Seinäjoen seurakuntaa erittäin hyvästä yhteistyöstä. Tällä kertaa yhteistyö oli erityisen pitkäkestoista, sillä ensimmäiset tunnustelut kesäjuhlan järjestämiseksi käytiin jo 12 vuotta sitten. Viime vuonna pandemia pakotti muuttamaan suunnitelmia lähes lennosta, niin että lopulta tapahtuma siirtyi toukokuulta 2020 tähän elokuiseen viikonloppuun.

Medialähetyspäivien ”viestikapulana” toimii veivattava ekoradio. Sunnuntaina 29. elokuuta viestikapula siirtyi Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salolta Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Pontus Salmelle. Tämä väläytteli jo suunnitelmia uudentyyppisestä tapahtumasta, jonne toivotaan yhä enemmän myös ”tavallisia” porvoolaisia.

− Haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi ensi vuonna 23.–25. syyskuuta Porvooseen. Välkommen till Borgå! Haastan teitä samalla rukoilemaan koko vuoden ajan yhdessä tämän Sansan Porvoon-tapahtuman puolesta.

Vauhdikas ja musiikillinen iltapäivä

Päätösjuhlassa käytiin innostavaa keskustelua muun muassa lähetystyöstä, digitalisaatiosta sekä nuorista. Kuultiin myös sana-assosiaatiota ja todistettiin, että vauhdikas musiikki saa toiminnanjohtaja Arto Antturin tanssimaan. Rauhallisempaa musiikkia tarjoilivat lahjakkat M18-ryhmän nuoret.

Keskustelijoina tilaisuudessa olivat Arto Antturin ja Pontus Salmen lisäksi Kroatian-lähetystyöntekijä Elina Braz de Almeida sekä Sansan hallituksen puheenjohtaja Sami Jalonen. Keskustelua luotsasivat lähetyssihteeri Pia Ketola ja viestintäjohtaja Mervi Viuhko.

Katso Herran haltuun -ilojuhlan tallenne!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku