skip to Main Content
Medialähetyspäivillä Luvassa Mielenkiintoisia Keskusteluja Kirkon Lähetystehtävästä
Porvoossa 23.9.2022 järjestettävä missiologinen symposiumi on tarkoitettu kaikille kirkon lähetystyöstä kiinnostuneille.

Medialähetyspäivillä luvassa mielenkiintoisia keskusteluja kirkon lähetystehtävästä

Medialähetyspäivien yhteydessä järjestetään perjantaina 23. syyskuuta missiologinen symposiumi. Porvoon seurakuntakodilla pidettävän keskustelutapahtuman teema on maailmantilanteeseen sopiva Taivaan vallat ja sovinto. Se on johdettu syyskuun alussa Saksassa Karlsruhessa järjestettävän Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksen pääteemasta Kristuksen rakkaus johtaa maailman sovintoon ja ykseyteen.

Sansa järjestää symposiumin yhdessä Helsingin hiippakunnan kanssa. Toiminnanjohtaja Arto Antturin mukaan Sansa haluaa olla osaltaan mukana maailmanlaajuisessa keskustelussa kirkon lähetystehtävästä. Tavoitteena on myös lähetysinnon ja -tietoisuuden kasvattaminen. Tilaisuus striimataan, joten sitä voi seurata suorana nettilähetyksenä osoitteessa sansa.fi/tapahtumalive kello 9–16.

Entisen muslimin tie papiksi

Symposiumin aamupäivän ohjelmassa on teemaan liittyviä puheenvuoroja ja paneelikeskustelu. Ajatuksiaan aiheesta ovat jakamassa Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand, Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo, Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission johtaja Risto Jukko, Sansan hallituksen varapuheenjohtaja, dosentti Jaakko Rusama, Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken, johtava asiantuntija Tomi Karttunen Kirkon ulkoasiain osastolta ja Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen.

Iltapäivällä pohditaan muslimitaustaisten kristittyjen vaikeutta löytää hengellinen koti. Aiheesta puhuvat pappi, teologian tohtori Yasser Eric Saksasta, Suomen lähetysneuvoston pääsihteeri Timo Keskitalo sekä Suomessa asuva afgaanikristitty.

Sudanilaistaustainen Eric on Antturin mukaan erittäin mielenkiintoinen vieras.

– Hän sai tiukan islamilaisen kasvatuksen, mutta kääntyi Jeesuksen seuraajaksi ja toimii nyt pappina Saksassa. Symposiumissa kuullaan varmasti hyvin mielenkiintoista tietoa siitä, miten entinen muslimi löytää paikkansa kristillisessä yhteisössä.

Kaikille avoin tapahtuma

Arto Antturi korostaa, että symposiumia ei ole tarkoitettu vain asiantuntijoille ja ammattilaisille, vaan se on avoin kaikille kirkon lähetystyöstä kiinnostuneille. Tulla voi vaikka vain osaksi päivää. Osallistumiseen vaaditaan kuitenkin ilmoittautuminen tarjoilujen vuoksi viimeistään 11. syyskuuta. Suoraa nettilähetystä voi seurata ilmoittautumatta.

– Toivon, että kirkon lähetystehtävästä kiinnostuneet ihmiset löytävät symposiumin ja osallistuvat siihen. Ohjelma ainakin on mielenkiintoinen, Antturi sanoo.

Tutustu missiologisen symposiumin ja Medialähetyspäivien ohjelmaan!

Ilmoittaudu symposiumiin 11.9. mennessä!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku