skip to Main Content

”Perheemme kuuluu toisen uskonnon piiriin. Olemme keskiluokkaisia, meillä on huonekalukauppa. Teen myös puusepäntöitä, sillä en ole käynyt kouluja. Olen aina kuunnellut mielelläni hindinkielisiä elokuvalauluja radiosta. Työtä tehdessänikin pidän radion lähellä. Yhtenä iltana etsiessäni taas musiikkia, osuin magahinkielisen ohjelmanne kohdalle. Kuuntelin sen kokonaan ja tunsin rauhaa. Kuuntelin myöhemminkin ja aloin huomata itsessäni muutoksia. Alaisetkin ihmettelivät, miten olin muuttunut hyväntuuliseksi enkä ollut vihainen heille. Silloin tajusin, että ohjelmanne oli vaikuttanut sen. Olen uskossani vasta kuin pieni lapsi, minun täytyy vahvistua. Vain Jeesus voi muuttaa ihmisen, ja hän tekee sitä ohjelmien kautta. Olen todella kiitollinen teille!”

Intia Magahi Meillä On Huonekalukauppa

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku