Turkki

Euroopan ja Aasian rajalla sijaitsevassa Turkissa on useita kansanryhmiä ja kieliä, mutta uskonnoista yksi on ylitse muiden: islam. Turkkilaisen identiteetti on olla muslimi. Vaikka kristinuskolla on maassa pitkä historia, kristinusko nähdään yleensä lännen tuontitavarana eikä moni turkkilainen ole kuullut Jeesuksesta.  

“Ennen en uskonut Jumalaan, mutta hiljattain minut kastettiin. Anoppini ei ole kristitty, mutta hän on aika uskonnollinen ja on tukenut minua uskoon tulossani. Katsoimme yhdessä kanavaanne, kun pyysitte meitä yhtymään rukoukseen. Hän nosti kätensä ylös ja rukoili kanssanne! Olin erittäin yllättynyt ja vaikuttunut. Teette todella hyviä ja vaikuttavia ohjelmia. Herra työskentelee paikoissa, joita emme aina näe.”
– Tv-katsoja Turkista

Ääni kristitylle vähemmistölle

Syyrian sodan seurauksena Turkissa on lähes neljä miljoonaa pakolaista (UNHCR 3/2022), eniten kaikista maailman maista. Lisäksi Turkissa on maahanmuuttajia erityisesti Iranista, Afganistanista ja Afrikan maista.

Poliittinen ja taloudellinen tilanne sekä koronapandemia ovat saaneet monet turkkilaiset pohtimaan elämän tarkoitusta. Moni on pettynyt valtauskontoon, mutta väestön keskuudessa on paljon vääriä uskomuksia ja ennakkoluuloja myös kristinuskosta. Lisäksi kirkkojen toimintaa on rajoitettu.

Rajoitusten vuoksi medialla on suuri merkitys pienelle kristitylle vähemmistölle. Kumppanimme, satelliittitelevisiokanava SAT-7 Türk, antaa äänen Turkin kirkoille. Yhteiskristillinen kanava uutisoi kristillistä tapahtumista, jotka eivät ylitä valtakanavien uutiskynnystä. Ohjelmat kertovat myös kristinuskon historiasta ja oikovat vääriä käsityksiä suurelle yleisölle. Lisäksi nuorille ja naisille on omia sisältöjään.

Turkinkielisiä ohjelmia lähetetään ympäri vuorokauden. Television lisäksi ohjelmia voi katsoa netissä ja SAT-7 Plus -mobiilipalvelussa.  

Tukea naisten heikkoon asemaan

Tuemme myös turkinkielisen Toivoa naisille -radio-ohjelman tuotantoa ja radiointia. Paikallisradiossa ja netissä kuultava ohjelma auttaa naisia pohtimaan arkisia asioita ja kertoo Jumalasta, joka rakastaa ja arvostaa naisia yhtä lailla kuin miehiä. Se ei ole kaikille turkkilaisille itsestäänselvyys.

Uusimpia hankkeita ovat Toivoa naisille -ohjelmat turkin kielellä Pohjois-Kyproksella sekä kurmandžin kielellä Turkin kurdialueella. Kurmandžin kielialue ulottuu pohjoiseen Syyriaan ja Iraniin sekä Armeniaan asti. Naisten asema on näillä alueilla erityisen heikko. Radio-ohjelmissa on sekä hengellinen että sosiaalinen osuus, joten ohjelmat tukevat kokonaisvaltaisesti naisia ja heidän kauttaan koko perheiden hyvinvointia.

En enää luota rahaan

“Synnyin rikkaaseen perheeseen. Meillä ei ollut rahahuolia enkä tuntenut ketään, jolla olisi ollut. Luotin siis sekä itseeni että rahaan. Olin kerran ystävän kanssa ja kuuntelimme radiota. Kuulimme ohjelmanne, jossa sanoitte, ettei kannata luottaa rahaan eikä mihinkään muuhun kuin Jumalaan. Sanat osuivat sydämeeni kuin veitsi. Halusin kuulla uuden ohjelman heti seuraavana päivänä, mutta huomasin, että pitikin odottaa viikko. Nyt olen kuunnellut ohjelmianne jo jonkin aikaa. Moni asia sydämessäni on muuttunut. En enää turvaa rahaan. Opin luottamaan Jumalaan ja haluan jakaa omastani tarvitseville.”

Tiesitkö?

  • Turkin kansallisurheilulaji on öljypaini, jossa painijat ensin öljyävät itsensä ennen ottelua.
  • Uuden testamentin keskeinen hahmo Paavali oli tunnetusti kotoisin Turkin Tarsosta. Samoin merkittävä osa alkukirkon seurakunnista sijaitsi Turkissa, mm. Efeso. Jakautuneen Rooman kirkon toinen keskus oli silloinen Konstantinopoli, nykyinen Istanbul.
  • Turkin virallinen nimi on vuodesta 2022 lähtien ollut Türkiye eikä englanniksi enää Turkey, joka tarkoittaa kalkkunaa.
Lahjoita kohteeseen
FaktataulukkoTurkki
Väkiluku85.4 milj (2023, Wikipedia)
Kaupunkilaisia76.1 % (WRDB 2020)
Viralliset kieletturkki
Lukutaito97 % (WorldBank 2019)
Uskonnotislam 98.1 %, agnostismi 1.2%, kristinusko 0.3% (WRDB 2020)
Vainoindeksi50. huonoin (OpenDoors 2024)
Mediatmobiilikäyttäjiä 97.6%, internet käyttäjiä 83.4 % (Datareportal 2023)
Sansan kielet alueellaturkki, kurmandži
Sansan yhteistyökumppaniSAT-7 Türk, TWR
Sansan työtä alueellavuodesta 2005

Linkit & mediat

sansa.fi/lahjoitus/turkki

Maanosan muut työalueet

Arabiankielinen alue (SAT-7) | Indonesia | Intia | Iran | Japani | Kambodža | Keski-Aasia| Kiina | Mongolia | Thaimaa | Turkki | Venäjä |

Paluu karttaan

#Turkki, #Aasia

Tarinoita Turkista

Olen kotiäiti. Vietän suurimman osan aikaa lasteni kanssa. Joskus tapaan naapuruston naisia kahvin tai teen merkeissä. Kerran eräs nainen mainitsi ohjelmanne ja sanoi, että vihollinen (te) on maassamme. Ajattelin itse toisin. Olin aina miettinyt, mihin kristityt uskovat. Aloin siksi kuunnella ohjelmaanne. En pelännyt kuten muut naiset.

Noin vuoden kuluttua päätin kääntyä kristityksi. Ajatukseni Jumalasta ovat muuttuneet ajan kuluessa. Pidän siitä, miten puhutte Jumalan ja hänen tyttäriensä välisestä suhteesta, hänen armostaan ja rakkaudestaan naisia kohtaan. Elämäni muuttuu päivä päivältä. En kertonut perheelleni enkä ystävilleni päätöksestäni enkä tiedä, kerronko koskaan. En usko Jumalan syyttävän minua siitä. Voisitteko rukoilla minun ja perheeni puolesta ja että tulisi aika, jolloin voin kertoa uskostani heille.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista

Tulin uskoon SAT-7 Türkin välityksellä ja sain kasteen. Olen erittäin, erittäin kiitollinen kanavastanne. Elämäni muuttui täysin sen jälkeen, kun näin lähetyksissänne Jeesus-elokuvan. Sisälläni ollut tyhjiö täyttyi Jeesuksen Kristuksen vuodattamasta rakkaudesta ja toivosta.

Katsojapalaute Turkista (SAT-7 Türk)

Aloitin urheilun nuorena ja minusta tuli uimari. Opettajani sanoivat, että olin lahjakas, ja pääsin valmennusryhmään. Valmentajani kuitenkin hyväksikäytti minua. Pelkäsin enkä kertonut asiasta kenellekään. Ensinnäkään, koska en uskonut kenenkään uskovan minua ja toiseksi, koska rakastin uintia ja pelkäsin, että perheeni ei antaisi minun jatkaa sitä. Kokemus oli vaikea pienelle lapselle. Kasvoin mutta en koskaan päässyt hyväksikäytön ylitse. Kävin terapiassa, mutta terapia ei onnistunut. Eräänä päivänä löysin sattumalta Toivoa naisille -ohjelman ja aloin kuunnella sitä säännöllisesti.

Ette voi kuvitella, mitä minulle merkitsi kuulla, että kun vastaanotamme Kristuksen, saamme uuden elämän. Kaikki olisi uutta ja menneisyys pyyhittäisiin pois – Kristuksessa kaikki on toisin. Rukoilin ja pyysin Jeesusta puhdistamaan minut verellään. En voi vieläkään sanoa, että kaikki on nyt hyvin, mutta voin tuntea, kuinka Jeesus vahvistaa minua päivä päivältä. Elämästäni löytyy nyt myös ilon hetkiä. Kiitos ohjelmistanne! Niiden kautta sain uuden alun.

25-vuotiaan Toivoa naisille -kuuntelijan palaute Turkista (TWR)

Olen 28-vuotias nainen. Aloin hoitaa iäkästä naista, joka ei pystynyt kävelemään. Huomasin, että hän on kristitty. Asuinalueemme väki on arvoiltaan perinteistä eikä kukaan yleensä kysy mitään Jumalasta. Nainen halusi kuunnella Toivoa naisille -ohjelmaa. Aluksi pelkäsin seurauksia, jos tulisi tietoon, että työskentelen kristityn luona. Pian mieleni rauhoittui ja aloin kuunnella ohjelmaa hänen kanssaan. Kun hän kuoli, jatkoin kuuntelua. Sitten rukoilin Jeesusta elämääni ja sain rauhan sydämeeni. Tuntuu kuin olisin alkanut elää uudelleen. Saan voimaa vaikeissa hetkissä. Minun on vaikea ja vaarallista puhua tästä lähipiirilleni. Rukoilkaa puolestani.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista (TWR)

Olimme köyhä perhe. Olin nuorin kolmesta sisaruksesta ja aloin työskennellä todella nuorena auttaakseni perhettäni. Työpaikkani omistajan poika raiskasi minut, kun olin 16-vuotias. En voinut kertoa kenellekään, koska minua pelotti. Mutta tulin raskaaksi. Hänen isänsä sai selville, mitä tapahtui, ja he pakottivat meidät avioitumaan. Vauvan syntymisen jälkeen hänen perheensä heitti minut ulos heidän kodistaan ja piti vauvani. Menin takaisin perheeni luokse. Niinä vaikeina aikoina aloin kuunnella radio-ohjelmaanne. Se antoi minulle toivoa ja vahvuutta. Vähän ajan kuluttua annoin sydämeni Kristukselle. Jeesus on ainoa nimi, joka voi tehdä ihmeitä puolestani. Hän on ainut, joka voi muuttaa pahat asiat hyväksi. Jokin aika sitten löysin työn lapsenvahtina. Tuo perhe auttoi minua saamaan lapseni takaisin. Kaikki tämä tapahtui sen jälkeen, kun minusta tuli kristitty. Kiitos, että esittelitte minut Hänelle.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista (TWR)

Minulla on kuuro tytär. Tunsin hänen takiaan vuosia syyllisyyttä ja ajattelin olevani kirottu. Sukulaiseni ja ystäväni eivät sanoneet mitään tuollaista, mutta minusta tuntui aina, että he ajattelevat niin. Rakastan tytärtäni, mutta tunne häntä kohtaan oli erilainen. Löysin sattumalta radiosta ohjelmasi, jossa puhuit Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. En ole koskaan ennen kuullut Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta. Minun on pitänyt tehdä aina jotain ansaitakseni hänen rakkautensa tai miellyttää ihmisiä. Kuuntelin ohjelmiasi puoli vuotta, ja sydämeni muuttui ajan myötä. Siitä lähtien, kun otin vastaan ​​Kristuksen, olen tuntenut sydämessäni vapautta. Tunne siitä, että ihmiset aina tuomitsevat minut, on kadonnut.

Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista (TWR)

Erosin kolme vuotta sitten. En saa nähdä kahta lastani ja olen masentunut. Kuukausi sitten olin yksin syntymäpäivänäni. Olin niin yksinäinen, että halusin päättää elämäni. Ajattelin kuitenkin katsoa kanavaanne vielä viimeisen kerran. Sinä päivänä juontaja, Semsa, puhui Jumalan rakkaudesta ja kärsivällisyydestä. Hän puhui siitä, että antaisimme itsemme Hänelle ja antaisimme myös tuskamme Hänelle. Nyt minulla on toivoa. Luen Raamattua ja rukoilen päivittäin ja uskon, että jonain päivänä näen lapseni jälleen. Jeesus Kristus on kanssani ja pitää minusta huolta. Kiitän teitä; olette olleet Jumalan työkaluja elämässäni.

Tv-katsoja Turkista (SAT-7 Türk)
Ennen en uskonut Jumalaan, mutta hiljattain minut kastettiin. Anoppini ei ole kristitty, mutta hän on aika uskonnollinen ja on tukenut minua uskoon tulossani. Katsoimme yhdessä kanavaanne, kun pyysitte meitä yhtymään rukoukseen. Hän nosti kätensä ylös ja rukoili kanssanne! Olin erittäin yllättynyt ja vaikuttunut. Teette todella hyviä ja vaikuttavia ohjelmia. Herra työskentelee paikoissa, joita emme aina näe.
Palaute Turkista (SAT-7)
Pääsin äskettäin pois vankilasta. Ystävystyin siellä joidenkin kristittyjen kanssa. En osaa kuvata sitä tunnetta, minkä koin, kun luin Raamattua. Olen nyt kristitty. Olisin kiitollinen, jos voisitte auttaa minua saamaan oman Raamatun!
Palaute Turkista

Lahjoita medialähetystyöhön Turkissa

Pidetään lähetys käynnissä. Lahjasi muuttaa maailmaa.

Lahjoita kohteeseen