skip to Main Content
Peggy Banks Tapasi Suomalaisia Vaikuttajia
– Olen huomannut eri puolilla maailmaa, että naiset eivät aina halua ottaa johtajan asemaa. On myös maita, joissa naisilla ei ole omaa ääntä, sanoi Peggy Banks After work -kutsutilaisuudessa Helsingissä. Kuva: Eeva Vähäsarja.

Peggy Banks tapasi suomalaisia vaikuttajia

Millainen on hyvä johtaja? Tämän kysymyksen esitti Toivoa naisille/Hanna-työn kansainvälinen johtaja Peggy Banks naisjohtajille ja vaikuttajanaisille Helsingissä pidetyssä After work -kutsutilaisuudessa.

Sansan ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan 16.11.2017 järjestämässä iltatilaisuudessa Peggy Banks kertoi itselleen tärkeistä johtajista.

– Ensimmäinen hengellinen ohjaajani oli hyvä kuuntelija. Hän piti minusta huolta ja uskoi, että Jumala tekee minussa työnsä loppuun, vaikka itse en aina uskonut.

Kahta muuta johtajaa hän luonnehti kolmella sanalla: saatavilla, voimaannuttava, inspiroiva.

– Hyvä johtaja arvostaa ja rohkaisee, yleisö täydensi listaa.

Johtaja saa olla oma itsensä

Peggy Banks on tutkinut väitöstyössään naisjohtajuutta. Hän on kouluttanut naisjohtajia muun muassa Intiassa ja Thaimaassa.

– Olen huomannut matkustaessani eri puolilla maailmaa, että naiset eivät aina halua ottaa johtajan asemaa. He ovat mieluummin avustavissa tehtävissä. On myös maita, joissa naisilla ei ole omaa ääntä.

Hän muistutti, että jokainen ihminen voi kokea itsensä arvokkaaksi, kun hän saa välähdyksen siitä, miten Jumala hänet näkee. Vaikka Peggy Banks onkin suuren kansainvälisen liikkeen johtaja, hän on kertonut avoimesti omista vaikeuksistaan.

– Kaikki eivät pidä tästä. Heistä johtajan pitäisi olla vahva. Minusta aitous on tärkeää. Kenenkään elämä ei ole täydellistä. Ajattelen, että johtaja saa unohtaa sen, millainen hänen muiden mielestä pitäisi olla. Hän saa olla oma itsensä.

Kansanedustajalta kiitosta

Peggy Banks vieraili viikon aikana myös Eduskunnan Raamatturyhmässä, jossa käy kansanedustajien lisäksi heidän avustajiaan ja muita eduskunnassa työskenteleviä. Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.) kertoi kuulevansa Toivoa naisille -työstä ensimmäistä kertaa.

– Teette tärkeää työtä, hän antoi kiitosta.

Peggy Banks tutustui myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Kirkon lähetystyön keskuksen toimintaan sekä saarnasi Tuomasmessussa Mikael Agricolan kirkossa.

Liisa Heinänen

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku