skip to Main Content
Raamattu Kannesta Kanteen -ohjelmille Toivotaan Jatkoa

Raamattu kannesta kanteen -ohjelmille toivotaan jatkoa

Raamattu kannesta kanteen -ohjelmien kuuntelijat haluavat suositulle opetussarjalle jatkoa, selviää Sansan teettämästä tuoreesta kyselystä. Kesällä tulee päätökseen jo neljäs kierros Jukka Norvannon raamatunopetusta sisältäviä Rkk-ohjelmia. Ohjelmia on tuotettu vuodesta 1997 saakka.

Reilusta neljästäsadasta kyselyyn vastanneesta 60-vuotiaat ja sitä vanhemmat kertoivat kuuntelevansa Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa mieluiten illalla radiosta, alle 60-vuotiaat puolestaan mobiilisovelluksen tai netin kautta. Nettiohjelmat ovat saaneet aiempaa enemmän kuuntelijoita koronapandemian aikana.

Myös Radio Deillä ja Järviradiolla on riittänyt raamatunopetuksesta kiinnostuneita. Järviradion Rkk-ohjelmia kuuntelevien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 2018.

Selviytymistarinoita kaivataan lisää

Vastaajien mukaan he ovat oppineet Raamattu kannesta kanteen -ohjelmien avulla muun muassa ymmärtämään Raamattua ja lukemaan ja soveltamaan sitä elämäänsä. Joka neljäs on oppinut todistamaan Jeesuksesta.

Raamatunopetuksen jälkeiseen osioon toivottiin tavallisten ihmisten kertomuksia siitä, mitä Jumala tekee heidän elämässään ja miten Sana auttaa vaikeuksien keskellä. Erityisesti selviytymistarinat kiinnostivat vastaajia.

Arvonnan voittajat

Raamattu kannesta kanteen -kuuntelijaviikon kyselyyn liittyvä arvonta on suoritettu. WellO2-hengityslaitteen voitti Ilkka Humppilasta. Muut voitot menivät Seijalle Parkanoon, Nooralle Lahteen, Ritvalle Ylöjärvelle, Leolle Hämeenlinnaan ja Altille Poriin.

Onnittelut kaikille voittajille!

Ryhdy Rkk-ohjelman ystäväksi!

Liity ystävärenkaaseen ja saat neljästi vuodessa uutiskirjeen, joka pitää sinut ajan tasalla Raamattu kannesta kanteen -ohjelman ja tiimin kuulumisista.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku