skip to Main Content
Radio-ohjelmat Jatkuvat Etiopiassa Hätätilasta Huolimatta
Etiopia ja etiopialaiset tarvitsevat nyt erityisen paljon rukousta. Maassa on käyty sisällissotaa jo vuosi, koronataistelua pidempään. Kuva: Shutterstock.

Radio-ohjelmat jatkuvat Etiopiassa hätätilasta huolimatta

Kristilliset radio-ohjelmat jatkuvat Etiopiassa koronapandemiasta ja sisällissodasta huolimatta, kertoo sähköisen median päällikkö Wakshuma Terefe Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintäosastolta.

Sansa tukee Mekane Yesus -kirkon tuottamia afarin-, amharan- ja oromonkielisiä radio-ohjelmia. Valtaosin ohjelmat on tehty ei-kristityille kuuntelijoille ja amharankieliset ohjelmat lapsille.

Taistelut alkoivat Etiopian pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn kansan vapautusrintaman (TPLF) joukkojen ja Etiopian keskushallinnon välillä vuosi sitten. Nyt taistelut ovat levinneet pohjoisesta itään Afarin alueelle sekä etelään amharankieliselle alueelle kohti pääkaupunkia Addis Abebaa. Myös Oromon vapautusarmeija (OLA) taistelee omalla tahollaan.

Ruoka-avun tarve on suuri

Noin 115 miljoonan asukkaan Etiopia on väkimäärältään Afrikan toiseksi suurin valtio. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) arvion mukaan ainakin 400 000 ihmistä on nälänhädän kaltaisessa tilanteessa Tigrayn, Amharan ja Afarin osavaltioissa. Ruoka-apua tarvitsee noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

Marraskuun alussa koko Etiopiaan julistettiin puolen vuoden kansallinen hätätila. Jo tuhansia on kuollut sisällissodassa, ja ainakin 2,5 miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa. YK ja monet länsimaat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan maasta.

Myös koronapandemia vaikeuttaa elämää. Sansan Etiopian-aluevastaava, henkilöstöjohtaja Marko Pihlajamaa kehottaa suomalaisia rukoilemaan maahan rauhaa ja sovintoa.

− Rukoillaan myös, että tukemamme radio-ohjelmat tuovat etiopialaisille evankeliumin toivoa Jeesuksesta levottomuuksien ja koronan keskelle.

Lähteenä mm. YLE

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku