skip to Main Content
Radiolähetystyö Edelleen Tärkeää Evankeliumin Levittämisessä
"Monissa maissa emme pystyisi tekemään työtä siten kuin nyt ilman suomalaisten uskollista tukea", sanoo Daryl Renshaw. Kuva: Tiina Virtanen.

Radiolähetystyö edelleen tärkeää evankeliumin levittämisessä

– Tiedämme kristinuskon leviämistä tutkivien tahojen tutkimustuloksista, että evankeliumi ei ole vielä tavoittanut noin 40:ää prosenttia maailman väestöstä, sanoo Daryl Renshaw, kansainvälisen medialähetysjärjestö TWR:n aluejohtaja. Hänen vastuualueinaan järjestön työssä ovat Eurooppa, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja Keski-Aasia.

Sansa on yksi TWR:n pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista. Viime viikolla TWR-Euroopan kansalliset kumppanit kokoontuivat Bratislavassa, Slovakiassa.

Daryl Renshaw ilmaisi huolensa siitä, miten monissa seurakunnissakin maailmalla ajatellaan virheellisesti, että lähetyskäsky on jo täytetty, tehtävä suoritettu. Kun internet kattaa lähes koko maapallon ja ihmisillä on enenevässä määrin älypuhelimia ja muita laitteita, häneltä kysytään usein: ”Miksi te yhä teette radiolähetystyötä? Ihmisethän saavat internetistä jo kaiken tarvitsemansa tiedon”.

– Me kuitenkin tiedämme esimerkiksi Operation World -julkaisuista ja Joshua-projektista ja muista kristinuskon leviämistä tutkivista lähteistä, että tehtävää on edelleen paljon, hän sanoo.

– On huolestuttavaa, jos virheellinen ajattelu saa ihmisiä seurakunnissa siihen uskoon, että heidän apuaan ei enää tarvita lähetyskäskyn täyttämisessä, Daryl Renshaw sanoo ja jatkaa:

– Toivomme ja rukoilemme, että Jumala kääntäisi ihmisten ajattelun, ja että seurakunnat lähettäisivät ihmisiä tähän työhön ja antaisivat siihen taloudellista tukea.

Kiitoksen sanoja suomalaisille tukijoille

Daryl Renshaw ilmaisi kiitollisuutensa työntekijöistä, jotka Sansa on lähettänyt työskentelemään TWR:ssä. Hän kiittää myös lämpimästi Sansan työn ystäviä ja tukijoita, joiden tuki auttaa TWR:ää nimenomaan vaikeasti saavutettavien kansanryhmien tavoittamisessa ja painottaa:

– Monissa maissa emme pystyisi tekemään työtä siten kuin nyt teemme ilman suomalaisten uskollista tukea.

Tiina Virtanen

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku