skip to Main Content
Radiotalon Väki Jakoi Lämpimiä Paketteja Maailman Saastuneimmassa Pääkaupungissa
Mongolialaisen Wind FM:n henkilökunta jakoi lahjoituksina saatuja hattuja, kaulaliinoja ja hanskoja Nalaikhin lähiön lapsille ja nuorille. Alueella on hiljattain alkanut uusi radio-ohjelma, jonka toivotaan ehkäisevän kotiväkivaltaa. Kuva: Sirpa Rissanen.

Radiotalon väki jakoi lämpimiä paketteja maailman saastuneimmassa pääkaupungissa

Mongolian pääkaupungista Ulaanbaatarista noin 40 km itään sijaitsevassa Nalaikhin lähiössä jaettiin pehmeitä paketteja, kun Wind FM -radiotalon väki jalkautui sinne joulun alla. Radiokanavan Lämmin joulu -kampanjalla oli kerätty kuuntelijoilta ja paikallisilta yrityksiltä hattuja, kaulaliinoja ja hanskoja lapsille ja nuorille.

Joulupaketteja valmisteltiin yhteensä 150. Radiotalon henkilökunta jakoi niitä Nalaikhin kaduilla ja jurtta-alueella liikkuneille lapsille ja nuorille. Monet lapsista kävelivät pakkasessa paljain päin. Hymy kareili huulilla paitsi pakettien saajilla myös pakettien jakajilla.

Nalaikh valikoitui pakettien jakokohteeksi, sillä Wind FM on juuri aloittanut siellä kotiväkivallan ehkäisemiseen tarkoitetun radio-ohjelman miehille. Yksinhuoltajia on tässä Ulaanbaatarin lähiössä paljon, ja kotiväkivalta on yleistä.

Alueella asuu paljon kaivosteollisuuden parissa työskenteleviä perheitä sekä armeijan ja poliisin henkilökuntaa. Kokonaisväkimäärä on noin 35 000, ja heistä yli 40 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella lähinnä jurtissa.

Monet ovat maaseudulta työn perässä muuttaneita, ja talvikautena yli 2000 henkilöä työskentelee Nalaikhin kaivoksissa louhimassa halpaa raakahiiltä Ulaanbaatarin lämmitystarpeisiin. Raakahiilen poltto onkin suurin syy Mongolian kaupunkien ja varsinkin Ulaanbaatarin talven ilmansaasteisiin.

Maailman kylmin ja saastunein pääkaupunki

Viisi kertaa Suomen kokoisessa Mongoliassa on 3,2 miljoonaa asukasta. Joka yhdeksännen kuoleman voidaan laskea johtuvan ilmansaasteista (WHO, 2018). Ulaanbaatar listattiin vuonna 2018 paitsi maailman kylmimmäksi pääkaupungiksi − vuoden keskilämpötila on -11C – ilmansaasteiden vuoksi myös maailman saastuneimmaksi pääkaupungiksi.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Ulaanbaatarin saasteista 80 prosenttia tulee jurttien kivihiililämmityksestä, loput ovat liikenteen ja voimalaitosten päästöjä. Kun päivittäiset suositukset pienhiukkasten (PM2.5) osalta ovat 25 mikrogrammaa per kuutiometri, ovat ne talvikuukausina usein 100−900. Pienhiukkaspäästöt sisältävät muun muassa arsenikkia ja elohopeaa, jotka aiheuttavat keuhko- ja sydänsairauksien lisäksi syöpää.

Lastenjärjestö UNICEFin mukaan Mongoliassa on nähtävissä myös selvä ero kohtu- ja sikiökuolemien määrässä, kun niitä verrataan kesä- ja talvikuukausina. Alle viisivuotiaiden keuhkokuume ja muut hengityselinsairaudet ovat yleisiä. Tilastojen mukaan niiden määrä on kasvanut peräti 270 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Monisyinen ongelma

Ilmansaasteongelma on monisyinen. Raakakivihiiltä käyttävät lämmitykseen jurttien asukkaat, joilla ei ole varaa ostaa kaukolämmön piirissä olevaa kerrostaloasuntoa pääkaupungista. Jurtta-alueilla myös päästöjen määrä on suurin, mutta siellä asuvilla ei ole muuta vaihtoehtoa lämmitykseen.

Maaseudun elinkeinojen kuihtuminen taas rohkaisee muuttoa pääkaupunkiin, ellei sitä rajoiteta lailla. Ulaanbaatariin tarvitaan asuntopolitiikan lisäksi vaihtoehtoisia energiamuotoja raakakivihiilen tilalle. Myös jurttien nykyistä parempi eritys, uudentyyppiset uunit, puiden istutus sekä liikennesuunnittelu voivat osaltaan vähentää ilmansaasteita.

Sirpa Rissanen

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku