skip to Main Content
Salainen Poliisi Kristittyjen Kintereillä Lähi-idässä
Vaikeissa oleville ja vainotuille kristityille kerrotaan median välityksellä, etteivät he ole yksin ja että heidän puolestaan rukoillaan. Kuva: Shutterstock.

Salainen poliisi kristittyjen kintereillä Lähi-idässä

Lähi-idässä elävä Sadira (nimi muutettu) on yksi maailman sadasta miljoonasta vainotusta kristitystä. Hänet on pidätetty ja hän joutuu olemaan kotiarestissa vanhempiensa talossa.

Maansa salaisen poliisin vainoamaa Sadiraa syytetään muun muassa vakoilusta Israelin hyväksi, yhteistyöstä hallitusta vastustavien ryhmien kanssa, musliminaisten käännyttämisestä sekä kristityksi kääntymisestä.

Sadiralle on sanottu, että ainoa keino päästä eroon vainosta on kääntyä islamiin ja kertoa televisiossa, että kristityt ovat pettäneet hänet.

Jo kaksi lakimiestä on kieltäytynyt ottamasta Sadiran tapausta hoitaakseen. Huhtikuussa hänen juttuunsa tarttuu uusi asianajaja, joka pyrkii kumoamaan ainakin osan syytteistä. Kovin rangaistus saattaa olla vankilatuomio tai jopa kuolema.

Mitä Sadira itse ajattelee? Hän hakee lohtua Uudesta testamentista ja toivoo esirukousta vapautuakseen ”tästä helvetistä”, kuten hän itse tilannettaan kuvaa.

Toivoa ja tukea vainotuille

Kristittyjä vainotaan monissa maailman kolkissa, esimerkiksi joissakin Lähi-idän maissa, Pakistanissa ja Pohjois-Koreassa. Monien ainoa yhteys kristinuskoon on media: tv, radio tai mobiili.

Medialähetys Sanansaattajat mahdollistaa lähetystyön ja kristittyjen tukemisen monissa maissa, joissa se olisi muutoin mahdotonta. Sansa tukee kristillisiä ohjelmia muun muassa Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa ja Turkissa.

Vuosi 2016 on Kohti toivoa -teemavuosi, jonka aikana Sansan työssä kiinnitetään erityistä huomiota vainottuihin kristittyihin. Usein heidän ainoa uskonyhteytensä on rajat ylittävä media.

Jos haluat viedä toivoa vainotuille, voit osallistua teemavuoden keräykseen. Esimerkiksi viiden minuutin tv-ohjelma maksaa 50 euroa. Se saattaa olla jonkun ainoa mahdollisuus päästä Sanan äärelle.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku