skip to Main Content
Sansa Mukana Etiopian Oromonkielisessä Radiolähetystyössä 35 Vuotta
Etiopian lähes sadasta miljoonasta (YK:n arvio) asukkaasta eniten eli noin 35 prosenttia on oromoja. Wanchi on oromo-alueen yksi piirikunnista, joka koostuu maaseudusta ja pikkukaupungeista. Kuva: Kristiina Erelä.

Sansa mukana Etiopian oromonkielisessä radiolähetystyössä 35 vuotta

Etiopiassa on tehty kristillistä radiotyötä pitkään. Vuonna 1963 perustettiin Addis Abebaan Luterilaisen maailmanliiton (LML) radioasema Evankeliumin ääni, joka lähetti pitkään kristillisiä ohjelmia laajalti Afrikkaan sekä muun muassa Lähi-itään ja Intiaan.

Vuonna 1977 Etiopian silloinen marxilainen hallinto kansallisti radioaseman toiminnan. Norjalaiset ja ruotsalaiset lähetysjärjestöt aloittivat Etiopiaan suunnatut kristilliset radio-ohjelmat vuonna 1984 Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Niiden lähettämisestä ryhtyi vastaamaan TWR (Trans World Radio). 1990-luvulla ohjelmatuotanto siirtyi takaisin Addis Abebaan.

Oromot ovat Etiopian suurin etninen ryhmä. Myös heille kerrotaan sanomaa Jeesuksesta radion välityksellä. Oromonkielisiä radio-ohjelmia on tehty jo 1960-luvun alkupuolelta. Nykyään ne on suunnattu erityisesti islaminuskoisille oromoille. Niiden tuotannosta vastaa Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintäosasto ja ne lähetetään Swazimaassa sijaitsevalla TWR:n radiolähettimellä.

Sansa on ollut mukana Etiopian oromoille suunnatussa radiolähetystyössä jo vuodesta 1984 eli tänä vuonna 35 vuotta.

Oromot muuttivat kristilliseen Abessiniaan

Satoja vuosia sitten oromot levittäytyivät laajoille alueille Etiopiassa, jota tuohon aikaan kutsuttiin Abessiniaksi. Se oli kristillinen valtio ei-kristittyjen alueiden ympäröimänä.

Oromoilla oli vuosisatoja itsenäisiä alueita nykyisen Etiopian alueella. 1800-luvun lopussa Abessinian keisari Menelik II otti oromo-alueet hallintaansa.

Ruotsalainen lähetystyöntekijä Gustav Arén kuvaa Mekane Yesus -kirkon historiaa käsittelevässä kirjassaan Evangelical Pioneers in Ethiopia, kuinka länsimaissa kuultiin oromoista 1600−1700-luvulla. Tämä johti erilaisiin lähetysponnistuksiin heidän tavoittamisekseen evankeliumilla.

Ensimmäisen oromonkielisen Raamatun käänsi oromoihin kuuluva Onesimos Nasib (n. 1856−1931) yhdessä toisen oromo-taustaisen, Aster Gannon, (n. 1872−1964) kanssa. Raamattu painettiin vuonna 1899.

Onasimos opiskeli teologiaa Ruotsissa ja palasi sitten Etiopiaan julistamaan evankeliumia. Häntä pidetään myös oromonkielisen kirjallisuuden isänä. Oromo kuuluu samaan kuusilaisten kielten kieliryhmään kuin afarin kieli, jolla tehtävää medialähetystyötä Sansa myös tukee.

Marko Pihlajamaa

Juttu on julkaistu Lähde-lehdessä 2/2019.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku