skip to Main Content
Sansa On Mukana Kouluttamassa Sapattikoulun Opettajia Israelissa
Caspari-keskus valmistelee ensimmäistä verkkokurssia sapattikoulujen opettajille. Jaksoja kuvataan tälläkin viikolla. Kuva: Margarita Kantor.

Sansa on mukana kouluttamassa sapattikoulun opettajia Israelissa

Caspari-keskus on Jerusalemissa toimiva Sansan yhteistyökumppani, jonka yhtenä työmuotona ovat sapattikouluseminaarit. Seminaarit ovat vuodesta toiseen olleet Caspari-keskuksen onnistunein toimintamuoto, kertoo projektikoordinaattori Margarita Kantor. Nyt on meneillään jo 21. vuosi.

Parin viime vuoden aikana sapattikouluseminaareissa on ollut mukana yli 600 vapaaehtoista lapsityöntekijää noin 120 messiaanisesta seurakunnasta. Seminaareja pidetään perjantaisin, joka on Israelissa viikonlopun ensimmäinen päivä. Silti kaikki halukkaat eivät ehdi mukaan.

Caspari-keskus on päättänyt laajentaa koulutusta myös webinaareiksi eli verkkoseminaareiksi, mikä antaa mahdollisuuden opiskella ajasta ja paikasta riippumatta. Uusi työmuoto vaatii lisärahoitusta ja esimerkiksi ammattikuvaajan ja muita tekniikan taitajia. Ensimäinen verkkokurssi alkaa, kun videomateriaali valmistuu ja tekniset kysymykset saadaan ratkaistua. Sansa ryhtyi tukemaan työtä vuoden 2019 alusta.

Messiaanisten seurakuntien ja mediatyön tukeminen on Sansalle tärkeää

Sansan sidosryhmäpäällikkö Kristiina Erelän mielestä yhteistyö Caspari-keskuksen kanssa on merkittävää kolmessa mielessä:

− Messiaanisten seurakuntien tukeminen on meille tärkeää, koska Jeesukseen uskovilta juutalaisilta olemme evankeliumin ja lähetystehtävän alun perin saaneet. Lisäksi tämän vuoden teemamme on Yhteys kotiin, jolloin pidämme esillä erityisesti perheiden ja yhteisöjen hyväksi tehtävää medialähetystyötä.

− On hienoa, että Caspari-keskus on valinnut sapattikoulujen opettajien koulutukseen työkalukseen webinaarit. Tällainen mediallinen väline sopii tilanteeseen hyvin ja koen, että Sansaa tarvitaan tässä, Kristiina Erelä lisää.

Verkkokurssin nimi on Herra, haluan opettaa! Kurssin ydin muodostuu noin 20 aiheesta, jota opiskellaan noin kuukauden ajan. Kukin kurssilainen katselee kolme lyhyttä videota ja tekee harjoitustehtävän. Kuun lopulla opiskelijat kerääntyvät webinaariin yhdessä opettajan kanssa käymään tehtävät läpi.

Vuosina 2015−2018 Sansa tuki Caspari-keskuksen tuottamaa venäjänkielistä raamatunopetusohjelmaa nettitelevisioon.

Lue lisää Israelin mediatyöstä ja lahjoita!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku