skip to Main Content
SAT-7:n Katsojamäärä On Lisääntynyt 76 Prosentilla
Joulu tulee pakolaisleirille. Myös pakolaiset katsovat SAT-7:n kristillisiä ohjelmia. Kuva: SAT-7.

SAT-7:n katsojamäärä on lisääntynyt 76 prosentilla

Viidessä vuodessa kolmen SAT-7:n arabiankielisen satelliittitelevisiokanavan yhteenlaskettu katsojamäärä on lisääntynyt peräti 76 prosentilla. Se merkitsee nyt 21,5 miljoonan hengen yleisöä. Heistä yli 10 miljoonaa katsoo ohjelmia päivittäin tai vähintään kerran viikossa.

Vuonna 2011 SAT-7:n arabiankielisillä ohjelmilla oli 12,1 miljoonaa katsojaa.

SAT-7 on johtava kristillinen televisiokanava Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Sen arabiankieliset kanavat ovat Arabic ja Plus sekä Kids-lastenkanava.

Rohkaiseva tulos

Katsojatutkimuksen järjesti suuri, kansainvälinen markkinatutkimuslaitos IPSOS huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana viime keväänä. Siihen haastateltiin 27 000 katsojaa kymmenessä eri arabimaassa.

− Tulos on meille hyvin rohkaiseva. Varsinkin kun kasvu on ajalta ns. arabikevään alkamisen jälkeen. Olisi voinut odottaa, että katsojat olisivat enemmänkin olleet kiinnostuneita muiden kanavien rankoista uutisista tällaisena kuohunta-aikana, sanoo SAT-7:n perustaja ja toimitusjohtaja Terence Ascott.

Joululahja tv-työlle?

Sansa tukee SAT-7:n arabian-, farsin- ja turkinkielistä työtä. Parhaillaan käynnissä olevalla joulukeräyksellä tuetaan SAT-7 Türkin turkinkielistä työtä. Lue lisää joulukeräyksestä!

Katso tuore video: miksi kristillinen satelliittitelevisio on ajankohtainen juuri nyt?

Lähde: SAT-7

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku