skip to Main Content
Sydänääniä On Kertomuksia Elämän Sykkeestä Ja Jumalan Johdatuksesta
Joulukuun alussa ilmestyvää Sydänääniä-hartauskirjaa voi tilata jo ennakkoon lähetyskauppa Putiikista. Pirkko Valtosen taitto ja nelivärikuvitus tekevät kirjasta myös kauniin lahjan.

Sydänääniä on kertomuksia elämän sykkeestä ja Jumalan johdatuksesta

Joulukuun alussa ilmestyvä Sydänääniä-hartauskirja sisältää kertomuksia, muistelmia ja ajatelmia elämän sykkeestä ja medialähetyksestä sekä siitä, miten Jumala on johdattanut, varjellut ja kutsunut. Kirjoittajina on joukko Sansan työntekijöitä, seniorityöntekijöitä ja eri tavoin medialähetystyössä mukana olevia, arkkipiispasta vapaaehtoistoimijoihin.

Verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhkon toimittaman kirjan aineisto on syntynyt korona-aikana, kun pandemia on rajoittanut totuttuja keinoja kohdata, julistaa ja auttaa. Kirjan taustalla on Facebookiin maaliskuussa perustettu ryhmä, Sansa-yhteisö, jossa ryhdyttiin pitämään suoria Sydänääniä-hartauksia kuutena päivänä viikossa.

− Hartauksien suosio yllätti, ja kuuntelijoilta nousi toive saada hartauksia myös kirjallisessa muodossa, niin että niitä voisi jakaa ystävillekin. Tästä syntyi idea hartauskirjasta, joka toimii hengellisenä varustuksena ja myös lahjana, Mervi Viuhko kertoo.

176-sivuinen Sydänääniä jakautuu viiteen eri teemaan, joita ovat Sana kuljettaa, Kutsumuspolku, Sansan vaiheita, Lähetystyöntekijöiden kertomaa sekä Medialähetys ajassa. Lisäksi teoksessa on muutama runo. Kaikkiaan kirjoittajia on 27.

Sansan kustantamaa Sydänääniä voi tilata jo ennakkoon lähetyskauppa Putiikista, p. 050 564 3541 tai pirjo.hyovalti@sansa.fi. Ennakkotilaus on suositeltavaa varsinkin silloin, jos haluaa postittaa teoksen joululahjaksi. Kovakantisen kirjan hinta on 18 euroa.

Sydänääniä-hartauskirjan julkistamistilaisuus pidetään Hyvinkäällä ja etäyhteyksin tiistaina 8. joulukuuta.

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku