skip to Main Content
Syyskeräys Kiinaan Tuotti Vajaat 30 000 Euroa
WeChat-sovellus tietokoneille ja älylaitteille on valtavan suosittu kohtaamispaikka Kiinassa.

Syyskeräys Kiinaan tuotti vajaat 30 000 euroa

Ihmisen yksi perustarve on tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Vuorovaikutteisen median välityksellä yhä useampi kiinalainen tavoitetaan yksilöllisesti evankeliumilla. Sansan syyskeräys 2017, Yhteys muodostettu – miljoonien kiinalaisten tavoittamiseksi, tuotti noin 30 000 euroa. Keräysvaroilla tuetaan kristillisen vuorovaikutuksellisen median toimintaa ja kehitystyötä.

Kiinalaiset muuttavat suurin joukoin maalta kaupunkeihin. Median käytöstä tulee aiempaa tutumpaa ja jokapäiväisempää. Kaiken tulee olla älypuhelimilla ja tietokoneilla käytettävää.

WeChat on nykypäivän tapaamispaikka

WeChat on sosiaalisen median palvelu, jolla on Kiinassa yli 900 miljoonaa käyttäjää. Palvelu vaatii internet-yhteyden, joten sitä käytetään mobiililaitteilla. WeChat on Kiinan valtion omistama vuorovaikutteinen media, ja siinä on paljon esimerkiksi erilaisia keskusteluryhmiä. Niissä voi etsiä ja jakaa tietoa itseä kiinnostavista asioista. Ryhmissä voi jakaa myös kristillisiä radio-ohjelmia.

Sansan yhteistyökumppanit FEBC (Far East Broadcasting Company) ja VOS (Voice of Salvation) ovat WeChatissa, joten vuorovaikutuksellinen media toimii lähetystyöntekijänä. Yhteistyökumppaneiden työntekijät vastaavat kysymyksiin sekä rukoilevat ja rohkaisevat ihmisiä. WeChat siis mahdollistaa yksilöllisen kohtaamisen väkirikkaassa Kiinassa.

Syyskeräyksen varainhankintakulut olivat 24 prosenttia.  Voit vielä antaa lahjasi kiinalaisille!

Lämmin kiitos kaikille jo lahjoittaneille!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku