Hyppää sisältöön

FEBC-Thaimaan työntekijät tarjoavat myös käytännön apua korona-aikana

FEBC-Thaimaan tiimi vie mm. riisiä tarvitseville.

FEBC-Thaimaan tiimi auttaa myös käytännön keinoin. Korona-aikana se on vienyt esimerkiksi vajaakuntoisten naisten asuntolaan riisiä, hygieniatarvikkeita ja raamattukirjasia. Kuva: FEBC-Thaimaa.

Vaikka Thaimaa sijaitsee lähellä Kiinaa, sen koronaluvut ovat pysyneet melko alhaisina. 70 miljoonan asukkaan maassa on virallisesti vain 59 virukseen kuollutta, eikä lokakuun lopun tilanteen mukaan ollut ilmennyt yhtään paikallista tartuntaa 40 edellisen päivän aikana.

Thaimaassa on melko tehokas terveydenhoitojärjestelmä; jopa niin hyvä, että aasialaisten silmissä Thaimaa on lääketieteellisen turismin kohde. Lisäksi maassa on elinvoimainen koronaa vastaan taisteleva hallinto.

Muita syitä koronan alhaiseen esiintymiseen ovat muun muassa muuttoliikenne kaupungeista maaseudulle, asuntojen mekaaniset tuulettimet ja avoimet ikkunat ilmanvaihdon sijaan, nuorten suuri osuus väestöstä sekä kasvomaskin runsas käyttö kaupoissa, kadulla ja joukkoliikenteessä. Myös buddhalainen tervehdys, wai, jossa kämmenet laitetaan yhteen, edistää sosiaalista etäisyyttä.

Korona on lisännyt työttömyyttä ja paluuta maaseudulle

Sansan yhteistyökumppanin FEBC-Thaimaan Bangkokissa toimiva radioasema kohtaa arjessa niitä vaikeuksia, joita korona aiheuttaa ihmisille. Eräs radiokuuntelija kertoo:

− Olen kuunnellut ohjelmaanne kaksi tai kolme kertaa ja olen hyvin vaikuttunut. Kieli ja sisältö puhuttelevat ja ovat selkeitä. On ilmeistä, että toimittaja osaa asiansa, on kokenut ja hyvin koulutettu. Työskentelen ravintolassa kylmäkkönä. Ravintolamme on ollut koronan vuoksi suljettu jonkin aikaa. Ohjelmienne kuuntelu antaa minulle motivaatiota kulkea eteenpäin ja taistella. Kiitos siitä.

Kirjoittajan mainitsema työttömyys on hyvin tavallista Thaimaassa korona-aikana. FEBC-Thaimaan vähemmistökielistä ohjelmatoimintaa johtava Noppakhun Prasobkiatkit kertoo, että monet ovat menettäneet työnsä, kun pikkukauppoja tai tehtaita on suljettu. Monet tehdastyöläiset ovat palanneet maaseudulle.

Työttömyys puolestaan lisää alttiutta itsemurhiin, varsinkin miesten keskuudessa. Siksi koronan aikana erityisesti miesten itsemurhariski kasvaa.

Tosin Thaimaan taloudella ei mennyt hyvin ennen koronaakaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana maan talous on kasvanut vain 3,6 prosenttia, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi Vietnamissa, Filippiineillä ja Malesiassa.

Kotitalouksilla on velkaa. Joka kymmenes thaimaalainen ansaitsee alle 2,43 euroa päivässä. Kuivuus on supistanut sokerin, riisin ja kumin tuotantoa. Poliittinen tilanne ei edesauta kansainvälisiä investointeja eikä kauppasuhteiden solmimista länsimaiden kanssa.

Korona antaa thaimaalaisille aikaa Raamatun tutkimiseen

Jotkut kuuntelijat näkevät korona-ajan hyvänä tilaisuutena opiskella Raamattua. Jos radiota ei ehdi kuunnella, voi rekisteröityä FEBC-Thaimaan raamattukirjekurssille ja opiskella Raamattua sen avulla.

Terveysohjelmiin on korona-aikana tullut tavallista enemmän palautetta. Toisena suuntauksena on digitaalisen median käytön lisääntyminen.

FEBC-Thaimaan tiimi työskentelee asemalla kolmena päivänä viikossa. Tiimi auttaa myös puutteenalaisia esimerkiksi viemällä tarvikkeita, kuten maskeja, aikuisvaippoja, riisiä ja helpolla thain kielellä kirjoitettuja raamattukirjasia Karunyawet-taloon.

Talossa asuu lähes 400 naista, joilla on eriasteista vajaakuntoisuutta tai mielenterveysongelmia. Jotkut ovat päätyneet taloon, koska ovat menettäneet kotinsa esimerkiksi tulvassa.

Eila Murphy …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… …… ……”””” style=”””””lg””right””Lue lisää ja lahjoita >>””””””url:https%3A%2F%2Fsansa.fi%2Flahjoituskohteet%2Fthaimaa%2F|||”]Tue Thaimaan kristillistä mediatyötä!