skip to Main Content
Teemu Kallio Pukee Ylleen Run For Missions -punapaidan Jo Toistamiseen
Teemu Kallio löytää helposti syitä juoksuharrastukseen: hyvää oloa mieleen ja kehoon, kuntoa arkeen. Kuva: Liisa Heinänen.

Teemu Kallio pukee ylleen Run for Missions -punapaidan jo toistamiseen

Tuntui siltä, etten ole outo lintu. Tapahtumassa mukanaoloa helpotti ryhmä, jossa sain olla mukana.

Näin pirkkalalainen Teemu Kallio kuvaa tuntojaan, kun hän asteli viime elokuussa Tampereen Ratinan stadionille osallistuakseen Tampere maratonilla Run for Missions -juoksuhaasteeseen.

Hän veti päälleen punaisen Run for Missions -paidan ja liittyi noin 40 juoksijan joukkoon, joka erottui tapahtuman suurimpana ryhmänä.

− Sain kannustusta ja kehuja muilta, vaikka porukassa oli vain muutama entuudestaan tuttu.

Vaikka Kallio ei olekaan aiemmin osallistunut juoksutapahtumiin, numerolappu rinnassa lähtöviivalle asettumisesta ei ollut ihan uutta. Hänellä on kokemusta siitä suunnistustausta takia.

Tukea Intiaan

Run for Missions -hyväntekeväisyysjuoksu kutsuu lähetyksen väkeä juoksemaan, kannustamaan ja keräämään varoja lähetystyölle. Mukana on lähetysjärjestöjen lisäksi yksittäisiä juoksijoita ja seurakuntia.

Teemu Kallio juoksi Pirkkalan seurakunnan juokkueessa, jossa neljä juoksijaa juoksi yhteensä maratonin. Yhden juoksijan osuus oli 10,5 kilometriä. Joukkue keräsi tukea Intian naisille Sansan kautta.

− Hyväntekeväisyyskohde toi lisää merkitystä juoksulle. Minulle oli henkisesti tärkeää, että saavutin asettamani aikatavoitteen alle 55 minuuttia, Kallio sanoo.

Esite tukijoille

Kallio sanoo, että Run for Missions antoi tavoitteen juoksulle. Aiemmin hän lenkkeillyt satunnaisesti.

Tampere maratonin jälkeen juoksumäärät ovat kasvaneet. Kallio osallistui Helsinki City Running Dayn maratoniin toukokuussa ja osallistuu Jukolan viestiin kesäkuussa. Sielläkin hänen joukkueellaan on hyväntekeväisyyskohde. Varoja kerätään Tampereen lastenklinikan tuki -yhdistykselle.

− Sen jälkeen asetan taas tavoitteen Tampereen maratonille. Tarkoitus on juosta osuuteni joukkueessa alle 40 minuutissa.

Run for Missions -juoksuhaasteen päätapahtuma on Tampere maraton 31.8.2019, mutta lähetyksen hyväksi voi juosta muissakin juoksutapahtumissa. Tapahtuman, kannatuskohteen ja matkan voi valita itse. Mukaan voi lähteä yksittäisenä juoksijana tai joukkueena. Sansa koordinoi toimintaa ja auttaa suunnittelemaan esitteen, jota voi jakaa tukijoilleen.

Lisätietoa: sansa.fi/juoksuhaaste

Liisa Heinänen

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku