skip to Main Content
Toivon Ja Toivon Päivä

Toivon ja toivon päivä

Toivon nimipäivää vietetään 4. kesäkuuta. Onnea kaikille Toivoille!

Ideoimme Toivon ja toivon päivän, koska Sansassa vietetään Kohti toivoa -teemavuotta. Vastaa leikkimieliseen Toivon päivä -kyselyyn ja osallistu arvontaan!

Toivoa toivottomuuteen

Kun voi panna toivonsa Jumalaan, voi elää ilman tekopyhyyttä ja ylpeyttä. Tämän olen oppinut Naiset toivon lähteellä -ohjelmasta. Olin ennen kovin ylpeä elämästäni. Jumala opettaa minulle nöyryyttä, kertoo radiokuuntelija Indonesiasta.

Eräänä iltana olin todella alamaissa ja halusin lohdutusta. Kiersin asunnon eri huoneita pienen radion kanssa, jotta olisin saanut FEBC:n taajuuden kuulumaan. Asumme vuoristoseudulla, jossa ei ole yhtään seurakuntaa. Sitten yhtäkkiä kuulin kauniin virren ja nimen Jeesus. Tajusin, että tämän täytyy olla FEBC. Ohjelma oli juuri loppumassa, ja te rukoilitte Isä meidän -rukouksen. Se oli ensimmäinen raamatunkohta, jonka olin koskaan kuullut. Te pelastitte elämäni. Ilman FEBCiä minäkin olisin sairastunut masennukseen, sanoo japanilainen radiokuuntelija.

Kuulin ohjelmanne, kun minulla oli todella vaikeaa. Olin kadottanut kaiken toivon enkä halunnut enää elää. On surullista kasvaa suuressa perheessä ja olla siinä yksinäinen. Elämä on yhtä sotkua. Tällaisessa tilanteessa kuulin ohjelmanne. Sen jälkeen tuntui kuin sydämeeni olisi syttynyt toivon kipinä, kertoo kuuntelija Turkista.

Rohkenetko toivoa?

Elämme ankeita aikoja. Joskus tekisi mieli vain sulkea silmänsä ja korvansa ja olla vastaanottamatta uutisia yt-neuvotteluista, tuloerojen kasvamisesta, naisiin kohdistuvista vääryyksistä, terroriteoista, sodista, pakolaisvirroista… Ja vaikka Suomi onkin säästynyt suuremmilta kolhuilta, on jokaisella meistä omia murheita.

Mihin sinä turvaudut, kun toivottomuus iskee?

Toivoa on tarjolla

”Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” Room. 5:5

Sansa vie Raamatun sanaa radioaalloilla, television, internetin ja mobiiliviestinten välityksellä saavuttamattomille kansoille. Ohjelmat tukevat myös vaikeissa oloissa eläviä kristittyjä. Televisio, radio ja älypuhelin ovat voimavälineitä, jotka muuttavat maailmaa, yksi sydän kerrallaan.

Vuosi 2016 on Sansassa teemavuosi Kohti toivoa. Lisäksi meneillään on keräyksiä, joilla tuetaan vaikeissa oloissa eläviä kristittyjä ja tuodaan toivoa toivottomille. Muistamme myös suomalaisia kristittyjä, sillä mekin tarvitsemme toivoa ja toivosta kertovia videoita.

Vastaa leikkimieliseen kyselyyn ja osallistu arvontaan

Toivon päivän iloksi olemme Sansassa kehittäneet lyhyen kyselyn. Jokaiseen seitsemään kysymykseen liittyy sana ”toivo”, isolla tai pienellä alkukirjaimella. Voit vastata kyselyyn vaikkapa vain omaksi iloksesi, mutta jos haluat osallistua arvontaan, jätäthän meille myös yhteystietosi.

Arvonnan palkintoina ovat yksi veiviradio (á 50 €) ja viisi kappaletta Jukka Norvannon Rajatonta rakkautta – Lähetyskutsu Matteuksen evankeliumissa -kirjaa (á 14 €).

Kaikki Lappeenrannan Medialähetyspäivillä veiviradioarvontaan osallistuneet osallistuvat myös tähän arvontaan. Viimeinen vastauspäivä on tiistai 7.6.

Iloa kyselyyn ja onnea arvontaan!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku