Toivoa naisille -työ Turkissa
Turkkilainen nainen elää arkeaan poliittisen ja taloudellisen myllerryksen keskellä. Ihmisoikeustilanne on heikentymässä ja se vaikuttaa erityisesti naisiin. Esimerkiksi perheväkivalta on valitettavan yleistä, ja kymmeniä naisia kuolee joka kuukausi joko väkivallan uhreina tai muutoin epäilyttävissä olosuhteissa. Nuorten aikuisten tulevaisuudenkuva on ahdistava, ja monet pelkäävät, etteivät pääse kotimaassaan koskaan työelämään tai laadukkaan koulutuksen pariin. Pelot välittyvät toistuvasti puheluissa, joita he soittavat Toivoa naisille -ohjelmien tekijöille. Ainoa mahdollisuus tuntuu olevan päästä opiskelemaan yliopistoon ulkomaille, tai yksinkertaisinkin työ ulkomailla houkuttelee enemmän kuin mitkään mahdollisuudet kotimaassa.
Turkinkielinen, kerran viikossa radioitava sekä netissä kuultava Toivoa naisille -ohjelma yhdistää hengellisen rohkaisun käytännöllisiin aiheisiin, kuten naisten oikeuksiin. Kuuntelijat ovat pääosin opiskelu- ja työikäisiä naisia, ja kuten voi odottaa, suurin osa heistä on muslimeja. Yli tuhat kuulijaa vuodessa päättää ottaa yhteyttä radioasemalle, kysyä kysymyksiä ja keskustella ohjelmantekijöiden kanssa.
Yleisimmät kuulijoiden kysymykset liittyvät siihen, miten kristityksi tullaan, mitä kristityt tekevät saadakseen syntinsä anteeksi ja mitä taivas, helvetti ja kuolemanjälkeinen elämä ovat. Lisäksi monet haluavat keskustella oman elämänsä haasteista tai toivovat esirukousta tai Raamattua. Monet kuulijat ovat pettyneitä islamiin ja haluavat vaihtaa uskontoa. Heitä kehotetaan tutustumaan ensin rauhassa Raamattuun. Turkin Toivoa naisille -työn koordinaattori kertoo: “Emme halua suurta lukua käännynnäisiä vain lukujen takia, vaan todellisen yhteyden löytymistä elävään Jumalaan.”
Kurdit ovat pääosin Turkissa, Irakissa, Iranissa ja Syyriassa asuva kansa, joka on tunnettu maailman suurimpana kansana ilman omaa valtiota. Heidän vähemmistöasemansa Turkissa on perinteisesti ollut huono, vaikkakin edistystä on tapahtunut viime vuosina. Arvata saattaa, että Turkissa asuvan kurdinaisen asema on vielä huonompi kuin turkkilaisen naisen.
Jatkuva syrjintä ei voi olla vaikuttamatta kurdinaisten itsetuntoon ja omanarvontuntoon. Moni ei yhteiskunnallisen asemansa takia uskoisi olevansa myöskään Jumalan silmissä yhtään mitään. Hyvin harva on oikeastaan edes kuullut Jumalasta, sillä kurdeista vain muutama promille on kristittyjä, mikä tekee kansasta vielä hyvin saavuttamattoman.
Kurdin kielen käyttäminen oli pitkään kiellettyä Turkissa, ja edelleen viime vuosina sen julkista käyttöä on rajoitettu, vaikka kielto onkin poistunut. Kyse ei ole vain kielestä, vaan kurdikulttuurin arvostuksesta kokonaisuudessaan. Kurdin kieli jakaantuu kahteen päämurteeseen, kurmandziin ja soranîin. Kurmandzin murteella ei ole aiemmin ollut yhtäkään kristillistä naistenohjelmaa, vaikka sillä on lähes kolme kertaa enemmän äidinkielisiä puhujia kuin esimerkiksi suomen kielellä.
Toivoa naisille -työ on halunnut vastata tähän tarpeeseen ja alkaa tuottaa kurmandzinkielistä ohjelmaa kurdinaisille. He saavat kuulla radiosta ensimmäistä kertaa koskaan kristillistä ohjelmaa omalla äidinkielellään. Ohjelmien tavoitteena on tuoda kurdinaisille ymmärrystä omasta mittaamattomasta arvostaan ja antaa heille käytännön tietoa esimerkiksi perheen kasvattamisesta ja ihmissuhteista.
Kurmandzinkielinen työ on alkanut vuonna 2022 paikallisradiolähetysten kautta Turkista paikallisten turkkilais- ja kurdikristittyjen voimin. Sansa on ollut mukana heti projektin alkumetreiltä saakka ja auttaa omalta osaltaan hyvien ja tehokkaiden toimintatapojen vakiinnuttamisessa.