Indonesia
Maailman suurimman saarivaltion Indonesian kansallinen motto on “moninaisuudessaan yhtenäinen”. Maahan lasketaan kuuluvaksi yli 15 000 saarta!
”Olen kiitollinen siitä, että voin kuunnella paikallisradiosta Toivoa naisille -ohjelmaa. Ilahduin, kun kuulin siitä, miten apostoli Paavali toimi levittäessään evankeliumia. Sain siitä intoa julistaa evankeliumia toisille. Tilanne täällä on nykyään turvallisempi, mutta ihmisten moraalinen tila on särkynyt. Siksi evankeliumia pitää julistaa.”
– Kuuntelija Indonesiasta
Moninainen ja yhtenäinen
Tuhansista saarista koostuva maa on kansojen tilkkutäkki; siellä puhutaan satoja kieliä ja murteita. Indonesian itäisimmästä pisteestä läntisimpään on matkaa 5100 kilometriä.
Kaikista maailman maista Indonesiassa on lukumääräisesti eniten muslimeja. Ainoastaan Balin saari tekee tähän poikkeuksen, sillä valtaosa balilaisista on hinduja.
Toivoa naisten arkeen ja nopeaa apua kriisiin
Tuemme jaavan- ja indonesiankielisiä Toivoa naisille -ohjelmia sekä Balilla kuultavaa indonesiankielistä kontaktiohjelmaa Rukoillaan yhdessä. Lisäksi tuemme tavoittavaa muslimityötä, mediatyön koulutusta ja kriisiradiotyötä.
Niin sanotulla Tyynenmeren tulirenkaalla sijaitseva Indonesia on maanjäristyksille ja tulivuorenpurkauksille erityisen altista aluetta. Kriisiradio (First Response Radio) auttaa luonnonkatastrofin sattuessa, kun normaalit viestintäyhteydet ovat poikki.
Suomalaisten tuella Indonesiaan on hankittu kaksi kriisiradiopakettia eli kahteen matkalaukkuun mahtuvaa radiostudiota ja lähetintä. Luonnonkatastrofin sattuessa koulutettu tiimi kuljettaa matkalaukut ja antennikassin kriisialueelle, pystyttää radioaseman ja aloittaa elintärkeän tiedon radioinnin.
Tiesitkö?
- Indonesian nimi tulee kreikan kielen saarta tarkoittavasta nesos-sanasta yhdistettynä aasialaisen Indus-joen nimeen. Britit antoivat maalle tämän nimen.
- Indonesiassa on 400 tulivuorta, joista 127 on aktiivisia.
- Vanhan perinteen mukaisesti balilaiset eivät anna vauvan jalkojen koskea lattiaan ensimmäiseen kuuteen kuukauteen, koska pelkäävät, että piru voi tulla lapseen.
- Indonesia on ollut vuosia maailman lahjoitusindeksin kärjessä. Maassa on korkein lahjoitusaste ja vapaaehtoistyön tekijöijöiden määrä. Meillä länsimaisilla olisi paljon opittavaa Indonesiasta. Lähde: Cafonline.org
Nainen Itä-Jaavalta
Meidän tulee harjoittaa hyviä tapoja pitääksemme sydämemme terveenä ja meidän on sovellettava näitä hyviä tapoja, jotta voimme olla esimerkkinä lapsillemme. Johtakoon Herra Jeesus meitä aina niin, että me voimme elää esimerkillisellä tavalla. Aamen. Marmina, Itä-Jaava
| Faktataulukko | Indonesia |
|---|---|
| Väkiluku | 287 milj (2026, Worldometer) |
| Kaupunkilaisia | 60 % (Worldometer 2026) |
| Viralliset kielet | indonesia |
| Lukutaito | 96.5 % (Worldbank 2024) |
| Uskonnot | islam 87%, kristinusko 10,4%, hindu 1.7%, buddhismi 0.7% (Wikipedia 2026) |
| Vainoindeksi | Pudonnut pois listalta, mikä on hyvä uutinen!(OpenDoors) |
| Mediat | mobiiliyhteydessä 100%, internetin käyttäjiä 80 % (Datareportal 2026) |
| Sansan kielet alueella | indonesia |
| Sansan yhteistyökumppani | FEBC, TWR |
| Sansan työtä alueella | vuodesta 1995 |

Linkit & mediat
Maanosan muut työalueet
#Indonesia, #Aasia
Artikkelit Indonesiasta
Ihmisarvo ja oikeus uskoa
Indonesia
Toivoa naisille
Ulkomaat
WhatsApp tuo palautetta Indonesian Toivoa naisille -kuuntelijoilta
14.1.2026
Evankeliumi kuuluu kaikille
Thaimaa
Ulkomaat
Joulu avaa ovia Thaimaassa – Sansa mukana suuressa evankeliointikampanjassa
15.12.2025
Evankeliumi kuuluu kaikille
Indonesia
Ulkomaat
Jouluinen vankilavierailu ja muita hyviä uutisia Indonesiasta
10.12.2025
Huomisen yhteisöt
Thaimaa
Ulkomaat
Kilpailu nuorten huomiosta on kovaa myös Thaimaassa
1.4.2025
Lahjoita ohjelmatuotantoon Indonesiassa
Lahjasi muuttaa maailmaa.

