Kamerun

Fulanit lienevät maailman suurin paimentolaiskansa, joka on levittäytynyt usean valtion alueelle, myös Kameruniin. Heitä yhdistää fulfulden kieli. Valtaosa noin 20–25 miljoonasta fulanista on muslimeja, joten rauha ja rinnakkaiselo ovat tärkeitä aiheita kristillisen radion opetuksessa.  

“En osaa ilmaista sitä iloa, jota tunnen, aina kun kuuntelen fulfuldenkielisiä ohjelmianne. Ne opettavat minulle paljon. Ohjelmista ei ole apua ainoastaan meille fulaneille, vaan myös kaikille muille, jotka puhuvat kieltämme. Ohjelmilla on paljon kuuntelijoita. Teen kaikkeni, jotta olisin kuulolla, kun ohjelma alkaa. En halua tulla silloin häirityksi.”
– Radiokuuntelija

Uteliaisuus voitti kielloista huolimatta

Kamerunissa sijaitsevan Radio Sawtu Linjiilan (Evankeliumin ääni) fulfuldenkieliset radio-ohjelmat tavoittavat fulaneja. Kun radioasema vuonna 1966 perustettiin, muslimiopettajat kielsivät seuraajiaan kuuntelemasta ohjelmia. Vähitellen ihmiset alkoivat kuunnella salaa, sillä aito paikallinen musiikki ja maatalouteen liittyvät opetusohjelmat kiinnostivat. Lopulta myös muslimiopettajat alkoivat kuunnella lähetyksiä. 

Sansan tukeman ohjelman kuuntelijat ovat pääasiassa Kamerunissa, Malissa, Burkina Fasossa, Togossa, Nigerissä ja Nigeriassa asuvia fulaneja. Ohjelmat vahvistavat kristittyjen fulanien uskoa, mutta samalla ne kertovat Jeesuksesta myös toisin uskoville. Osa ohjelmista käsittelee arkisia aiheita, kuten terveyttä, koulutusta ja toimeentuloa.  

Rauhan edistämistä ja avointa keskustelua

Radiotyö on tuottanut vuosien varrella monenlaista hyvää, esimerkiksi kristittyjen ja muslimien välit ovat parantuneet. Muslimit myös lähestyvät kristittyjä avoimesti kysymyksillään.  

Vuonna 2014 alkanut terrorijärjestö Boko Haramin väkivaltaistuminen on uhka Nigerian ja Pohjois-Kamerunin kristinuskoon kääntyneille kylille. 2024 erityisesti Chadin hallitus on yrittänyt saada voimatoimin ääriliikettä kuriin. Radion välittämä rauhan sanoma sekä kristittyjen ja muslimien suhteiden edistäminen on alueella erityisen tärkeää. 

YouTube player

Tiesitkö?

  • Fulfuldea puhuvat fulaniheimot uskovat polveutuvansa Etiopiasta lähteineistä esi-isistä. Siksi etiopialaiset lähetystyöntekijät otetaan hyvin vastaan.
  • Maata on johtanut vuodesta 1982 lähtien nyt jo korkean iän saavuttanut presidentti Paul Biya. Hänen sanotaan kuitenkin viettävän huomattavan määrän ajastaan Sveitsissä, ja maata johtaa käytännössä pääministeri.
  • Terrorijärjestö Boko Haramin aktiivisesta toiminnasta johtuen Kamerun ei ole maailman turvallisten maiden listalla.

Lahjoita kohteeseen
FaktataulukkoKamerun
Väkiluku30.9 milj (2025, World Fact Book)
Kaupunkilaisia57.6% (WRDB 2020)
Viralliset kieletranska ja englanti
Lukutaito78% (World Bank 2020)
Uskonnotkristittyjä 67.4%, islam 21.6%, kansanuskonnot 20% (WRDB 2020)
Vainoindeksiei 50 pahimman joukossa (OpenDoors 2024)
MediatMobiiliyhteys 84.6%, Internet käyttäjiä 45.6% (Datareportal 2023)
Sansan kielet alueellafulani
Sansan yhteistyökumppaniLML ja  EELC (Église évangélique luthérienne du Cameroun) – Radio Sawtu Linjiila.
Sansan työtä alueellavuodesta 1996

Linkit & mediat

sansa.fi/lahjoitus/afrikka

Maanosan muut työalueet

 Etiopia Kamerun Pohjois-Afrikka (SAT-7) 

Paluu karttaan

#Kamerun, #Afrikka

Tarinoita Afrikasta

Pidin kristittyjä vihollisina

Liityttyäni tähän [naistenohjelman kuuntelijoiden] ryhmään olen oppinut paljon. Olen myös oivaltanut, kuinka Afarin alueen haitalliset perinteet vaikuttavat meihin. Synnytykseni oli vaikea ja kivulias enkä tiennyt, että se johtui ympärileikkauksesta. Meillä on tapana synnyttää kotona. Meille on myös opetettu, että jos ympärileikattu nainen synnyttää sairaalassa ja lääkäri koskee kohtuun, vauva kääntyy perätilaan. Tämän koulutuksen myötä olen ymmärtänyt, että naisen pitäisi synnyttää paikassa, jossa on terveydenhuollon ammattilaisia.

Myös suhteeni ryhmän toisiin naisiin on vahvistunut. Olemme voineet jakaa ongelmiamme ja löytää niihin ratkaisuja. Joskus keskustelemme uskontoon liittyvistä asioista. Ennen pidin kristittyjä islamin vihollisina, mutta keskusteluiden myötä olen oppinut, etteivät he ole sitä.

Kuuntelija Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Haluamme uskoa Jeesukseen

Nimeni on A.A. ja asun Afarin alueella. Olen yksi Kada Dongolo -ohjelmaa kuuntelevan ryhmän jäsenistä. Olemme käyneet vilkasta keskustelua Afarin alueen kulttuurista ja historiasta, ja se on saanut meidät pohtimaan asioita syvällisemmin. Nyt ystäväni ja minä olemme päättäneet kääntyä kristityiksi, mutta pelkäämme kertoa siitä julkisesti. Tiedämme, että ohjelman koordinaattori on kristitty nainen. Haluamme uskoa Jeesukseen ja tietää enemmän kristinuskosta.

Kuuntelija Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Ympärileikkaus aiheuttaa ongelmia

Meillä oli kiihkeä keskustelu Afarin alueen historiasta. Olemme perineet käsityksen, että islam olisi kulttuurimme. Mutta ohjelmasta opimme, että täällä oli erilaisia kulttuureja jo ennen islamia. Samoin luulimme, että ympärileikkaus olisi arvokas osa kulttuuriamme. Näin ei kuitenkaan ole, se on jopa monien ongelmiemme lähde. Kaiken sen, mitä olette opettaneet meille näissä ohjelmissa, voimme todistaa omassa elämässämme. Siksi haluamme nähdä, mitä opetatte meille seuraavaksi. Olemme päättäneet luopua haitallisista käytännöistä, mutta se ei ole helppoa. Vaikka oma ajattelumme on muuttunut, miehemme ja yhteiskuntamme eivät ole muuttuneet. Olemme erittäin kiitollisia, että Kada Dongolo -ohjelma on avannut sokeat silmämme.

Kuuntelija Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Ohjelmanne auttaa keskittymään

Jokaisen kristityn on ylläpidettävä suhdettaan Jumalaan lukemalla Sanaa ja rukoilemalla päivittäin. Epäonnistumme siinä. Radio-ohjelmanne on auttanut minua keskittymään hengelliseen todellisuuteen. Kun keskitän ajatukseni Jumalan läsnäoloon, koen aitoa iloa, jota mikään ei voi häiritä. Teidän ohjelmanne antavat minulle sisäistä voimaa mietiskellä Jumalan sanaa ja olla jatkuvassa yhteydessä Häneen rukoillen. Siunausta!

Kuuntelija Eritreasta (Mekane Yesus -kirkko)

Toivon todenmukaista vastausta

Minä ja perheeni pidämme oromonkielisestä kristillisestä radio-ohjelmasta, jota lähetätte vain kerran viikossa. Ohjelmasta opimme, kuka on Isa, jota te kutsutte Jeesukseksi Kristukseksi. Minulle on epäselvää Isan henkilöllisyys. Kuinka Hän voi olla Jumalan Poika, ja mikä todistaa siitä? Miksi sanotte, että Hän on Jumala? Entä mitä pyhä kolminaisuus tarkoittaa? Toivon, että saan todenmukaisen vastauksen.

Kuuntelijapalaute Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Voisitteko lahjoittaa meille radion?

Olen säännöllinen kuuntelijanne ja työskentelen tehtaassa lähellä pääkaupunkia. Kun menen yövuoroon, minulla ja työkavereillani on mahdollisuus kuunnella ohjelmaanne ennen vuoron alkamista. Mutta tällä hetkellä meitä on jo niin monta, että on vaikea kuunnella ilman toista radiota. Siksi pyydämme teitä harkitsemaan, voisitteko lahjoittaa meille yhden tai kaksi radiota.

Kuuntelijapalaute Eritreasta (Mekane Yesus -kirkko)

Ohjelma saisi olla pidempi

Olen 12-vuotias poika ja käyn viidettä luokkaa. Perheeni on kristitty. Vanhempani rohkaisevat minua kuuntelemaan amharankielistä lastenohjelmaa lauantai-iltaisin. Ohjelmat ovat koskettavia, opettavaisia ja viihdyttäviä, mutta olisi kiva, että ohjelma-aika olisi pidempi.

Kuuntelija Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Kuuntelen ohjelmaa salaa

Olen naimisissa, neljän tytön ja yhden pojan äiti sekä muslimi. Olen suorittanut toisen asteen opinnot. Jo lapsena olin kiinnostunut oppimaan, mihin kristityt uskovat. Eräänä päivänä tapasin ihmisen, joka kertoi minulle uudesta radio-ohjelmasta ja että se opettaa Isasta (Jeesus). Perheessäni ei ole lupa kuunnella kristillistä ohjelmaa. Yhtenä päivänä menin käymään vakavasti sairaan naapurini luona ja näin perheen kuuntelemassa uutta radio-ohjelmaa. Se oli opetusohjelma. Toisena päivänä vierailin uudelleen sairaan luona ja huomasin, että hän oli paremmassa kunnossa. Kysyin häneltä radio-ohjelmasta. Hän kertoi, että se oli kristillinen oromonkielinen ohjelma. Hän kutsui minua kuuntelemaan ohjelmaa, jos haluaisin. Lupasin, ja niin minusta tuli kuuntelija. Toiveeni oppia Isasta ja kristinuskosta on täyttynyt. Kotona kuuntelen ohjelmaa salaa, mutta en joka kerta, sillä pelkään perhettäni.

Kuuntelijapalaute Etiopiasta (Mekane Yesus -kirkko)

Keskustelemme kristityksi tulemisesta

Kuuntelen säännöllisesti radio-ohjelmiasi yhdessä ystävieni kanssa. Emme halua jättää yhtään jaksoa väliin, vaikka olemme kaikki muslimeja. Olemme oppineet niin paljon Jeesuksesta Kristuksesta, että olemme huomanneet kaikkien vastalauseittemme olevan hyödyttömiä. Nyt olemme alkaneet keskustella keskenämme kristityksi tulemisesta. Yhteisössämme on kuitenkin voimakasta kristinuskon vastustusta. Maassamme on paljon afareja ​​ja tiedämme, että kristittyjen afarien määrä kasvaa. Matkustan toisinaan Djiboutiin ja Jemeniin ja olen huomannut, että monet kuuntelevat ohjelmiasi näissä maissa. Kaksi vuotta sitten kuulin radio-ohjelmasi ensimmäistä kertaa ollessani kahvilassa joidenkin ystävien kanssa, jotka virittivät ohjelman tarkoituksella kuunneltavakseni. Olen kuunnellut ohjelmaa siitä asti.

Afarinkielisen ohjelman kuuntelija Etiopiasta

Lahjoita Kameruniin

Pidetään lähetys käynnissä. Lahjasi muuttaa maailmaa.

Lahjoita kohteeseen