Thaimaa

Thaimaa on monelle suomalaiselle tuttu ja rakas matkakohde. Vaikka Thaimaassa on virallisesti uskonnonvapaus, yli 40 000 temppelin maassa buddhalaisuus on syvästi yhteydessä koko thaikulttuuriin. Vallalla olevan ajatuksen mukaan “olla thaimaalainen on yhtä kuin olla buddhalainen”.

”Sydänystävä-ohjelma menee suoraan sydämeen! On ihanaa saada uskoa Jumalaan. Ajattelen usein teitä, jotka teette tätä ohjelmaa. Olen kahdelle pojalleni sekä isä että äiti. Rakkaintani ei enää ole, mutta en ole masentunut. En aio luovuttaa, aion olla vahva. Jumala antoi minulle uuden elämän.”
– Kuuntelija Thaimaasta

Suosittu Sydänystävä

Thaimaan väestöstä vain runsas prosentti on kristittyjä. Pohjimmiltaan ihmiset eri kulttuureissa kaipaavat hyvin samanlaisia asioita, joihin kristilliset ohjelmat pyrkivät vastaamaan: kuuntelevaa korvaa ja arjen huolien jakamista.

Tuemme thainkielistä Sydänystävä-radio-ohjelmaa, jonka juontaja on kuuntelijoille kuin ystävä. Hän vastaa heidän kysymyksiinsä, jakaa heidän murheensa ja kertoo auttavasta Jumalasta. Suosittua, jo 40 vuotta radioitua ohjelmaa voi kuunnella paikallisradiosta, sosiaalisesta mediasta tai mobiilisovelluksella. Monet ovat kuunnelleet ohjelmaa jo vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Radioasemalla on puhelinpäivystys, joten kuuntelijat voivat soittaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja saada keskusteluapua. Uskosta kiinnostuneet buddhalaistaustaiset kuuntelijat ohjataan paikallisseurakuntaan tai raamattukirjekurssille. Kirjekurssin opiskelijoista huomattavan suuri osa on vankeja.

Sydänystävä-ohjelman lisäksi tuemme Thaimaan luterilaisen kirkon radiotyötä ja koulutusta lua-vähemmistökieliryhmälle. 

Kuuntelija Thaimaasta

“Olen buddhalainen ja 16-vuotias, opiskelen 10. luokalla Supanburin provinssissa. Löysin Sydänystävä-ohjelman nettisivuiltanne jo jokin aika sitten ja siitä lähtien olen kuunnellut sitä. Pidän ohjelmastanne. Pidän myös kirjasesta Aito ystävä, jonka lähetitte minulle. Jatkan ohjelman kuuntelua aina, kun minulla on opiskelusta vapaata.”

Tiesitkö?

  • Maailman kuumimman pääkaupungin, Bangkokin, ilma on niin saastunut, että jopa 20 prosentilla kaupungissa työskentelevistä poliiseista on joku keuhkosairaus.
  • Bangkokin virallinen nimi on 169 merkkiä pitkä. Yleisesti kaupunkia kutsutaan vain Enkelten kaupungiksi, mutta koko nimen merkitys on hieman pidempi: “Enkelten kaupunki, Suuri kuolemattomien kaupunki, suurenmoinen yhdeksän jalokiven kaupunki, kuninkaan valtaistuin, kuninkaallisten palatsien kaupunki, inkarnoituneiden jumalien koti, jonka pystytti Visvakarman Indran kehotuksesta”.
  • Thainkielinen ilmaus “olen nälkäinen” kääntyy kirjaimellisesti “haluan syödä riisiä”.
Lahjoita kohteeseen
FaktataulukkoThaimaa
Väkiluku66.2 milj (2021, Wikipedia)
Kaupunkilaisia51.8 (DataReportal)
Viralliset kieletthai
Lukutaito93% (WRDB)
UskonnotBuddhalaisuus 86.6%, islam 6.1%, etniset uskonnot 2.3%, agnostismi 1.9%, kristityt 1.3% (WRDB)
Vainoindeksiei 50 pahimman joukossa (OpenDoors)
Mediatmobiiliyhteys 99.0 %, internet käyttäjiä 69.5 % (Datareportal 2021)
Sansan kielet alueellathai, lua
Sansan yhteistyökumppaniFEBC
Sansan työtä alueellavuodesta 2012

Linkit & mediat

sansa.fi/lahjoitus/thaimaa

Maanosan muut työalueet

Arabiankielinen alue (SAT-7) | Indonesia | Intia | Iran | Japani | Kambodža | Keski-Aasia| Kiina | Mongolia | Thaimaa | Turkki | Venäjä |

Paluu karttaan

#Thaimaa, #Aasia

Tarinoita Thaimaasta

Siitä asti, kun tiiminne ja seurakunnan johtaja kävivät luonani, olen uskonut Jumalaan. Minut kastettiin helmikuussa, ja sen jälkeen Jumala on johtanut ja suojellut minua sekä täyttänyt tarpeeni. Olen vammainen, mutta sain silti täysipäiväisen työn moottoripyöräyrityksessä. Koronapandemian alettua sain myös osa-aikaista työtä tiskaajana. Jumala auttoi minua. Ennen kuin opin tuntemaan Jumalan, kukaan ei pitänyt minusta ja tunsin itseni arvottomaksi. Nyt kuitenkin tiedän, että olen mittaamattoman arvokas; Jumala on totisesti antanut minulle uuden elämän. Kiitos Sydänystävä-ohjelmasta ja kiitos tiimille, joka on neuvonut minua ja ohjannut Jumalan luo.
Palaute Thaimaasta
Olen buddhalainen ja 16-vuotias, opiskelen 10. luokalla Supanburin provinssissa. Löysin Sydänystävä-ohjelman nettisivuiltanne jo jokin aika sitten ja siitä lähtien olen kuunnellut sitä. Pidän ohjelmastanne. Pidän myös kirjasesta Aito ystävä, jonka lähetitte minulle. Jatkan ohjelman kuuntelua aina, kun minulla on opiskelusta vapaata.
Palaute Thaimaasta
Jäin pois töistä hoitaakseni äitiäni. Kun äiti kuoli, minulle jäi enemmän aikaa, ja olen rennompi ja iloisempi. Nyt voin myös olla avoin uusille asioille. Haluaisinkin alkaa käydä raamattukirjekurssianne. Sen kautta opin varmaankin ymmärtämään enemmän Jumalasta, koska nyt sydämeni on avoimempi. Olen valmis ottamaan vastaan hyviä asioita elämääni. Kiitos tästä mahdollisuudesta.
Palaute Thaimaasta
Kuuntelen Sydänystävä-ohjelman yleensä netistä palattuani töistä. Myyn sianlihaa torilla. Ohjelma on ollut valtava siunaus perheellemme – suuri kiitos! Vuosi sitten äitini ja sukulaistyttö olivat vakavassa onnettomuudessa ja kuukauden sairaalassa. Oli vaara, että tytön jalka pitäisi amputoida. Kuuntelin ohjelmanne sinä päivänäkin ja soitin pyytääkseni esirukousta. Sain teiltä puhelussa rakkautta ja myötätuntoa. Sukulaiset ja kyläläiset ihmettelivät tyyneyttäni, kun kaikki muut olivat hädissään. Vanhempi siskoni perheineen oli aina ollut kristinuskoa vastaan, mutta tuona aikana sain kerrottua siskolle Jeesuksesta. Hän oli jopa tuonut sairaalaan poppamiehen auttamaan äitiä ja tyttöä. Minä rukoilin paljon. Kuukauden ja kahden päivän päästä sekä äiti että sukulaistyttö pääsivät sairaalasta. Se oli selvä ihme! Silloin sisko ja hänen perheensä kääntyivät kristityiksi. Kiitos sieluani ravitsevasta hengellisestä opetuksesta, jota saan teiltä kotisivuilla, Facebook Liven kautta ja muilla alustoilla. Yritän joka päivä saada tilaisuuksia evankelioida kylämme sadan perheen ihmisiä.
Palaute Thaimaasta
Kiitos rohkaisevasta kirjeestänne ja kirjasta, jonka lähetitte. Oli aivan kuin se olisi kertonut minun elämästäni. Sitten kirjan päähenkilö alkoi uskoa Jeesukseen, ja Jeesus auttoi häntä. Minä sen sijaan olen vasta tutustumassa Jeesukseen. Pidän todella paljon Sydänystävä-ohjelmasta.
Palaute Thaimaasta
"Kävin koulua vain neljä vuotta, koska isä kuoli ja minunkin oli pakko tehdä mitä vain työtä, että saimme ruokaa. Myöhemmin äitikin kuoli ja minä avioiduin. Mieheni jalka amputoitiin ja myöhemmin hänkin kuoli. Minulla on kaksi lasta, molemmat rakennuksilla töissä. Lisäksi kasvatan kolmea sukulaislasta. Selässäni on hermosärkyä. Silti olen iloinen siitä, että löysin täällä maaseudulla radiostani Sydänystävä-ohjelman. Sillä radiokanavalla ei missään muussa ohjelmassa puhuta Jeesuksesta. Elämässäni on paljon stressiä ja vain tämä ohjelma tuo siihen helpotusta. Toivon, että Sydänystävä voi olla monelle ystävänä.”
Palaute Thaimaasta
Hei! Kuuntelen kanavaanne joka päivä. Olen ollut sairas syntymästäni asti. Äiti ja sukulaiset kehottivat minua suorittamaan enemmän uskonnollisia harjoituksia, että paranisin. En halunnut tehdä niin, koska uskon Jumalaan, mutta he sättivät minua ja se on vaikeaa. Haluaisin päästä seurakuntaan sunnuntaisin, mutta ei ole ketään, joka veisi. Minulla ei ole ketään muuta, jolle kertoa näitä ajatuksia. Kiitos, että kuuntelette.
Palaute Thaimaasta
"Kuuntelen Sydänystävä-ohjelmaa säännöllisesti. Tulin uskoon kaksi vuotta sitten. Sydämessäni on paljon huolia. Olen ainoa kristitty kylässäni. Ihmisten eivät yhtään pidä siitä, että kuuntelen kristillisiä ohjelmia, ja he kritisoivat minua siitä. Mietin taloni myymistä ja muualle muuttamista, mutta en saa taloa myytyä. Olin masentunut ja ajattelin jo parin kuukauden ajan itsemurhaa, mutta en yrittänyt sitä. Työkseni myyn itse tekemääni ruokaa ja se menee hyvin kaupaksi. Sunnuntaisin käyn kirkossa. Olen joka päivä riippuvainen Jumalasta. Soitan nyt pyytääkseni ohjelmassa mainittuja kirjoja “Suuri Jumala” ja “Syntiä vastaan taisteleminen”.
Palaute Thaimaasta
Sydänystävä-ohjelmassa puhutaan juuri anteeksiantamisesta. Tämä aihe koskettaa sydäntäni erityisesti. Ohjelmassa käytävä keskustelu on hyvä. Olen kuunnellut ohjelmaa noin kuukauden ajan, ja haluan sanoa, että se on hyvä ohjelma. Ihailen tapaa, jolla teette sitä, ja toivon, että se saa jatkua.
Palaute Thaimaasta

Vaikuta

Lahjasi muuttaa maailmaa

Lahjoita kohteeseen