Arabiankielinen alue
Lähi-itä on usean uskonnon syntypaikka ja hengellinen keskus, mutta kristinuskon juuret ovat monelle alueen asukkaalle tuntemattomat. Mediatyö rakentaa siltoja ja välittää luotettavaa tietoa. Television rinnalle ovat nousseet suoratoistopalvelu sekä sosiaalinen media, joilla voidaan tavoittaa miljoonia älypuhelimen käyttäjiä.
”Kasvoin pienessä kylässä, eikä elämä ollut helppoa. Perheeni on konservatiivinen ja isäni ei-kristitty uskonnollinen johtaja. En koskaan uskaltanut kysyä Jumalasta – ennen kuin päivänä, jolloin katsoin SAT-7:n ohjelmaa. Otin yhteyttä kristittyyn johtajaan, joka kutsui minut kirkkoon, ja siellä annoin elämäni Jeesukselle. Kun perheeni kuuli, että minusta on tullut Kristuksen seuraaja, isä ajoi minut kotoa pois yli vuodeksi. Jumala käytti äitiäni vakuuttamaan isä siitä, että jokainen voi valita itse uskontonsa.”
– Katsoja Algeriasta
Sanomaa suoratoistona ja televisiossa
Sekä köyhistä että rikkaista valtioista koostuvan Lähi-idän katsotaan usein ulottuvan Lounais-Aasiasta Pohjois-Afrikkaan ja Marokkoon asti. Kristityt ovat tällä noin 20 valtion alueella pieni, usein syrjitty ja monin paikoin myös vainottu vähemmistö.
Arabiankielisen työmme painopiste on SAT-7-televisiotyössä. Satelliittitelevisio on alueella erittäin laajasti käytetty media, ja sen käyttöä on vaikea valvoa tai suitsia. Varsinkin nuoret seuraavat ohjelmia paljon myös älypuhelimilla ja sosiaalisessa mediassa.
Yle Areenan tyyppisessä SAT-7 Plus -mobiilipalvelussa ohjelmat ovat katsottavissa missä ja milloin vain. Vaikka katsojien määrää on hankalaa laskea, tiedetään, että jopa 500 miljoonalla Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan asukkaalla on mahdollisuus katsoa televisio-ohjelmia sekä suoratoistopalvelua.
Koska vain harva tuntee kristinuskon syntyhistoriaa, moni pitää sitä ulkomailta tuotuna uskontona. Monelle SAT-7 on ensimmäinen ja usein ainoa yhteys kristinuskoon. Niinpä kristinuskon historiaa käsittelevät ohjelmat toimivat sillanrakentajina uskontojen välillä.
Paikalliset työntekijät paikallisilla kielillä
Sansalla on SAT-7:n arabiankielisessä työssä yksi kansallinen työntekijä, SAT-7:n Libanonin-studion johtaja Maroun Bou Rached. Lisäksi pitkäaikainen lähetystyöntekijämme, nykyinen seniorityöntekijä David Ezzine tekee evankelioivaa raamatunopetusohjelmaa. Myös monet Suomessa asuvat pohjoisafrikkalaiset seuraavat ohjelmaa.
Television lisäksi olemme arabiankielisellä alueella mukana Toivoa naisille -työssä, johon on suomalaisten tuella palkattu sosiaalisen median työntekijä. Monissa arabimaissa naiset ovat toisen luokan kansalaisia. Toivoa naisille -ohjelmissa kristitty arabinainen kertoo naisten ihmisarvosta ja Jeesuksesta. Kuuntelijat voivat esittää kysymyksiä ja jättää rukouspyyntöjä nimettömästi.
Suuria menetyksiä mutta kiitollinen mieli
“Jumala on niin hyvä! Hän lähetti enkelinsä suojelemaan meitä, kun Libanonissa räjähti. Menetimme paljon, mutta se ei ole mitään sen rinnalla, että Jeesus rakastaa meitä ja että Hän antoi meidän jäädä eloon. Olen todella kiitollinen.” – katsoja Libanonista
Tiesitkö?
- “Bukra fil mish-mish” on yleinen arabialainen sanonta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti “huomenna aprikoosit ovat valmiita”. Suomeksi sanoisimme vastaavassa tilanteessa: “ja lehmät lentää!”. Tämä tarkoittaa, että joku on käytännössä mahdotonta.
- Vieraanvaraisella arabialueella lautasta ei pidä syödä tyhjäksi. Isäntäväelle täytyy jäädä tunne, että ruokaa oli tarpeeksi.
- Ruokasäädökset juutalaisten (kosher) ja arabien (halal) välillä ovat melko samanlaiset. Kummatkaan eivät syö sikaa tai mereneläviä, joissa ei ole suomuja. Syötävät eläimet tapetaan nopeasti rukouksen kera. Erojakin on, esimerkiksi juutalaisille alkoholi on sallittua ja muslimeille kiellettyä.
| Faktataulukko | Arabimaat |
|---|---|
| Väkiluku | 496 milj (2025, Wikipedia) |
| Kaupunkilaisia | 62 %(Worldbank 2024) |
| Viralliset kielet | arabia |
| Lukutaito | 74 % (World population review 2024) |
| Uskonnot | islam: 59% (Libanon) , 99.9 % (Afganistan), kristinusko 0,1% (Jeme), 34.7% (Libanon) (WRDB, 2020) |
| Vainoindeksi | Somalia 2., Jemen 3., Libya 4., Sudan 5., Saudi-Arabia 12., Irak 17., Syyria 18., Algeria 19., Marokko 21., Mauritania 23., Oman 32., Tunisia 34., Egypti 40., Qatar 41., Jordania 50., huonoin (OpenDoors 2025) |
| Mediat | internet käyttäjiä 70 (Itu Int 2024) |
| Sansan kielet alueella | arabia |
| Sansan yhteistyökumppani | SAT-7 Arabic, SAT-7 Kids ja (TWR WOH) |
| Sansan työtä alueella | 1981 |

Linkit & mediat
Maanosan muut työalueet
Iran | Israel | Arabimaat | Keski-Aasia | Turkki |
#Arabimaat, #SAT-7, #Lähi-itä, #Afrikka
Artikkelit Lähi-idästä
Blogi
SAT-7
Kurkista persiankielisen lastenohjelman kuvauksiin!
7.11.2025
Arabimaat
Huomisen yhteisöt
SAT-7
Ulkomaat
SAT-7:n katsojat pohtivat: tekoäly ymmärtää, mutta ei rakasta
29.10.2025
Ihmisarvo ja oikeus uskoa
Iran
SAT-7
Ulkomaat
Uusi tv-ohjelma tarjoaa opetusta ja toivoa Afganistanin lapsille
30.9.2025
Afrikka
Evankeliumi kuuluu kaikille
Ulkomaat
Kamerunin fulanit kuuntelevat yhä radiota
11.9.2025
Katso SAT-7 videoita
Lahjoita arabiankieliseen alueen mediatyöhön
Pidetään lähetys käynnissä. Lahjasi muuttaa maailmaa.


