Japani

Japani on tunnettu estetiikastaan, huipputeknologiasta ja siitä, että japanilaiset elävät maailman pisimpään. Pitkään ovat eläneet myös monet ikivanhat perinteet, ja ehkä siksi Japania on perinteisesti pidetty vaikeana maana lähetystyölle. Media tuo täälläkin lähetystyöhön uusia mahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä.

”Sairastan parantumatonta syöpää ja olen nyt kotona saattohoidossa. Aikaa on jäljellä vain vähän. Vaikka kärsin kovasti joka päivä, FEBC:n kuunteleminen on minulle suuri ilo. Kaksi kuukautta sitten minut kastettiin kotona. Nyt olen vuoteenoma ja luen Raamattua joka päivä. Koska uskoni Jeesukseen on niin nuori, en ole oikein ehtinyt elää kristittynä enkä ole tuntenut Jeesusta vielä vahvasti. Nyt voin ainoastaan rukoilla, että parantuisin. Kaipaan varmuutta, että Jeesus Kristus on aina kanssani. Kiitos, että neuvotte minua.”
– Kuuntelija Japanista

Ihmisten tarpeet tulevat kuulluiksi

Maa on vauras ja japanilaiset ovat koulutettuja. Pinnan alla kytee kuitenkin paljon ahdistusta, yksinäisyyttä ja paineita esimerkiksi työelämässä. Väestö myös vanhenee ja vähenee. Kristinuskon muuttavalle sanomalle on tilausta, sillä väestöstä vain pari prosenttia on kristittyjä.

Japanin pääkaupunki, ultramoderni Tokio on maailman suurin kaupunki. Tuemme Tokion alueella kuuluvaa Keikon kirjelaatikko -radio-ohjelmaa, jota on jo yli 40 vuotta toimittanut rakastettu Keiko Yoshizaki, yhteistyökumppanimme FEBC-Japanin eläkkeellä oleva johtaja. Ohjelma vastaa suoraan kuuntelijoidensa tarpeisiin, sillä se perustuu kuuntelijoiden kysymyksiin ja vastauksiin sekä heidän puolestaan rukoiluun. Ohjelmaa kuunnellaan paljon myös nettiradiosta, ja sitä jaetaan sosiaalisessa mediassa erityisesti nuorten tavoittamiseksi.

Tiesitkö?

  • Yllättävää kyllä, yli puolet japanilaisista nuorista pareista menee naimisiin kirkossa kristillisen kaavan mukaan.
  • 80 prosenttia Japanin pinta-alasta on vuorten peitossa.
  • Japanissa toimii maailman vanhin yritys, buddhalaistemppelien rakentamiseen erikoistunut Kongo Gumi. Se on toiminut vuodesta 578 ja oli saman suvun omistuksessa vuoteen 2006 asti.
Lahjoita kohteeseen
FaktataulukkoJapani
Väkiluku125.9 milj (2020, Wikipedia)
Kaupunkilaisia91.8 % (DataReportal)
Viralliset kieletjapani
Lukutaito100 % (WRDB)
Uskonnotbuddhalaisuus 56.2%, uususkonnollisuus 26%, agnostisismi 10.2%, ateismi 2.9%, shintolaisuus 2.1%, kristinusko 2.1% (WRDB)
Vainoindeksiei 50 pahimman joukossa (OpenDoors)
Mediatmobiiliyhteys 94.1 %, internet käyttäjiä 93.0 % (Datareportal 2021)
Sansan kielet alueellajapani
Sansan yhteistyökumppaniFEBC
Sansan työtä alueellavuodesta 2012

Linkit & mediat

sansa.fi/lahjoitus/japani

Maanosan muut työalueet

Arabiankielinen alue (SAT-7) | Indonesia | Intia | Iran | Japani | Kambodža | Keski-Aasia| Kiina | Mongolia | Thaimaa | Turkki | Venäjä |

Paluu karttaan

#Japani, #Aasia

Tarinoita Japanista

Olen kuunnellut Sydänystävää pian kaksi vuotta. Pidän siitä, kuinka ohjelmassa puhutaan Jeesuksesta, ja kuuntelen mielelläni myös ohjelman hartausosion. Ohjelman sisältö on hyvää, ja se auttaa minua oppimaan lisää Jumalasta. Tulen kiinalaisesta perheestä. Kuulin Jeesuksesta jo lapsena, mutta en välittänyt Hänestä. Aikaa kului, vartuin, menin naimisiin, sain perheen ja neljä lasta. Mieheni vietti mielellään aikaa kavereidensa kanssa, mutta olin kärsivällinen, sillä rakastin lapsiani. Elätin lapsiani, kunnes he kaikki saivat tutkintonsa. Mieheni kuoli monta vuotta sitten. Aloin hiljattain uskoa Jeesukseen ja nyt 80-vuotiaana käyn kirkossa säännöllisesti. Ei ole liian myöhäistä uskoa Häneen. Kiitos, Jeesus, että rakastat meitä. Nyt murehdin lapsistani ja lapsenlapsistani, sillä he eivät vielä tunne Jeesusta. Kiitän teitä Sydänystävä-ohjelmasta. Siunatkoon ja varjelkoon Jeesus teitä kaikkia.

Kuuntelijapalaute Thaimaasta (FEBC)

Kuuntelen ohjelmaanne edelleen. Tilanteeni on vaikea, ja on raskasta huolehtia iäkkäästä äidistäni sekä sisarusteni lapsista. Äidin vointi paranee kuitenkin koko ajan. Mikä motivoi minua pitämään huolta itsestäni, on se, että olisin tarpeeksi vahva huolehtimaan myös rakkaistani. Kiitos tiimillenne, kun aina rohkaisette minua. Ja mikä tärkeintä, kiitos Herralle, että hän vahvistaa ruumistani ja sieluani kestämään kaikki haasteet. Jatkan taistelua!

Kuuntelija Thaimaasta (FEBC)

Hyvä Keiko Yoshizaki, kiitos vastauksestanne. Äitini oli jonkin aikaa vuodepotilaana, mutta nyt hän voi käydä avustuksellani jo vessassa. On raskasta huolehtia hänestä joka päivä. Mutta olen tullut ajatelleeksi, että jos eläisin niin sanottua onnellista elämää, olisinko kirjoittanut teille kirjettä? Kun olin syvässä laaksossa, kysyin apua teiltä. Nyt minulla on teihin kirjeyhteys ja te tuette minua. Luen kirjeenne huolellisesti ja asetan jokaisen sanan sydämelleni. Tunnen, että siitä tulee elävää vettä, joka kiertää ruumiissani. Mitä minulle olisi tapahtunut ilman Jeesusta? Kuinka epätoivoinen olisin ollut, jos en olisi oppinut tuntemaan teitä? Uskon, että olen hengissä teidän tukenne ansiosta.

Huolehdin 90-vuotiaasta äidistäni yksin ja minulla on skitsofrenia. Olen uuvuksissa sekä henkisesti että fyysisesti ja ihmettelen, kuinka kestän näin kovaa tilannetta. Kestän sen siksi, että Jeesus on koko ajan kanssani. Kamppailen elämästäni joka päivä, mutta en ole yksin. Jeesus ei hylkää minua. Minua helpottaa ajatella, että FEBC:n henkilökunta lukee kirjeeni. Rukoilen teille terveyttä ja onnellisuutta Jumalassa.

Kuuntelija Japanista (FEBC)

Kiitos FEBC:n henkilökunnalle radio-ohjelmista. Olen huolissani tulevasta, sillä koronapandemia ei tunnu koskaan loppuvan. Luukkaan evankeliumin kylväjävertaus saa minut pohtimaan, olenko minä kalliolle pudonnut siemen. Mieheni on vastustanut uskoani Jeesukseen, ja olen totellut häntä. Uskon Jeesukseen sydämessäni. Unelmani on päästä kirkkoon ja saada kaste, mutta mahtaako se koskaan toteutua? Rukouksissa jätän asian Jumalalle ja koetan saada mielenrauhaa. Luen salaa Raamattua, kirjoitan ylös raamatunjakeita ja teille kirjeitä, niin ettei mieheni huomaa. Käyn myös päivittäin tarkistamassa postini, olisiko teiltä tullut kirjettä. Kiitos teille.

Radiokuuntelija Japanista (FEBC)

Haluaisin saada raamattukirjekurssinne oppaan Johanneksen evankeliumista. Minulla on nyt hengellinen kriisi. Olen niin sanottu seurakuntashoppailija. Olen käynyt yli kymmenessä seurakunnassa etsimässä sitä täydellistä. Tiedän, että minun pitäisi asettua paikoilleni, mutten pysty. En tee sitä tarkoituksella, mutta toisinaan toimin Jumalaa vastaan. Riitelen kristittyjen kanssa Twitterissä ja ajattelen jopa, että minun olisi parempi olla ilman Jeesusta. Luen paljon kirjoja kristinuskosta, mutta mikään ei kosketa sydäntäni. Toisin sanoen en tunne Jeesusta. En ymmärrä, kuka Jeesus on. Surullista mutta totta. Nyt haluaisin lukea tuon oppaan ja tuntea todellisen Jeesuksen.

Radiokuuntelija Japanista (FEBC)

Sairastan parantumatonta syöpää ja olen nyt kotona saattohoidossa. Aikaa on jäljellä vain vähän. Vaikka kärsin kovasti joka päivä, FEBC:n ohjelmien kuunteleminen on minulle suuri ilo.

Japanilainen kuuntelija
Kiitos FEBC:n henkilökunnalle radio-ohjelmista. Olen huolissani tulevasta, sillä koronapandemia ei tunnu koskaan loppuvan. Luukkaan evankeliumin kylväjävertaus saa minut pohtimaan, olenko minä kalliolle pudonnut siemen. Mieheni on vastustanut uskoani Jeesukseen, ja olen totellut häntä. Uskon Jeesukseen sydämessäni. Unelmani on päästä kirkkoon ja saada kaste, mutta mahtaako se koskaan toteutua? Rukouksissa jätän asian Jumalalle ja koetan saada mielenrauhaa. Luen salaa Raamattua, kirjoitan ylös raamatunjakeita ja teille kirjeitä, niin ettei mieheni huomaa. Käyn myös päivittäin tarkistamassa postini, olisiko teiltä tullut kirjettä. Kiitos teille.
Palaute Japanista
Sairastan parantumatonta syöpää ja olen nyt kotona saattohoidossa. Aikaa on jäljellä vain vähän. Vaikka kärsin kovasti joka päivä, FEBC:n kuunteleminen on minulle suuri ilo. Kaksi kuukautta sitten minut kastettiin kotona. Nyt olen vuoteenoma ja luen Raamattua joka päivä. Koska uskoni Jeesukseen on niin nuori, en ole oikein ehtinyt elää kristittynä enkä ole tuntenut Jeesusta vielä vahvasti. Nyt voin ainoastaan rukoilla, että parantuisin. Kaipaan varmuutta, että Jeesus Kristus on aina kanssani. Kiitos, että neuvotte minua.
Palaute Japanista
Siitä asti, kun tiiminne ja seurakunnan johtaja kävivät luonani, olen uskonut Jumalaan. Minut kastettiin helmikuussa, ja sen jälkeen Jumala on johtanut ja suojellut minua sekä täyttänyt tarpeeni. Olen vammainen, mutta sain silti täysipäiväisen työn moottoripyöräyrityksessä. Koronapandemian alettua sain myös osa-aikaista työtä tiskaajana. Jumala auttoi minua. Ennen kuin opin tuntemaan Jumalan, kukaan ei pitänyt minusta ja tunsin itseni arvottomaksi. Nyt kuitenkin tiedän, että olen mittaamattoman arvokas; Jumala on totisesti antanut minulle uuden elämän. Kiitos Sydänystävä-ohjelmasta ja kiitos tiimille, joka on neuvonut minua ja ohjannut Jumalan luo.
Palaute Thaimaasta

Vaikuta

Lahjasi muuttaa maailmaa

Lahjoita kohteeseen