Intia
Intia on äärimmäisten vastakohtien valtio. Valtavassa maassa on 22 virallisen kielen lisäksi satoja muita kieliä ja murteita. Myös sanoma Jeesuksesta on kerrottava lukuisilla eri kielillä, sillä omalla äidinkielellä kuultu sanoma koskettaa.
“Ennen kuin kuulin gujaratinkielisestä naistenohjelmasta, olin pelokas ja hyvin huolissani elämästä. Kuunneltuani ohjelmaa ajatukseni muuttuivat. Sain toivoa ja voimaa. Päätin, etten enää stressaa. Aloin elää ohjelman opetuksen mukaan ja ohjasin perhettäni samaan. Rukoilen, että moni nainen kuuntelisi ohjelmaa ja oppisi hyvän tavan elää.”
– Hindinkielisen ohjelman seuraaja


Ainoa radio-ohjelma omalla kielellä
Intia on yksittäisenä maana suurin työalueemme. Tuemme siellä 15 kielellä tehtävää mediatyötä: Toivoa naisille -tv-ohjelmia viidellä valtakielellä, hindinkielistä Sinun toivosi -tv-ohjelmaa sekä radio-ohjelmia kymmenellä vähemmistökielellä. Joillekin vähemmistökansoille nämä ohjelmat ovat ainoita omalla kielellä kuultavia ohjelmia. Lisäksi olemme mukana Intian luterilaisten kirkkojen viestinnän koulutuksessa.
Lesken tarina
“Jäin leskeksi ja yksin kahden pojan kanssa. Mieheni vanhemmat ajoivat minut pois talostaan valheellisin syytöksin. Kun katsoin ohjelmaanne, kuulin, että Jumala voi antaa minulle voimaa ja olla kanssani. Välillä minusta tuntuu, että Jumala on hylännyt minut enkä halua enää elää. Olen kiitollinen, että voin jakaa vaikeuteni kanssanne.”
Tieto kristillisistä ohjelmista kulkee ystävältä ystävälle
Intialainen kristillisen median seuraaja on usein kuullut joltakulta ystävältään, että omalla kielellä on tarjolla kristillistä ohjelmaa. Näin tapahtui myös tämän kuulijapalautteen lähettäjälle Gujaratissa:
”Kasvoin hinduperheessä. Sairastuin vakavasti enkä pystynyt enää kävelemään. Sitten ystäväni sanoi, että uskomalla Jeesukseen paranee. Hän kehotti kuuntelemaan radio-ohjelmaa omalla vasavin kielellämme. Jumala paransi minut! Sen jälkeen koko perheeni ryhtyi seuraamaan Jeesusta.”
Tiesitkö?
- Etelä-Intiassa puhutaan mieluummin englantia kuin hindiä. Intiassa onkin maailman maista toiseksi eniten englantia puhuvia.
- Intiassa on laitonta olla pitämättä huolta omista ikääntyneistä vanhemmistaan.
- Maailman suurin uskonnollinen tapahtuma, Kumbh Mela, järjestetään Intiassa joka kolmas vuosi. Osanottajia voi olla jopa 12 miljoonaa. Hindut uskovat, että Kumbh Melan aikaan Ganges-joessa peseytyminen huuhtoo pois heidän syntinsä.
Faktataulukko | Intia |
---|---|
Väkiluku | 1352 milj (2018, Wikipedia) |
Kaupunkilaisia | 34,9% (WRDB) |
Viralliset kielet | hindi ja englanti, muita kieliä 447 |
Lukutaito | 69% (WRDB) |
Uskonnot | hinduja 72,4%, muslimeja 14,38%, kristittyjä 4,81%, etnisiä uskontoja 3,99%, sikhejä 1,76% (WRDB) |
Vainoindeksi | 10. pahin (OpenDoors) |
Mediat | mobiiliyhteys 96,4%, internet käyttäjiä 45% (Datareportal 2021) |
Sansan kielet alueella | gujarati, hindi, orija, tamil, dhodia, kharia, kukna, kurukh, kutchi, magahi, maithili, mauchi, mundari, vasavi |
Sansan yhteistyökumppani | TWR, UELCI, LML |
Sansan työtä alueella | vuodesta 1987 |

Linkit & mediat
Maanosan muut työalueet
Arabiankielinen alue (SAT-7) | Indonesia | Intia | Iran | Japani | Kambodža | Keski-Aasia| Kiina | Mongolia | Thaimaa | Turkki | Venäjä |
#Intia, #Aasia
Artikkelit Intiasta
Intia
Toivoa naisille
Ulkomaat
Toivoa naisille -ohjelmien televisiointi laajeni Intiassa
23.6.2022
Intia
Toivoa naisille
Ulkomaat
Intian gujaratinkieliset Toivoa naisille -ohjelmat siirtyvät radiosta televisioon
18.1.2022
Intia
Ulkomaat
Kesäkeräys Intiaan tuotti 72 000 euroa
7.10.2021
Intia
Kotimaa
Toivoa naisille
Ulkomaat
Uskomaton Intia -symposiumi tarjosi tuhdin tietopaketin ja kiinnostavia näkökulmia
1.10.2021
Vaikuta
Lahjasi muuttaa maailmaa