Kambodža
Menneisyyden järkyttävät tapahtumat eivät ole onnistuneet tukahduttamaan kambodžalaista kansallishenkeä. Maa on alkanut toipua, talous kasvaa ja media välittää uudenlaista toivoa sekä tietoa hyvästä elämästä erityisesti perheille ja naisille. Kambodžan asukkaat kaipaavat sovintoa.
”Emme tule kristitystä suvusta, mutta Jumala valitsi meidät uskomaan ja seuraamaan Jumalan Sanaa. [Radioasema] Krusa FM:llä on tärkeä rooli siinä, että otimme vastaan Jeesuksen Kristuksen pelastajanamme. Olemme tulossa vanhoiksi ja tiedämme, ettei meillä ole paljon aikaa jäljellä täällä maan päällä. Kiitämme Jeesusta, joka on meille niin hyvä. Hän antaa meille mitä tarvitsemme ja myös rauhallisen sydämen. Kiitos Krusa FM ja ystävät, että jatkatte rukousta perheemme puolesta. Jumala teitä kaikkia siunatkoon.”
– Kuuntelija Kambodžasta


Uusia tuulia ja uutta toivoa
Kambodžan menneisyys on raastava: 1970-luvulla kokonainen sukupolvi menetti henkensä Pol Potin ja punaisten khmerien hirmuhallinnon seurauksena. Teloituksissa ja kansanmurhissa kuoli arviolta 1,5–2 miljoonaa ihmistä. Jokainen suku menetti jäseniään, ja jäljelle jääneet kantavat edelleen syviä haavoja sydämessään. Hirmuhallinto muun muassa erotti lapsia vanhemmistaan ja määräsi pakkoavioliittoja.
Rankkojen vuosien jälkeen maa on alkanut elpyä ja esimerkiksi Kambodžan talous on eräs maailman voimakkaimmin kasvavista, erityisesti vaateteollisuuden ja turismin ansiosta. Sansan yhteistyökumppanin näkynä Kambodžassa on välittää Jumalan rakkautta niin, että yksittäiset ihmiset ja kokonaiset perheet eheytyvät menneisyyden haavoista ja saavat toivoa tulevaisuuteen.
Yhteistyökumppanimme Kambodžassa on perheradio Krusa FM, jonka nimi tarkoittaa perhettä. Tuemme maan virallisella khmerin kielellä kuultavaa Perheen parhaaksi -ohjelmaa, naisille suunnattua Toivon ilta -keskusteluohjelmaa ja Toivoa naisille -ohjelmaa sekä eri paikkakunnilla järjestettäviä perheseminaareja, joissa perheet tapaavat ja tutustuvat toisiinsa ja ohjelmien tekijöihin. Ohjelmilla on vaikutusta:
– Perheen parhaaksi -ohjelma on tutkitusti auttanut aviopuolisoita näkemään miehet ja naiset tasa-arvoisina sekä ymmärtämään koulutuksen arvon. Maanviljelyperheissä lasten odotetaan auttavan pellolla, mutta ohjelma on rohkaissut yhä useampia vanhempia lähettämään lapsiaan kouluun, kertoo Sansan mediatutkija Eila Murphy.
Tiesitkö?
- Kambodžassa sijaitsee maailman suurin uskonnollinen monumentti, maan lipussakin esiintyvä Angkor Wat. Se rakennettiin hindujumalalle Vishnulle mutta on jo pitkään ollut buddhalainen temppeli.
- Syntymäpäiviä ei useinkaan vietetä Kambodžassa. Monet eivät edes tiedä syntymäpäiväänsä.
- Kambodžalainen joki Tonlé Sap on maailman ainoa joki, joka virtaa ajoittain molempiin suuntiin.
Faktataulukko | Kambodža |
---|---|
Väkiluku | 17.3 milj (2021, Wikipedia) |
Kaupunkilaisia | 24.2 % (WRDB) |
Viralliset kielet | khmer |
Lukutaito | 74 % (WRDB) |
Uskonnot | buddhalaisuus 85.4%, etniset uskonnot 4.3%, kristinusko 2.8% kiinalaiset kansanuskonnot 2.4%, agnostisismi 2.3% (WRDB) |
Vainoindeksi | ei 50 pahimman joukossa (OpenDoors) |
Mediat | mobiiliyhteys 125.8 % (liittymiä enemmän kuin ihmisiä), internet käyttäjiä 52.6 % (Datareportal 2021) |
Sansan kielet alueella | khmer |
Sansan yhteistyökumppani | FEBC, TWR Toivoa naisille |
Sansan työtä alueella | vuodesta 2010 |

Linkit & mediat
Maanosan muut työalueet
Arabiankielinen alue (SAT-7) | Indonesia | Intia | Iran | Japani | Kambodža | Keski-Aasia| Kiina | Mongolia | Thaimaa | Turkki | Venäjä |
#Kambodza, #Aasia
Artikkelit Kambodžasta
Aasia
Kambodža
Kambodžalainen Bopha: Tärkeintä on palvella Jumalaa
29.6.2023
Kambodža
Toivoa naisille
Ulkomaat
Miehetkin kuuntelevat Toivoa naisille -ohjelmaa Kambodžassa
3.3.2023
Aasia
Kambodža
Mongolia
Thaimaa
Aasian radiotyö antaa perheille työkaluja parempaan yhteiselämään
27.2.2023
Aasia
Japani
Kambodža
Mongolia
Sansa-lehti
Thaimaa
Ulkomaat
Rukousyhteyttä yli etäisyyksien
24.3.2022
Vaikuta Kambodžaan
Pidetään lähetys käynnissä. Lahjasi muuttaa maailmaa.