Tanja Hirvilammi aloitti yhteisötoimintojen koordinaattorina

– Talviaikaan nautin erityisesti hiljaisuudesta, revontulista ja merijään paukkeesta. Sulan aikaan pyöräilen mieluusti pidempiäkin matkoja, Tanja Hirvilammi kertoo. Kuva: Sami Heinomo.
Tanja Hirvilammi, 55, on aloittanut Sansassa yhteisötoimintojen koordinaattorina. Hän siirtyi Sansaan Lähetysyhdistys Kylväjän verkostojohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän työskenteli 24 vuotta Suomen Lähetysseurassa useissa eri tehtävissä.
Yhteisötoimintojen koordinaattorina Tanja Hirvilammi mm. koordinoi seurakuntavierailuja ja pienryhmiä sekä auttaa ja varustaa vapaaehtoisia löytämään omia lahjojaan. Lisäksi hän huolehtii valtakunnallisen kolehtipyhän järjestelyistä ja vierailee myös seurakunnissa.
– Olen aloittanut työt valtavan kiitollisella mielellä. Paljon on opittavaa, mutta toki paljon myös tuttua. On ihmeellistä, kuinka Jumala suvereenisti avaa uusia ovia, kuten nyt oven Sansaan, hän sanoo.
Kyseessä on määräaikainen työ heinäkuuhun 2026. Siihen asti Sansan vakituinen yhteisötoimintojen koordinaattori Laura Ahonen sijaistaa sisällöntuottaja Viivi Niemenmaata tämän vanhempainvapaan aikana.
Maan ääriin saakka
Helsingistä Ouluun kolme vuotta sitten paluumuuttanut Tanja Hirvilammi on koulutukseltaan markkinointimerkonomi, ja hänellä on mm. tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto ammattimaisesta varainhankinnasta.
Vapaa-ajalla hän viettää aikaa kahden lapsenlapsensa kanssa, ulkoilee, tekee käsitöitä ja vapaaehtoistyötä Tuiran seurakunnassa. Hän on mukana myös Viron kirkon Learning Community -kouluttajana.
– Tämä raamatunpaikka on puhutellut minua viime päivinä: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8) Medialähetystyön kautta Jumalan valtakunta leviää aina maan ääriin saakka.
– Innostun ja voimaannun ihmisistä, joten odotan kohtaamisia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Toivottavasti tapaamme ainakin Medialähetyspäivällä Lahdessa!