Kipsijalkainen mies ja bussin perävalot – enkeleitä, onko heitä

Bussipysäkki. En ole nähnyt bussia siihen pysähtyvän tai kenenkään bussiin siitä nousevan. Siinä on sen sijaan usein autoja parkkeerattuna, koska lähellä on kaunis maisema.  Sitä ihmiset pysähtyvät ihailemaan auringonlaskun aikaan.

Olimme useamman kerran puhuneetkin asiasta. Miksi bussipysäkki yleensäkin oli laitettu siihen, kun sille ei ole mitään käyttöä. Lähistöllä pysäkkiä on penkki, ilmeisestikin maiseman katselijoita varten.

Kipsijalkainen mies

Penkillä istui partainen mies kainalosauvojensa kanssa, jalka kipsattuna. Kun olimme tulleet paikalle noin tuntia aiemmin, hän ei vielä ollut siinä. Mietin, mistä hän oli siihen kävellyt ja miksi. Vai oliko joku hänet siihen tuonut ja jättänyt?

Kävelimme kohti autoa aikeissamme lähteä pois. Mies viittilöi. Hän halusi tietää bussiaikataulusta, milloin seuraava bussi olisi tulossa. Vilkaisimme toisiamme. Kumpikin meistä tiesi, että Kyproksen julkinen liikenne on muutenkin vaatimaton. Mutta vielä tältä pysäkiltä pitäisi bussiin päästä.

Roy avasi kännykästään aikataulut ja selaili niitä. Seurasin sivusta ja mietin, mistä turisti oli kotoisin. Paikallinen hän ei tietenkään ollut, sillä kyproslaiset eivät bussilla juuri ajele. Miehellä tuntui olevan idea siitä, että bussit kyllä kulkevat.

Sieltä tulee bussi

Huikkailin Roylle pari kertaa sivusta, että otetaan tyyppi kyytiin ja viedään ihmisten ilmoille. Eihän tästä mitään bussia mene kuitenkaan. Roy sitä ehdottikin miehelle, mutta mies halusi mennä seuraavalla bussilla. No kun niitä busseja ei tästä taida mennä, Roy totesi vielä. Eli parasta olisi kyllä lähteä kyytiin.

Ja sitten, mikäs siihen pysäkille pysähtyi − bussi! Mies linkkasi kipsatun jalkansa kanssa bussin kyytiin. Perävalojen vilahtaessa jäimme hölmistyneinä katsomaan tosiamme. Mistä bussi ilmestyi ja mistä tuli tuo kipsijalkainen mies?

Arjen kipsijalat

Elämässämme tapaamme aina välillä näitä “kipsijalkaisia” miehiä tai naisia, kuka minkäkin avun tarpeessa. Jotkut pyytävät apua. Joidenkin ohi kävelemme heidän istuessaan hiljaisina tien varressa. Toisten kohdalla pysähdymme.

Luonnonkatastrofien tai suuronnettomuuksien iskiessä meistä kuka tahansa voi olla uhri. Turkin helmikuisten maanjäristysten virallisten lukujen mukaan kuolleita on yli 45 000, mutta todelliset luvut ovat paljon suuremmat. Kodittomia, kotinsa, perheensä ja kaikkensa menettäneitä on lisäksi Syyriassa, mutta se on jäänyt Turkin varjossa uutispimentoon. Aineellisen avun lisäksi molemmissa maissa tarvitaan hengellistä eheytymistä.

Sydän vahvistuu myös armosta

Sansan yhteistyökumppanit SAT-7 ja TWR (Trans World Radio) kertovat Turkissa ja Syyriassa radion ja TV:n ohjelmien välityksellä hävityksenkin keskellä rakastavasta Jumalasta. Toivon tuominen maanjäristyksen uhreille on pitkä prosessi, mutta Jumala toimii. Jotta sydän saisi vahvistusta paitsi ruuasta, myös armosta.

Heprealaiskirje tietää kertoa, että jotkut meistäkin ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.

Sirpa Rissanen

Olen Sansan työn aluepäällikkö Lähi-idän, Keski-Aasian ja Pohjois-Afrikan alueella ja katselen maailman menoa Kyprokselta käsin. Sansan medialähetystyössä olen ollut vuodesta 2016 sekä Mongoliassa että Kyproksella. Aiemmin olen perheeni kanssa asunut myös Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä Israelissa lähetyksen parissa. Me kaikki haluaisimme olla tekemässä suuria tekoja ja muuttaa maailmaa. Päiviini kuuluu kuitenkin enimmäkseen pieniä asioita. Jostain on jokainen päivä aloitettava.