Hän pitää meistä huolen

Arjessa on vaikea luopua turhasta uutisten seuraamisesta ja kääntyä Jumalan puoleen. Ja kuitenkin hänellä on homma täydellisesti hallussa. Hän antaa edelleen rauhan.

Keväinen aamuaurinko paistaa verhonraosta sisälle. On ihanaa, että poikkeuksellisen leudon ja lumettoman talven pimeys on vihdoin väistynyt. Kuitenkin kunnolla herättyäni huoli valtaa mielen. Edessä on ties kuinka mones työpäivä yksin kotona.

Kaduilla on autiota, kaupoissa ihmiset pitävät etäisyyttä toisiinsa ja hyllyissä on erikoisia, tyhjiä pätkiä. Sellaisia, joita olen viimeksi nähnyt lähetystyöntekijänä sisällissodan jälkeisessä Angolassa. Kauniin kevätauringon eteen on tullut tuntematon, epätietoisuutta ja pelkoakin kaiken ylle langettanut pilvi. Sen nimi on koronavirus.

Elämme pitkälle kehittyneessä yhteiskunnassa. Meillä on hyvin toimiva koululaitos ja terveydenhuolto. Liikenne Suomessa on moniin maihin verrattuna turvallista. Kannamme huolta ympäristöstä, kierrätämme ja ostamme luomuruokaa. Joukkoliikenne tarjoaa hyvän vaihtoehdon oman auton omistamiselle. Mahdollisia epävarmuustekijöitä varten voimme ostaa vakuutuksen.

Elämämme on pääasiassa hyvin hallinnassamme ja siten ennakoitavaa ja turvallista. Eipä ihme, että tänä vuonna YK:n raportissa Suomi jo kolmannen kerran peräkkäin valittiin maailman onnellisimmaksi maaksi.

Näin siis oli, kunnes koronavirus tuli. Kouluja on jouduttu sulkemaan. Apua antamaan luodut puhelinlinjat tukkeutuvat, ja toisaalta, vaikka pääsisi läpi, asiantuntijoiltakaan ei saa kysymyksiin tyhjentävää vastausta. Kun vain vakavasti sairastuneita pystytään hoitamaan, lievemmin sairaat, mutta kuitenkin hoitoa tarvitsevat, jäävät yksin.

Jotta virus ei pääsisi leviämään, meitä on kielletty kokoontumasta. Jopa ystävän luona vierailusta voi tulla syyllinen olo. Näin ei ole hyvä olla; me kaipaamme yhteyttä toinen toisiimme. Kukaan ei tiedä, miten kauan tämä outo ja epäinhimilliseltä tuntuva tilanne jatkuu. Kukaan ei tiedä, mitä tämä kaikki vaikuttaa elämäämme.

Pieniä ja isoja huokauksia

Lähetystyöntekijöiden lapsena ja myöhemmin itse lähetystyöntekijänä, olen elänyt elämästäni lähes kolmasosan eri puolilla Afrikkaa. Viime päivinä olen ajatuksissani usein palannut tälle toiselle kotimantereelleni. Jos minun pitäisi nimetä yksi asia, mitä Afrikasta kaipaan, se olisi luultavasti Jumalan vahva läsnäolo arjessa.

Jo lapsuudestani muistan, miten meidän ja paikallisten ystäviemme päivät olivat täynnä pieniä ja isompia huokauksia Jumalan puoleen. Jeesus, varjele meitä maanteillä. Herra auta, että pian sataisi, eikä juomavesi ehtisi loppua. Jeesus paranna, Jeesus auta.

Elämä Angolassa ei eronnut tästä. Jumala vastasi aina. Ei aina, kuten olimme toivoneet, mutta aina Hän vastasi ja antoi toivon.

Nyt tuntuu, että en sittenkään oppinut Afrikan vuosinani mitään. Tänään annan koronahuolen käpristää sieluani ja tuijotan reaaliajassa päivittyvää uutisvirtaa netissä, ikään kuin se lopulta antaisi minulle rauhan ja luotettavan ennusteen tulevasta. Vaikeaa, niin todella vaikeaa on jättää uutisten seuraaminen ja kääntyä Jumalan puoleen. Kuitenkin tiedän, että Hänellä on homma täydellisesti hallussaan.

Sama Jumala, joka lapsuudessani kuuli rukouksemme, varjeli tiellä, antoi sateita ja paransi tai kantoi surussa, pitää meistä tänäänkin huolen. Hän antaa edelleen rauhan, onhan Hän sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Koronaa ei tarvitse pelätä, sillä kukaan meistä ei lähde täältä ennen kuin Taivaallinen Isämme kutsuu.

Kannattelevat käsivarret

Lukiessani uutisia medialähetystyöstä maailmalta ymmärrän, että suurin osa ihmisistä elää jatkuvasti epävarmuuden keskellä. Heillä ei ole luotettavaa koululaitosta ja perusterveydenhoitoa, johon turvata. Siinä tilanteessa moni tarttuu mediasta kuulemaansa hyvään sanomaan Jumalan rakkaudesta.

Voiko tämä uskomaton sanoma Jumalan pojasta, joka on kantanut ristillä koko maailman kärsimyksen, olla totta? Ja kun he kääntyvät Jumalan puoleen – ensin ehkä haparoiden – ja alkavat rakentaa suhdetta Jeesukseen, he kokevat Jumalan rakkauden ja saavat rauhan sydämeensä. Heitä ja meitä kannattelevat saman Jumalan käsivarret.

Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. Matt. 10:29–31

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.
Virsi 600:1,2,5, Dietrich Bonhoeffer, suom. Anna-Maija Raittila

Kristiina Erelä

Kirjoitus on julkaistu huhtikuun Lähde-lehdessä 2/2020.