Joulu poikkeusoloissa Kroatiassa
Erään kroatialaisen lehden kolumnisti kirjoitti taannoin siitä, miten täällä koronatilanteen esiin nostamat ongelmat kuten sairaalapaikkojen, hengityskoneiden ja muiden teknisten laitteiden puuttuminen on vanha juttu. Jos lukee kroatialaisia sanomalehtiä neljänkymmenen vuoden takaa, huomaa, ettei tämä ole uutinen.
Ennen viimeistä sotaa viranomaiset näkivät, että Kroatia tarvitsee uuden sairaalan Itävalta-Unkarin ajoilta periytyvien laitosten tilalle. Todettiin, ettei Zagrebiin ole rakennettu toisen maailmansodan jälkeen yhtään uutta sairaalaa. Päätettiin rakentaa Zagrebin lounaisosaan suuri, kaunis ja erittäin kallis rakennuskokonaisuus. Jotain kuitenkin tapahtui 90-luvun lopulla ja rakennustyöt keskeytyivät. Kohta betonin seasta alkoi kasvaa kasveja ja puita. Kerroksissa liikkui potilaiden sijaan villieläimiä ja kodittomia.
Rakennustöiden jatkaminen nousee aika ajoin keskusteluun. Kukin terveysministeri vuorollaan on kertonut rakentavansa sairaalan valmiiksi, mutta lopulta on aina käynyt niin, että on tullut jotain tärkeämpää hanketta: hiihtokeskuksia, tekojärviä, yksityistaloja jne.
On rakennettu kymmenkunta valtavaa urheiluhallia, joista yksi nousi aivan keskeneräisen sairaalarakennuksen naapuriin. Nyt tämä urheiluhalli on muutettu sairaalaksi ja vieressä on siis jo 30 vuotta seissyt valtava keskeneräinen sairaala. Tässä urheiluhallissa varmasti valitettavan monet tulevat tänä vuonna ottamaan vastaan joulun.
“Jumala varasti joulumme”
Yksi teologisen tiedekuntamme professori kirjoitti näin pohtiessaan tämän vuoden ensimmäistä adventtisunnuntaita. Ja hän jatkaa: “Rehellisesti sanottuna, Jumala otti meiltä pois tänä vuonna vain sen joulun, jonka olemme itse luoneet, valtavine juhlineen ja aktiviteetteineen, seurusteluineen, syömisineen ja juomisineen… Jumala otti meiltä pois mielihyvän ja kaupoissa juoksemisen joulun sekä valtavan määrän turhaa roskaa, josta selviämme yleensä vasta helmikuuhun mennessä.”
Vielä kuukausi sitten evankelisessa kirkossa keskusteltiin mahdollisuudesta avata kirkon ovet jouluksi. Tähän kuitenkin jo silloin reagoi johtomme painavasti: “Emme me voi suojella seurakuntalaisia vain ennen joulunpyhiä, kyllä meidän pitää heitä suojella pyhien ylikin. Kyllä me voimme tänä jouluna juhlia Vapahtajamme syntymää ihan pienessä perhepiirissä, läheisimpiemme kanssa.”
Lähetystyötä poikkeusoloissa
Ajattelen, että lähetystyö on aina työtä poikkeusoloissa. Ei pelkästään tänä vuonna tai tänä jouluna. Usein elämä ja palvelu lähetyskentällä tuntuu joko poikkeuksellisen ihanalta tai poikkeuksellisen kamalalta. Lähetystyöhön päästään Jumalan armosta, ja se armo on ollut myös poikkeuksellisen ihmeellistä kaikkina näinä vuosina täällä Kroatiassa.
Joulunaikana lähetettäviä hartauksia ja lyhyitä jumalanpalveluksia on sekä kuvattu että äänitetty jo runsaasti talteen. Lasten kanssa ei kokoonnuta harjoittelemaan aattoillan ohjelmaa, mutta heille on alettu valmistaa seurakuntamme YouTube-kanavalla pyhäkouluohjelmaa.
Kotikäynnit typistyvät ovella muutaman sanan vaihtoon ja ruokakassin jättämiseen. Kirkkoon ei tuoda kuusta tai muita joulukoristeita. Ikkunalaudoilla kuitenkin loistavat koko joulunajan kyntteliköt kaikille ohikulkijoille.
Ensimmäinen joulu
Jos palaamme ensimmäiseen jouluun, voimme huomata, että poikkeusolot olivat monella tavoin silloinkin päällä. Eikä oikein mikään mennyt niin kuin Strömsössä. Eli joulussa on aina ollut jokin muu tärkeämpää kuin täydelliset puitteet.
Joulun sanoma on ikuinen ja muuttumaton: Jumala syntyi ihmiseksi. Tätä ei muuta korona eikä mikään muukaan poikkeusolo. Ensimmäisenä jouluna toteutunut Jumalan lupaus loistaa yhä valoaan meille kuoleman varjon maassa eläville. Meitä yhä kutsutaan ottamaan vastaan ja välittämään eteenpäin enkelien tuoma viesti: “Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”