Korona-apatiaan lääkitystä Iranista
Koronapandemia on eristänyt tehokkaasti meidät kaikki ympäri maailman. Paitsi sosiaalisesti, myös hengellisesti. Loppua virusmutaatioille ja viruksen uusille aalloille ei ole vieläkään näkyvissä. Laajamittainen apatia hiipii jo sisään takaoven kautta.
Iranissa ensimmäiset koronatapaukset raportoitiin helmikuussa 2020, ja nyt maassa on virallisesti reilut 60 000 koronakuolemaa. Todellinen luku on luultavasti paljon korkeampi. Ihmisten reagointi virukseen on sama kuin mihin olemme tottuneet kotonakin; toiset suhtautuvat siihen rajoituksia uhmaten, kieltäytyvät käyttämästä maskia ja julistavat viruksen tappavan vain heikot. Toiset linnoittautuvat kotiinsa täysin.
Kristittyjen arki oli Iranissa stressaavaa jo ennen pandemiaakin. Kuten monissa muslimimaissa, kristittyjen työllistyminen hyviin virkoihin on Iranissakin vaikeaa. Pandemian vaikutukset ovat entisestään lisänneet taloudellista ahdinkoa korkean työttömyyden, inflaation ja yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden keskellä. Kotikirkkojen toiminta on tarkan kontrollin alaista. Monet kirkoista on viranomaisten toimesta suljettu, ja koronapandemia on sulkenut ne loputkin.
Kristillisen satelliittitelevisio SAT-7:n Pars-kanava on yhä useammalle ilman seurakuntayhteyttä jääneelle kristitylle kotikirkko. Kanavaa katsotaan Iranin lisäksi myös Afganistanissa, Tadžikistanissa ja Euroopassa myös koronapandemian aikana.
Kristittyjen kommentit kantavat ja rohkaisevat
Olipa ihmisten suhtautuminen virukseen mikä tahansa, niin Iranissa kuin muuallakin avioerot ovat lisääntyneet koronapandemian aikana. Samoin kotiväkivalta, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat. Monet SAT-7 kanavan katsojat kommentoivat olevansa taloudellisesti konkurssin partaalla. Kuitenkin nimenomaan katsojien SAT-7:lle lähettämät positiiviset kommentit – heidän stressaavasta elämäntilanteestaan huolimatta – voivat olla rohkaisuna meille kaikille ympäri maailmaa korona-apatiamme keskellä.
Kun esimerkiksi iranilainen kristitty kertoo kaikkien ongelmiensa keskellä päässeensä pandemian aikana lähemmäksi Jumalaa ja oivaltaneensa entistä selvemmin, ettei meillä ihmisillä ole voimaa ja valtaa; että koko olemassaolomme ja elämämme on yksin Jumalasta. Toinen naiskatsoja toteaa ymmärtäneensä, että masentuneenakin meidän pitää kunnioittaa elämää. Apatiastamme huolimatta on uskallettava elää juuri siinä hetkessä, mikä meille on annettu.
Kristuksen kokoinen tyhjiö täyttyy
Iranilainen mieskatsoja Yavar puolestaan kertoo koronapandemian saaneen hänet näkemään aiempaa paremmin, että tarvitsemme toinen toisiamme. On tärkeä olla kiitollinen muista ympärillämme ja jättää tuomitsematta niin helposti.
– Olemme kaikki olleet tilanteessa, missä ympärillämme on paljon ihmisiä, mutta sisimmässämme on tyhjyys ja olemme silti yksin. Kun Kristus täyttää tuon tyhjiön, emme ole yksin edes silloin, kun olemme fyysisesti yksin.
Soroush – niminen katsoja kertoo löytäneensä lapsena kadulta julisteen. Hän raahasi sen kotiinsa. Soroushin äiti kertoi sen esittävän Mariaa ja Jeesus-lasta, mutta lapselle juliste ei ollut vain kuva. Hän viehättyi Jeesus-lapsesta ja tunsi, että kuva puhui hänelle juuri tuon lapsen kautta.
Sorousilla oli myöhemmin vaikea ihosairaus ja sen puolesta rukoiltiin hänen äitinsä kirkossa. Ihotaudista parantuminen ei vakuuttanut Soroushia eikä hän ollut valmis uskon tielle. Se tapahtui vasta myöhemmin, kun hän oli seurannut jo pidemmän aikaa SAT-7 Pars -kanavan hengellisiä opetusohjelmia.
– Ratkaisevana päivänä keskustelin puhelimessa kanavan juontajan kanssa. Oli syksy ja aurinko oli juuri laskemassa, kun tein uskonratkaisuni, Soroush muistelee.
Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on (Luuk.19:10)
Kuvituskuva: SAT-7
Lue lisää Lähi-idästä, seuraa Sansan Katso ihmistä -vuositeemaa!