Tarinoita

Valitse kategoria
Avioiduin hyvin nuorena eikä minulla ollut kunnon tuloja, mutta tuli kaksi lasta. Rahahuolet kasaantuivat ja paineiden alla aloin huutaa lapsille ja joskus jopa lyödä. Kun kuuntelin ohjelmianne, sain niistä vähitellen apua, sillä te puhutte Raamatusta. Sain voimaa toimia paremmin perheessäni.
Indonesialainen kuuntelija, kahden pienen pojan isä
Kun minusta tuli kristitty, jouduin monenlaisiin vaikeuksiin. Kun isä sai tietää, hän pahoinpiteli minua ja oikea silmäni vahingoittui. Sitten minut julistettiin luopioksi ja haastettiin oikeuteen. Oikeudessa minun oli pakko esittää, että uskon islamiin, jotta minua ei olisi tuomittu kuolemaan. Pelkään ihan hirveästi, koska minua vainotaan, enkä ole kotonakaan turvassa. Näen öisin painajaisia siitä, että minut halutaan tappaa, koska uskon Jeesukseen. Jos työntekijänne soittaa minulle, en tiedä, pystynkö puhumaan puhelimessa. Rukoilkaa puolestani.
Iranilainen katsoja
Olin 12-vuotias, kun jouduin pikkuveljen ja -siskon kanssa kadulle. Isä oli kuollut aidsiin ja äiti kadonnut johonkin. Yritin pitää meidät kolme hengissä. Välillä kerjäsin, välillä varastin ruokaa. Elämä oli toivotonta ja synkkää, kunnes kristillisen orpokodin johtaja tapasi meidät. Pääsimme sinne asumaan ja myös kouluun. Tuo ihana nainen kertoi meille myös Jeesuksesta. Vaikken ollut itse vielä muuttunut, hän pyysi, että opettaisin pienemmille lapsille Raamattua. Hän kehotti kuuntelemaan Krusa FM -perheradiota joka päivä. Sen kautta minusta alkoi tulla kunnollisempi ihminen, opin tottelemaan ja myös kunnioittamaan muita. Opin paljon Jumalasta. Kun radiossa opetetaan Raamatusta, teen muistiinpanoja ja opetan sitten pienemmille – joka päivä. Olen valtavan kiitollinen uudelle “äidilleni” ja perheradiolle.
Kambodzalainen kuuntelija
Minut opetettiin jo lapsena palvomaan epäjumalia ja minua vietiin palvontapaikoille. Tämä alue Biharissa on todella syrjäinen. Meillä ei ole koulua. Tiet ovat suuren osan vuotta liejuisia. Silti onnistuin käymään 10 vuotta koulua. Äitini on leski ja meitä oli kolme lasta, joten jouduimme tekemään mitä tahansa töitä. Elämä oli vaikeaa ja täynnä ongelmia. Kuulin ohjelmanne ensimmäisen kerran erään sukulaisen luona. Oman kielen kuuleminen radiosta oli mahtavaa. Ohjelman kautta ymmärsin, että olen väärällä tiellä. Jatkoin ohjelmien kuuntelua kotona. Vähitellen ymmärsin, että Jeesus on kuollut syntieni tähden ja vain hän voi pelastaa minut synnillisestä elämästäni. Rukoilimme paljon ja kuuntelimme ohjelmia, kunnes tuli päivä, että pystyimme rukoilemaan Jeesusta elämäämme. Nyt meidän koko perhe, äiti, sisko, veli ja minä, kuulumme seurakuntaan emmekä aio palata takaisin entiseen. Kiitos teille ohjelmista, jotka toivat meille pelastuksen!
Kuuntelija Intiasta
Vuoden 1998 paikkeilla kuulin ensimmäistä kertaa Raamattu kannesta kanteen -ohjelman autossa. Vedet virtasivat silmistäni. Olin niin otettu, että saamme tällaista tietoa suoraan kotiin (tai autoon). Norvannon ohjelma johti minut uskoon, joka vain kasvaa päivä päivältä. Siitä kiitän teitä lämpimästi nyt, vuonna 2016.
Raamattu kannesta kanteen -ohjelman kuuntelija
Raamatun etäopiskelija vankilasta: ..."Huomasin juuri, että olen ollut kristitty tasan vuoden. Kun olin palauttanut ensimmäiset etätehtävät teille, odotin Pyhän Hengen antamalla ilolla seuraavia opiskelumateriaaleja. Sananlaskuissa sanotaan ”Herran pelko on viisauden alku...” (Snl. 1:7). Taivaallinen Isä on antanut minulle todellista viisautta, terveyttä ja rauhan. Hän on auttanut minua pitäytymään tavassani rukoilla ennen nukkumaanmenoa." ...
Kuuntelija vankilasta Taiwanissa
Olen 77-vuotias ja kuunnellut Sydänystävä-ohjelmia jo kymmenen vuoden ajan. Saan jokaisesta ohjelmasta aina rohkaisua ja uskon vahvistusta. Uskon Jeesukseen ja rukoilen teidän, ohjelmantekijöiden puolesta.
Kuuntelija Thaimaasta
Kuulin ohjelmanne, kun minulla oli todella vaikeaa. Olin kadottanut kaiken toivon enkä halunnut enää elää. On surullista kasvaa suuressa perheessä ja olla siinä yksinäinen. Olen nyt avioitunut, mutta olen edelleen yksinäinen. En pysty uskomaan, että kukaan rakastaa minua tai välittää minusta. Sain osakseni väkivaltaa, mutta en pysty puhumaan siitä kenenkään kanssa. Elämä on yhtä sotkua. Tällaisessa tilanteessa kuulin ohjelmanne. Sen jälkeen tuntui kuin sydämeeni olisi syttynyt toivon kipinä. Uskoin tosissani, että Jumala haluaa auttaa minua, ja että hän rakastaa minua. Haluan tuntea häntä enemmän.
Toivoa naisille -ohjelman kuuntelija Turkista
Mongolialainen mies, Saran, ihmetteli: “Miksi ihmeessä radiossa manipuloidaan ihmisiä kummallisen kristinuskon nimissä?” Pääkaupungin Ulaanbaatarin kristillisellä perheradioasemalla kokoontuu lauantaisin myös seurakunta. Hän kertoo: ”Menin sinne monena lauantaina riitelemään ja todistamaan, että olen oikeassa. Mutta mitä enemmän luin Raamattua, sitä enemmän se todisti minua vastaan. Etenkin kun luin sieltä totuuden itsestäni ja Jumalan tarjoamasta puhdistumisesta. Ja sitten… uskoin! – Elämäni on ollut täysin toisenlaista nyt 4 kk:n ajan. Vaikeuksien tullessa tarraudun yhä enemmän Jumalan sanaan ja rukoukseen.”
Kuuntelija Mongoliasta
Hei, olen Lytsia Algeriasta. Olen 15-vuotias ja tosi iloinen siitä, että vastasitte viestiini. Minulla ei ole täällä ystäviä. Täällä ei pidetä kristityistä eikä täällä juuri olekaan kristittyjä. Siksi on mahtavaa, että hyväksyitte minut facebook-ystäväksenne
SAT-7 Kids -kanavan katsoja
Kylämme nimi tarkoittaa pitkää vuorta, sillä kylä sijaitsee vuoren rinteellä. Täällä ei ole sähköä, ei koulua eikä kunnon teitä. Ympärillä on viidakkoa. Ainoa viihteemme on radio, jollainen joillakin kyläläisillä on, myös minulla. Kuuntelen siitä uutisia ja elokuvalauluja. Elin synnissä, en ollenkaan hyvää elämää. Eräänä iltana satuin ohjelmanne kohdalle. Kun aloin kuunnella säännöllisesti, Jumalan sana puhui minulle suoraan synneistäni. Ohjelman puheet koskettivat minua. Tunnustin syntini ja pyysin niitä anteeksi. Vain Jumalan armon takia pelastuin ja olen nyt uskossa. Kiitos siitä, että toitte evankeliumin tänne syrjäkylälle.”
Mundarinkielisen ohjelman kuuntelija Intiasta
Olen 40-vuotias kahden lapsen äiti. Toimin keittäjänä hoitokodissa. Palkka on pieni ja elämä on todella vaikeaa. Raha ei millään tahdo riittää elämiseen ja lasten koulumaksuihin. Menetin melkein uskoni Jumalaan, kun oli niin rankkaa eikä hän tuntunut auttavan. Epätoivon hetkellä kuulin radiosta jaavalaista musiikkia. Jäin kuuntelemaan sitä. Ohjelma oli Toivoa naisille. Ohjelmassa sanottiin, että Jumala ei koskaan hylkää lapsiaan, ei unohda heitä vaan pitää heistä huolen. Puhuja kehotti luottamaan Jumalaan. Seuraavalla viikolla ohjelmassa puhuttiin kärsivällisyydestä Jumalaan luottamisessa. Olen rukoillut paljon ja opetellut luottamaan, ja nyt sydämessäni on rauha. Kiitos ohjelmastanne. Toivon, että moni nainen saa siitä siunausta.
Jaavankielisen ohjelman kuuntelija Indonesiasta