skip to Main Content

Toivoa naisille kaukana, kohtaamisia lähellä

Vaikka Suomessa tasa-arvo on itsestäänselvyys, miljoonille naisille vapaus kulkea, ilmaista mielipiteitään ja toimia itsenäisesti on vain unelma. Naisen elämää voivat rajoittaa hyväksikäyttö, köyhyys, häpeä, sairaus, kouluttamattomuus tai yhteisön arvojärjestys. Esimerkiksi Intiassa ajatellaan yleisesti, että tyttö on rasite, sillä hänelle on annettava myötäjäiset. Naisten ympärileikkaus jatkuu Afrikassa, vaikka monessa maassa laki kieltää sen.

Kansainvälinen Toivoa naisille -työ (entinen Hanna-työ) toimii sen puolesta, että yhä useammat naiset ympäri maailmaa voisivat kuulla olevansa arvokkaita, saada toivon ja ihmisarvoisen elämän. Liikkeen ydin on rukouskalenteri, jossa on jokaiselle päivälle yksi lyhyt rukous. Samalla kalenteri välittää tietoa naisten tilanteista eri puolilla maailmaa. Työhön liittyvät Toivoa naisille -radio-ohjelmat. Puolet ohjelma-ajasta on käytännön neuvoja, toinen puoli kristillistä sisältöä.

Toivoa naisille -työ kasvaa nopeasti myös Suomessa. Maassa on jo toistasataa seurakuntien yhteydessä toimivaa Toivoa naisille -ryhmää. Sen lisäksi, että toiminnan tarkoitus on viedä toivoa kaukana oleville naisille, rukousryhmät ovat kohtaamisen paikkoja täällä lähellä. Voimme yhdessä kantaa toisiamme Taivaan Isän suureen syliin.

Suomalaiset tukevat Toivoa naisille -ohjelmien tuottamista ja lähettämistä Indonesiassa, Intiassa, Kambodžassa, Turkissa ja Keski-Aasiassa sekä kuuntelulaitteille ladattavaa Kätketyt aarteet -ohjelmaa, joka on tarkoitettu seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Lisäksi arabiankieliseen Toivoa naisille -työhön on palkattu sosiaalisen median työntekijä suomalaisten tuella.

Toivoa naisille -työn omat nettisivut

Toivoa naisille -työ kansainvälisesti

  • toimii 125 maassa
  • perustettiin vuonna 1997 osaksi TWR:n työtä
  • radio-ohjelmia yli 70 kielellä
  • rukouskalenteri yli 100 kielellä (tiedot 3/21)
  • Lue lisää: TWR Women of Hope

Suomen Toivoa naisille -työ

  • Sansa aloitti vuonna 2000
  • 108 Toivoa naisille -ryhmää
  • yli 1800 rukouskalenterin tilaajaa
  • 19 Toivoa naisille -lähettilästä
  • Suomalaiset tukevat Toivoa naisille -ohjelmien tuottamista ja lähettämistä tai yhteydenpitoa kuuntelijoiden kanssa kymmenellä kielellä (tiedot 3/21)

Liity naisten rukousverkostoon!

Kansainvälinen johtaja Peggy Banks

Marli Spiekerin (oik.) 1997 perustama Hanna-työ, nykyään Toivoa naisille, sai Peggy Banksista uuden kansainvälisen johtajan 2016.

Toivoa naisille -työn kansaivälinen johtaja tohtori Peggy Banks on tutkinut naisjohtajuutta. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli naisjohtajia, jotka tekevät hengellisesti eheyttävää työtä seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten parissa.

Hän on kouluttanut naisjohtajia esimerkiksi Intiassa, Senegalissa, Tansaniassa ja Thaimaassa. Hän on toiminut sielunhoitotyön ja naistyön johtotehtävissä sekä kehittänyt johtamiskäytäntöjä isoissa organisaatioissa.

Peggy Banks kysyy: Mikä saisi meidät olemaan rohkeita muutoksen aikaansaajia? Suostummeko toimimaan äänenä niiden naisten puolesta, joiden ääntä kukaan ei kuule? Suostummeko taistelemaan muutoksen puolesta naisten kohdalla, joita pahoinpidellään ja jotka hylätään jossain tänäänkin? Haluammeko rukoillen etsiä Jumalan kasvoja saadaksemme viisautta ja voimia ja puolustaaksemme heitä, jotka vaiennetaan ja joita käytetään hyväksi?

Aluekoordinaattori Miia da Silva

Miia da Silva.

Miia da Silva koordinoi työtä Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa.

Suomalainen Miia da Silva toimii Toivoa naisille työn Euroopan, Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian aluekoordinaattorina. Hän asuu Irlannissa brasilialais-amerikkalaisen miehensä Lucas da Silvan kanssa, joka on jatko-opiskelijana Dublinin yliopistossa. Miia da Silva pitää yhteyttä työalueensa maiden koordinaattoreihin, kouluttaa, kannustaa ja auttaa tarvittaessa pulmatilanteissa.

Miia da Silva sanoo, että ilman uskon ydintä ja halua viedä evankeliumia eteenpäin työ olisi aika tavallista työtä: sähköposteja, budjetteja, kokouksia, matkustelua.

− Usko kannattelee ja on juuri, josta tulee voimaa. Lähetysyö on tiimityötä. Olen työssä kärkenä, mutta teemme yhdessä lähetystyötä lähettävän seurakunnan kanssa.

Suomen työryhmä

Suomen työryhmän muodostavat Liisa Heinänen (vas.), Kati Lücke ja Satu Hauta-aho.

Suomen työryhmään kuuluvat verkostokoordinaattori Satu Hauta-aho Alajärveltä sekä vapaaehtoiset Liisa Heinänen Pirkkalasta ja Kati Lücke Järvenpäästä.

Satu Hauta-aho on ammatiltaan fysioterapeutti, mutta hän ei tee sitä päätyökseen. Sansan osa-aikaisen työn lisäksi hän toimii lähetyssihteerinä Lehtimäen kappeliseurakunnassa ja auttaa perheen maatilan töissä. Harrastuksiin kuuluvat lenkkeily, kahvakuula, ylistystanssi, kuorolaulu ja järjestötoiminta.

Liisa Heinänen on tehnyt työuransa sanomalehden toimittajana. Ammattitaidolle on käyttöä Sansan mediatoimituksen apuna. Hän toimii Toivoa naisille -lähettiläänä eli käy kertomassa työstä lähinnä eri puolia Pirkanmaata. Harrastuksiin kuuluvat monipuolinen liikunta ja lukeminen.

Kati Lücke toimii uskonnon ja filosofian lehtorina Hyvinkään lukiossa. Hän harrastaa monipuolista liikuntaa ja on mukana järjestötyössä. Lähellä sydäntä ovat lähetystyö ja ihmisoikeustyö.

Suomalaiset tukevat Toivoa naisille -ohjelmaa yhdeksällä kielellä

Indonesia, (bahasa) indonesia: Indonesian virallista kieltä (bahasa) indonesiaa puhuu äidinkielenään 20−­30 miljoonaa ihmistä ja vieraana kielenä yli 140 miljoonaa ihmistä. Toivoa naisille -ohjelmaa on lähetetty indonesian kielellä vuodesta 1999. Ohjelmaa lähetetään paikallisradioissa ja kuunnellaan audio box -laitteilla sellaisilla alueilla, joilla radiolähetykset eivät kuulu. Kuuntelulaitteeseen voidaan tallettaa kerralla 10 tai 20 ohjelmaa, ja niitä jaetaan paikallisseurakuntien käyttöön. Indonesiassa ja etenkin Jaavan saarella on noin 300 kuuntelijaryhmää. Ohjelmien tueksi järjestetään esimerkiksi terveysseminaareja köyhien alueiden naisille. Heille jaetaan myös radioita.

Indonesia, jaava: Jaavan kieltä puhuu noin 85 miljoonaa ihmistä Jaavan saarella. Toivoa naisille -ohjelmaa on lähetetty jaavan kielellä vuodesta 2001. Ohjelmia lähetetään  paikallisradioissa Jaavan saarella sekä keskiaaltolähetyksinä TWR:n asemalta Guamin saarelta.

Intia, hindi: Hindi on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Sitä puhuu äidinkielenään yli 370 miljoonaa ihmistä, ja heistä suurin osa asuu Intian pohjoisosissa. Hindi on englannin ohella maan toinen virallinen kieli. Myös toisena kielenä hindiä puhuvia on satoja miljoonia. Vuoden 2021 alusta hindinkieliset Toivoa naisille -ohjelmat siirtyivät televisioon. Joka kuukaudelle valitaan teema, jota syvennetään kerran viikossa lähetettävissä jaksoissa. Kokonaisuudesta kootaan lisäksi kolme kahdeksan minuutin osaa, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa. Sisällöstä tehdään vielä erikseen kolmen minuutin välähdyksiä sosiaaliseen mediaan.

Intia, tamil: Tamilin kieltä puhutaan eteläisen Intian Tamil Nadun osavaltiossa. Tamil on yksi Intian kansallisista kielistä, ja 60 miljoonaa ihmistä puhuu sitä äidinkielenään. Useimmat tamilit ovat hinduja, mutta myös islamilla ja kristinuskolla on pitkät perinteet Tamil Nadussa. Tamilinkielistä Toivoa naisille -ohjelmaa on lähetetty vuodesta 2005.

Intia, gujarati: Gujarati on Intian länsiosassa sijaitsevan Gujarat-osavaltion pääkieli, jota puhuu 45 miljoonaa ihmistä. Se on maailman 23:nneksi puhutuin kieli. Toivoa naisille -ohjelmaa on lähetetty gujaratin kielellä vuodesta 2009, ja sitä voi kuunnella myös internetissä.

Intia, orija: Orijan kieltä puhuu 33 miljoonaa ihmistä etenkin Odishan osavaltiossa, Intian itäosassa. Toivoa naisille -ohjelmaa on lähetetty orijan kielellä vuodesta 2006. Odishassa on runsaasti mineraalivaroja, kuten hiiltä, rautaa, bauksiittia ja kromia. Luonnonrikkauksista huolimatta siellä on paljon köyhyyttä.

Kambodža, khmer: Valtaosa Kambodžan 14 miljoonasta asukkaasta puhuu khmerin kieltä. Toivoa naisille -ohjelmaa radioidaan pääkaupungissa Phnom Penhissä kristillisen perheradio Krusa FM:n taajuudella. Ohjelmaa on lähetetty vuodesta 1999. Maaseudulla toivoa naisille -ohjelmaa kuunnellaan usein ryhmissä, cd-levylle tai muistitikulle tallennettuna.

Keski-Aasia: Tuettua kieltä puhuu jopa 22 miljoonaa ihmistä. Toivoa naisille -ohjelmaa lähetetään suurteholähettimellä, jonka kuuluvuusalue ulottuu useaan Keski-Aasian maahan. Ohjelmaa voi kuunnella myös mobiilisovelluksella.

Turkki, turkki: Turkin kieltä puhuu noin 66,5 miljoonaa ihmistä Turkissa. Kun muissa maissa asuvat turkkilaiset otetaan huomioon, kaikkiaan kieltä puhuu äidinkielenään noin 70 miljoonaa ihmistä. Turkinkielinen Toivoa naisille -ohjelma radioidaan maan kahdessa suurimmassa kaupungissa Istanbulissa ja Ankarassa, kummassakin yhdellä paikallisradiokanavalla.

Kätketyt aarteet: Ihmiskaupan vastaisen työn välineeksi kehitetty Kätketyt aarteet -kuunnelmasarja kertoo kymmenen tosipohjaista tarinaa, miten uhri voi vapautua ja löytää uuden elämän Jumalan yhteydessä. Jaksot voi kuunnella puhelimella tai mediasoittimella. Kuunnelmasarja on käännetty jo yhdeksälle kielelle, ja uusia käännöksiä on tekeillä. Suomalaiset ovat tukeneet hindin- ja venäjänkielistä käännöstyötä sekä kuuntelulaitteiden hankintaa. Ohjelmaa voidaan käyttää myös koulutusmateriaalina ihmiskaupan uhreja auttavissa järjestöissä ja ennaltaehkäisevässä työssä.

Lue Toivoa naisille -työn uutisia!

Pin It on Pinterest

Back To Top
Haku