Hyppää sisältöön

Ketteryys ja ilo – Maika Vuori on vaikuttunut Sansan tavasta toimia

Kirkkoherra Maika Vuori.

– Minuun on tehnyt vaikutuksen Sansan tapa verkostoitua ja sitä kautta vaikuttaa ja olla kokoaan suurempi, kertoo Maika Vuori, Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra ja Sansan hallituksen uusi jäsen. Kuva: Sari Savela.

Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Maika Vuori on uusi Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan hallituksen jäsen. Hän haluaa tehdä Sansaa tunnetuksi omissa verkostoissaan.

Olet tuore Sansan hallituksen jäsen. Mikä veti tähän luottamustoimeen?

Olin ilahtunut, kun minua pyydettiin hakeutumaan ehdolle hallitukseen. Olen tehnyt pitkään työtä Pitäjänmäen seurakunnassa ja ollut nyt muutaman vuoden kirkkoherrana. Seurakuntamme välit Sansaan ovat olleet tiiviit muun muassa sen takia, että Sansan aiemmilla toiminnanjohtajilla on ollut yhteyksiä seurakuntaamme. Toiminnanjohtaja Juha Auvinen asui työelämässä ollessaan seurakuntamme alueella. Saimme paljon ajankohtaista tietoa. Meillä on ollut usean vuosikymmenen ajan Sansan nimikkolähettejä.

Sansan tavassa täyttää lähetystehtävää välittyvät ketteryys ja ilo. Haluan olla siinä mukana. Minuun on tehnyt vaikutuksen Sansan tapa verkostoitua ja sitä kautta vaikuttaa ja olla kokoaan suurempi. Sansassa pyritään ymmärtämään, mikä toimii missäkin.

Miten näet medialähetyksen osana maailmanlaajuista lähetystyötä?

Medialähetys on nykyaikaista ja vaikuttavaa. Median keinoin päästään kohtaamaan ihmisiä paikkoihin, joihin ei muilla keinoilla päästä. Joissakin maissa esimerkiksi rajoitetaan netin käyttöä, mutta satelliitin kautta viesti saadaan perille.

Median avulla ilosanoma leviää laajalle. Luvut ovat hämmästyttävän suuria. Työ on kustannustehokasta, mutta palautteen perusteella se on myös vaikuttavaa. Medialähetystyö leviää laajalle, mutta samaan aikaan kohtaa yhden ihmisen kerrallaan vastaanottimensa äärellä. Mitä enemmän tutustun työhön, sitä enemmän olen vaikuttunut.

Miten haluat hallituksen jäsenenä edistää medialähetystä?

Voin välittää tietoa Sansan ja sen kumppaneiden työstä verkostoihin, joissa toimin. Haluan hallituksen jäsenenä tukea Sansan toiminnanjohtajaa ja henkilöstöä heidän tehtävissään.

Kuvaat itseäsi kirkon naiseksi. Mitä se tarkoittaa?

Minut on kastettu ja olen saanut kasvaa sisälle luterilaiseen kirkkoon. Olen saanut kutsun, vokaation, palvelijaksi papin tehtävään. Suhtaudun vuosi vuodelta yhä nöyremmin pappislupaukseen, jossa olen luvannut sitoutua kirkon uskoon ja noudattaa kirkon oppia ja järjestystä. Haluan pitää kiinni yhteisistä kirkolliskokouksen päätöksistä. Johtavana pappina toivon ja edellytän sitä seurakunnassani.

Pappisvirka on evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten. Olen mukana apostolisessa ketjussa. Se panee nöyräksi, ja sen äärellä tunnistan itseni pieneksi.

Rukoilen piispojen puolesta, että jaksaisimme pysyä yhtenä kirkkona siitäkin huolimatta, että meillä on erilaisia näkemyksiä.

Olet kirkkoherra. Mikä on lähetystyön merkitys seurakunnan elämässä?

Lähetys on Jumalan lähetys, Missio Dei, ja me toimimme sen kanavina. Jeesus antoi käskyn: Menkää ja tehkää. Olemme lähetettyinä suureen tehtävään. Saamme suostua yhtä aikaa Jumalan työhön ja kysyä, mikä on minun kokoiseni tehtävä ilosanoman kertomiseksi eteenpäin. Kunpa osaisimme seurakunnissa kasvattaa nuoria ja vanhempiakin siihen, että kysymys on Jumalan työstä ja samaan aikaan jokaisen kristityn tehtävä. Voimme pyytää, että Jumala osoittaa oikeat ihmiset, keinot ja välineet oikeille paikoille.

Mikä uskossasi on sinulle tärkeää?

Usko Jumalaan antaa elämälle perustan ja pohjan. Arjessa rukous ja Raamattu ovat tärkeitä. Viime vuosien aikana olen rakastunut yhä enemmän Raamattuun ja sen epätäydellisiin pyhiin. Varsinkin apostolien rohkeus ja usko tekevät aina vain isomman vaikutuksen. He ovat minun esikuviani, erityisesti Paavali.

Mikä elämässä on yllättänyt?

Elämä kantaa ja Jumala kannattelee läpi kaikenlaisten asioiden. Jumala ei hylkää. Poikani teki itsemurhan 4,5 vuotta sitten. Se vei hyvin lähelle Jumalaa. Kriisi ja lohduttomuus vie olennaisen äärelle.

Samaan aikaan olen kokenut, että Jumalan suunnitelmat ovat paljon hienompia kuin itse osaisin edes haaveilla. Haluan kysellen antautua siihen, miten voin elämässäni päästä lähemmäksi Jumalaa ja avata sielua hänen suunnitelmilleen sekä yksityisesti että yhteisöllisesti.

Maika Vuori

Syntynyt: Jyväskylässä 1972.
Koulutus: Teologian maisteri.
Työura: Vihittiin papiksi vuonna 2003. Seurakuntapappina Helsingissä Pitäjänmäen seurakunnassa eri työaloilla. Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra vuodesta 2021.
Luottamustoimet: Huopalahden rovastikunnan lääninrovasti, Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Helsingin hiippakuntavaltuuston varajäsen. Sansan hallituksen jäsen vuodesta 2026.
Perhe: Kaksi nuorta aikuista tytärtä ja puoliso.
Harrastukset: Tanssi: japanilainen buto ja pitkän tauon jälkeen flamenco.
Vielä toteutumaton haave: Työuran jälkeen pieni maatilkku, jossa voisin viljellä pienen määrän omaksi hyödyksi ja iloksi.
Motto: Elämä kantaa, Jumala kannattelee.

Liisa Heinänen

Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 2/2026.