Kyynelin kylvettyä

Kärpänen tuijottaa ikkunan takaa ja lentää pöristen pois, kun kurkistan indonesialaisen asunnon sisään. Siellä asuu ibu Martta, yli 80-vuotias eläkeläinen. Hän ilmestyy ovelle vilkuttamaan ja toivottaa meidät hymyillen tervetulleeksi. Kasvot ovat jo elämää nähneet ja auringon uurteille ahavoittamat. Työvuosien karhentamat kädet toimivat vielä, vaikka nivelet ovatkin välillä turvoksissa.

Pöytä on koristeltu herkuilla. Banaaninlehtiin käärittyjä riisikakkuja, banaaneja sekä mangoja on tarjoiluvadissa. Vieraille on ostettu erikseen kaupan vesipulloja, ja teepannu kiehuu nestekaasuliedellä. Olemme odotettuja.

Korona iskee kovaa

Tapasin Martan maaliskuussa 2020, juuri ennen matkustusrajoituksia. Nyt koronapandemia on eristänyt tämänkin seniorin seinien sisälle. Indonesiassa otettiin 11. tammikuuta käyttöön tiukat rajoitukset liikkumiselle, eikä illalla kello 20 jälkeen ole asiaa ulos. Näin mennään ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

Kävellessäni pihalta sisälle, kuran ja ruohomättäiden välistä, huomaan kuistin vierellä auringonpaisteessa olevan jakkaran. Siihen on laitettu kaksi aurinkosähköllä toimivaa radioa lataukseen, jotta illalla voi taas kuunnella ystävän puhetta eli radioaseman juontajan rohkaisevia sanoja. Eristyksessä ne sanat ovat kuin toivon leimahdus sysimustassa yössä. Me selviämme tästäkin.

Yksin mutta ei yksinäisenä

Korona-aika ei ole vanhalle naiselle ensimmäinen eristys. Hänet eristettiin vuosia sitten perheestään ja sukulaisista, kun hän muslimina oli löytänyt toivon Jeesuksessa Kristuksessa. Hän joutui muuttamaan pois kodistaan, koska sukulaismiehet uhkasivat tappaa hänet luopiona.

Jyrkän islamin kannattajat eivät suvaitse vääräuskoisia. Joulunakin he olivat huutaen repineet kaupan myyjätytön päästä tonttuhatun, koska islam kieltää jyrkästi kaiken jouluun ja kristillisyyteen liittyvän. Joulukorttien tai muiden tervehdysten lähettäminen on Indonesiassa käytännössä kieletty. Tämä arabimaista tuotu islamin näkemys ei tosin edusta kaikkea indonesialaista islamia.

Kyynelten kostuttama kakku

Juomme teetä lasikupeista ja vaihdamme kuulumiset. Martta on eläkeläinen ja on asunut tässä talossa jo kaksi vuotta. Huonekalut on saatu lahjoituksina. Vuokraan hänellä ei ole rahaa, koska lapset ja suku eivät auta häntä taloudellisesti. Vuokra-asunnon on etsinyt läheisen seurakunnan diakoniatyöntekijä. Seurakunta huolehtii 41 euron vuokrasta.

Naapurin leskirouva, joka myöskään ei ole löytänyt töitä, on leiponut tapaamistamme varten kakun. Leskirouvan silmät ovat surun kostuttamat. Teetä juodessamme hän ei ensin halua kertoa itsestään mitään, mutta sitten kyyneleet alkavat valua, kun hän kuuntelee keskusteluamme. Itkun keskeltä hän kertoo, miten hänetkin karkotettiin, kun hän löysi elämäänsä joulun Herran, Jeesuksen. Uskostaan hän ei kuitenkaan halua luopua, se on rakas asia.

Vierailumme venyy alkuperäisestä suunnitelmasta. Keskustelemme pitkään tulkin välityksellä ja lopuksi rukoilemme yhdessä. Kiitämme Jumalaa, että seurakunta haluaa auttaa näitä naisia. Kiitämme ystävästä, kristillisestä radioasemasta, joka on ystävä illan yksinäisinä hetkinä. Kiitämme tämän päivän huolenpidosta ja rukoilemme Jumalan siunausta arjen tarpeisiin. Kiitämme radiosta, josta löytyy elämän leipää arkeen. Onneksi on myös radioaseman diakoniatyöntekijä, joka usein vierailee tervehtimässä.

Kujille ja koteihin

Indonesiassa toimii yli sata kristillistä paikallisradioa. Jokaisen aseman kuuntelijoissa on toivon löytäneitä ja etsijöitä, marttoja ja martteja.

Mediaevankeliumin tasa-arvoa on se, että jokaisella indonesialaisella on mahdollisuus kuulla ymmärrettävästi, omalla äidinkielellään, ilosanoma edes kerran elämänsä aikana. Siksi nämä radioasemat ovatkin todellisia Kristuksen toivon ja rohkaisun sanansaattajia.